Kaupunginhallitus, kokous 26.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 566 Päärnäisten 6. kaupunginosan korttelin 13 tonttien 269, 270 ja 272 asemakaavan muutos 609 1721 (Lujakumi) / Valitus Turun hallinto-oikeudelle / Turun hallinto-oikeuden päätös

PRIDno-2019-907

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti 16.3.2020 asettaa Päärnäisten 6. kaupunginosan korttelin 13 tontteja 269, 270 ja 272  koskevan asemakaavan muutoksen, päivätty 28.2.2020 nähtäväksi 30 päivän ajaksi ja pyytää siitä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Satakunnan Pelastuslaitoksen, Satakuntaliiton, Satakunnan Museon, Porin Veden, Pori Energia Sähköverkot Oy:n, Pori Energia Oy Energiayksikön, ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnan ja teknisen lautakunnan lausunnot, minkä jälkeen asia viedään kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Infrajohtamisen lausunto:

"Liikennesuunnittelun osalta tulee Maantiekadun puoleisen tonttiliittymän osalta varmistaa, että pihasta ajaessa on riittävä näkemä jalkakäytävälle. Asemakaavan muutoksesta ei aiheudu maanomistajalle sellaista maankäyttö- ja rakennuslain mukaista merkittävää hyötyä, joka velvottaisi maanomistajan osallistumaan yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin."

Ehdotus

Tekninen lautakunta päättää antaa edellä olevan lausunnon asemakaavan muutoksesta 609 1721.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 16.3.2020 asettaa Päärnäisten 6. kaupunginosan korttelin 13 tontteja 269, 270 ja 272  koskevan asemakaavan muutoksen nähtäväksi 30 päivän ajaksi ja pyytää siitä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Satakunnan Pelastuslaitoksen, Satakuntaliiton, Satakunnan Museon, Porin Veden, Pori Energia Sähköverkot Oy:n, Pori Energia Oy Energiayksikön, ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnan ja teknisen lautakunnan lausunnot, minkä jälkeen asia tuodaan kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Kilpeläinen, toimialajohtaja, tekninen toimiala, marko.kilpelainen@pori.fi

Ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunta päättää antaa asemakaavan muutosehdotuksesta 609 1721 seuraavan lausunnon:

Toimialan luonnosvaiheen kommenteissa kiinnitettiin huomiota Maantiekadun liikenteen aiheuttamaan meluun ja sen huomioimiseen kaavamuutoskohteen uusissa rakennuksissa. Kaavaehdotuksessa on asianmukaisesti huomioitu asuinrakennusten kadun puoleisten ulkoseinien sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden ääneneristävyys. Samoin on varauduttu tontilla harjoitetun yritystoiminnan mahdollisista vaikutuksista maaperän määräämällä tekemään ennen pohjarakennustöiden aloittamista maaperätutkimusten osoittamat tarpeelliset massavaihdot.

Havainnekuvien perusteella pysäköinti haukkaa suuren osan piha-alueista. Pihoilla tulee varmistaa riittävästi tilaa viihtyisille viher- ja oleskelualueille.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Heli Välimaa, ympäristösuunnittelija, heli.valimaa@pori.fi

Perustelut

Kaupunkisuunnittelun kirje 16.6.2020 KA-30

Asemakaavaehdotus on ollut nähtävänä 26.3.-24.4.2020. Asemakaavan muutosehdotuksesta pyydettiin lausunnot Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Satakunnan Pelastuslaitokselta, Satakuntaliitolta, Satakunnan Museolta, Porin Vedeltä, Pori Energia Sähköverkot Oy:ltä, Pori Energia Oy Energiayksiköltä, ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnalta ja tekniseltä lautakunnalta.

Määräaikaan mennessä saatiin lausunnot Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Satakunnan Pelastuslaitokselta, Satakuntaliitolta, Satakunnan Museolta, Porin Vedeltä, Pori Energia Oy Energiayksiköltä, ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnalta ja tekniseltä lautakunnalta. Pori Energia Sähköverkot Oy ilmoitti ettei sillä ole kaavaehdotuksesta lausuttavaa. Lisäksi saatiin yksi muistutus. Liitteenä olevassa palauteraportissa on annettu kaupunkisuunnittelun vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin (liite: 609 1721 asemakaavamuutoksen palauteraportti). Lausunnot ja muistutus ovat kokonaisuudessaan kaava-aineiston liiteasiakirjoina. Lausuntojen pohjalta asemakaavaan ja kaavaselostukseen on tehty tarkennuksia palauteraportin mukaisesti.

Asemakaavaehdotuksen kaavakarttaa ja selostusta on tarkistettu 15.6.2020 seuraavasti:

  • Aitaamisvaatimus on mu-merkinnällä jatkettu koskemaan myös tontin 609-6-13-272 etelärajaa.
  • A-24 -korttelialueen yleisiin määräyksiin on lisätty pihoja koskeva määräys.
  • Suojeltavan ent. panimorakennuksen korkean osan kerrosluku tarkistettu II u 2/3:sta III:een.
  • Asemakaavaselostuksen vaikutusten arviointia on täydennetty.
  • Kaavakarttaan on lisätty käsittelypäivämäärät.

Kaavaehdotuksen kaavakarttaan ja selostukseen tehdyt muutokset ovat merkitykseltään vähäisiä, eikä asemakaavaa tarvitse asettaa uudelleen nähtäväksi.

Tekninen toimiala valmistelee asemakaavan muutokseen liittyvät sopimukset.

