Tekninen lautakunta, kokous 20.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 168 Ohjaamon ja kuntakokeilun toimitilat, hankintaoikaisu

PRIDno-2021-5830

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jouni Salonen, Tilajohtamisen toimintayksikön esimies, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Tilayksikkö on kilpailuttanut ohjaamon ja kuntakokeilun uudet vuokratilat. Tämä perustuu kaupungin johtoryhmän elokuussa 2021 hyväksymään asiakaspalvelun projektisuunnitelmaan. Tavoitteena on, että tilojen muutostyöt valmistuvat syksyn 2022 aikana. 

Varsinaisen vuokrasopimuksen alkamisajankohta määritellään allekirjoituksen yhteydessä. Porin kaupunki tekee vuokrasopimuksen määräaikaisena kolme (3) vuotta, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana vuokrasopimuksena molempien osapuolien hyväksyttyä sopimuksen ehdot.

Tarjouspyyntö julkaistiin HILMA-portaalissa 23.12.2021. Tarjousaika päättyi 31.1.2022 klo 12.00. Tarjouskilpailun valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus.

Määräaikaan mennessä tarjouksen antoi: Kauppakeskuskiinteistöt FEA Ky

Saatu tarjous täytti tarjouspyynnön kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset.

Tarjousten arviointi ja vertailu

Tehtävästä jätettiin yksi tarjous, joka noudattaa yleistä kustannustasoa tehtävästä työstä.

Tilayksikön käyttötaloudessa ei ole budjetoitu rahoja nyt päätettävän tilan vuokrakustannuksiin.

Teknisen toimialan toimintasäännön mukaan yli 200.000 €:n tilojen vuokrauksista päättää tekninen lautakunta.

Tarjousvertailu tulee viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta. Tämän jälkeenkään eivät liikesalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot ole julkisia. Tarjotun palvelun kokonaishinta ei kuitenkaan ole liike- tai ammattisalaisuus.

Nykyiset tilat

Ohjaamon ja kuntakokeilun nykyisten tilojen vuokrien suuruus on noin 14.000 €/kuukaudessa, joista ohjaamon osuus on noin 4300 €/kuukaudessa ja kuntakokeilun 9700 €/kuukaudessa. Kuntakokeilun nykyiset tilat Teljänkatu 5:ssä tulevat säilymään, koska viimeisen 12 kuukauden aikana henkilöstö on kasvanut 20:stä 60:een. Ohjaamon nykyisten tilojen osalta on suunnitelmissa, että Sinfoniettan henkilöstö siirtyy Teljäntorilta Promenadikeskukseen.

Liitteet 

Tarjouspyyntö ja tarjouksista laadittu vertailutaulukko.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää, että ohjaamon ja kuntakokeilun toimitilat vuokrataan Kauppakiinteistöt FEA Ky:ltä osoitteessa Yrjönkatu 13. Teknisen toimialan toimialajohtaja oikeutetaan tekemään vuokrasopimukseen vähäisiä muutoksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Korjattu muutoksenhakuohje 30.3.2022.

Valmistelija

  • Jouni Salonen, Tilajohtamisen toimintayksikön esimies, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Asian esittely ja aikaisempi käsittely (teknisen lautakunnan päätös 22.02.2022 §31) ovat historiatiedoissa.

Tarjouspyyntö julkaistiin HILMA-​portaalissa 23.12.2021. Tarjousaika päättyi 31.1.2022 klo 12.00. Tarjouskilpailun valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus.

Määräaikaan mennessä tarjouksen antoi: Kauppakeskuskiinteistöt FEA Ky. Saatu tarjous täytti tarjouspyynnön kelpoisuus-​ ja vähimmäisvaatimukset.

Alkuperäisen sopimuskumppanin kanssa käydyissä sopimusneuvotteluissa ilmeni, että on tarpeen suorittaa lisätöitä tai -palveluja siinä määrin, ettei ne vastaa aiemman kilpailutuksen ehtoja. Kilpailutuksen/hankintasopimuksen ehtoja ei saa olennaisesti muuttaa ilman hankintalain mukaista uutta hankintamenettelyä. Näin ollen hankinta keskeytetään ja aloitetaan uuden tarjouskilpailun valmistelu, johon tarjouspyynnön vaatimukset määritellään uudelleen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää sekä kumota aiemman hankintapäätöksen (teknisen lautakunnan päätös 22.02.2022 §31) että keskeyttää ko. hankinnan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Sari Puhilas (sari.puhilas@cbre.com, Kauppakeskuskiinteistöt FEA Ky), Jouni Salonen

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.