Kaupunginvaltuusto, kokous 20.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 106 Kesäyrittäjäsetelit käyttöön Porissa, valtuustoaloite, useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Laura Pullinen (lisäpykälä)

PRIDno-2022-3424

Perustelut

Useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Laura Pullinen, jättivät valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

”Valtuustoaloite 20.6.2022

Kesäyrittäjäsetelit käyttöön Porissa 

Yrittäjyys on yhä useammalle nuorelle houkutteleva vaihtoehto työllistymiseen.  Kaupungin tehtävä on luoda toimintaedellytyksiä kaikenlaiselle yrittäjyydelle – myös nuorille. 

Kesäyrittäjäsetelillä halutaan tukea nuoria työllistämään itsensä kesällä yrittäjinä tai yrittäjämäisesti. Kesäyrittäjyys on osa yrittäjyyskasvatusta, jonka tarkoituksena on kehittää nuorten työelämävalmiuksia ja madaltaa myöhempää yrittäjyyden kynnystä.

Kesätyösetelin rinnalle on useissa kaupungeissa otettu käyttöön myös kesäyrittäjäseteli. Kesäyrittäjäseteli on toteutettu esimerkiksi Talous ja nuoret TAT:n tai 4H-järjestön kanssa yhteistyössä tai kaupungin omana toimintana. 

Kesäyrittäjäseteli on tyypillisesti noin 300 euron suuruinen tuki yritystoiminnan käynnistämiseksi. Toimintaan liittyy usein myös kesäyrittäjille suunnattua koulutusta ja ohjausta. 

Tällä aloitteella me allekirjoittajat esitämme, että

  • Porin kaupunki selvittää kaupungille sopivimman tavan toteuttaa nuorten kesäyrittäjyysohjelma sisältäen kesäyrittäjäsetelin
  • Kesäyrittäjäsetelien käyttöönotto huomioidaan talousarviossa 2023 ja taloussuunnitelmassa 2024–2025.

 

Porissa 20.6.2022

Laura Pullinen

Sanna Grönmark

Hanna Sinisalmi

Kaarina Ranne

Timo Aro

Julia Liljegren”

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.