Tämän asemakaavan alueella tonttijako laaditaan sitovana ja erillisenä.

Asiakirjoihin sisältyy asemakaavakartta ja –selostus.

Luettelo asianosaisista on nähtävissä asiakirjoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Karjanoja, yksikön päällikkö, rakennusvalvontayksikkö

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Päärnäisten 6. kaupunginosan korttelin 13 tontteja 269, 270 ja 272 koskeva asemakaavan muutos, päivätty 28.2.2020, tarkistettu 15.6.2020 hyväksytään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Mirko Laurinen, mirko.laurinen@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.6.2020 § 371 käsitellyt Päärnäisten 6. kaupunginosan korttelin 13 tonttien 269,​ 270 ja 272 asemakaavan muutosta 609 1721 (Lujakumi).

Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa asian historiatiedoissa. Asian liitteinä ovat: 1721 Asemakaavakartta, tark. 15.6.2020,  1721 asemakaavamuutoksen palauteraportti  ja 1721 asemakaavaselostus, tark. 15.6.2020.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää, että Päärnäisten 6. kaupunginosan korttelin 13 tontteja 269, 270 ja 272 koskeva asemakaavan muutos, päivätty 28.2.2020, tarkistettu 15.6.2020 hyväksytään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

Kaupunginvaltuusto on 24.8.2020 hyväksynyt Päärnäisten (6.) kaupunginosan korttelin 13 osaa koskevan asemakaavan muutoksen. 

[peitetty] on valittanut valtuuston päätöksestä Turun hallinto-oikeudelle ja vaatinut kaavamuutoksen kumoamista ja palauttamista uudelleen valmisteltavaksi siten, että kaavamuutoksen kohteena olevalla alueella oleva talousrakennus tai vähintään sen takaseinä sekä toisella tontin rajalla oleva aita säilytetään. Perusteluina valitukselle esitetään mm., että valittajaa ei ole riittävästi kuultu, viranomaislausuntoja ei ole otettu riittävästi huomioon ja kyseisen talousrakennuksen kuntoa ei ole selvitetty.

Turun hallinto-oikeus pyytää kaupunginvaltuuston lausuntoa valituksen johdosta.

Elinvoima- ja ympäristötoimialan kaupunkisuunnitteluyksikkö on valmistellut lausuntoluonnoksen, jossa otetaan kantaa asemakaavan muutoksen valmistelua koskeviin valitusperusteisiin.

Kaupunginhallitus on hallintosäännön 27 §:n 1 mom 14 kohdan perusteella toimivaltainen päättämään selityksen tai lausunnon antamisesta valtuuston päätöstä koskevan valituksen johdosta, mikäli kaupunginhallitus katsoo voivansa yhtyä valtuuston päätöksen lopputulokseen.

Asemakaavamuutoksen valmistelu ja käsittely on luettavissa asian historiatiedoista.

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää antaa Turun hallinto-oikeudelle Päärnäisten (6.) kaupunginosan korttelin 13 osan asemakaavamuutosta koskevasta päätöksestä tehdyn valituksen johdosta elinvoima- ja ympäristötoimialan kaupunkisuunnitteluyksikön valmisteleman lausunnon täydennettynä seuraavalla lisäyksellä:

Porin kaupunginhallitus antaa edellä olevan lausunnon Porin kaupungin hallintosäännön 27 §:n  1 mom 14 kohdan nojalla. Kaupunginhallitus katsoo, että päätös ei ole kaupunkisuunnitteluyksikön edellä esittämillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kaupunginvaltuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Koska kuntalain mukaisia valitusperusteita ei ole, kaupunginhallitus katsoo, että valitus on hylättävä. Kaupunginhallitus katsoo, että asiassa ei ole oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n mukaista perustetta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudelle.

Edelleen kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin välittömästi heti kokouksessa.

Valmistelija

  • Leena Tuominen, kaupunginlakimies, leena.tuominen@pori.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 24.8.2020 Lujakumi Oy:n asemakaavan muutoksen, joka koski Porin kaupungin Päärnäisten (6) kaupunginosan korttelin 13 tontteja 269, 270 ja 272 sekä osaa Katariinankadusta.

Samassa korttelissa asuva henkilö valitti valtuuston päätöksestä Turun hallinto- oikeudelle siltä osin, kun kaavassa ei ole määrätty säilytettäväksi tontilla 269 sijaitsevaa ja tontin 271 rajaan ulottuvaa talousrakennusta tai vähintään talousrakennuksen muurattua takaseinää eikä tonttien 272 ja 271 rajalla olevaa aitaa taikka vähintään edellytetty vastaavan korkuisen aidan rakentamista.

Turun hallinto-oikeus on 29.6.2022 antamallaan päätöksellä hylännyt valituksen. Perusteluissaan hallinto-oikeus on todennut mm., että asemakaavan valmisteluvaiheessa tehdyt selvitykset antavat riittävät tiedot arvioida asemakaavamuutoksen sisältövaatimusten täyttymistä, asemakaava luo edellytykset viihtyisälle elinympäristölle eikä hävitä rakennetun ympäristön erityisiä arvoja ja kaavaratkaisu ei myöskään ole yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen. Näin ollen valtuuston päätös asemakaavamuutoksen hyväksymisestä ole valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen.

Yksityiskohtaiset perustelut valitukselle ja hallinto-oikeuden päätökselle ovat luettavissa hallinto-oikeuden päätöksessä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi Turun hallinto-oikeuden päätöksen 29.6.2022 nro H1052/2022.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.