Perustelut
Ympäristöministeriö on päätöksellään (dnro VN/1500/2018, YM1/400/2018, 29.10.2018) siirtänyt ympäristönsuojelulain mukaista toimivaltaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolta Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1.1.2019-31.12.2023 väliseksi ajaksi ympäristönsuojelulain 38 §:n nojalla. Päätöksessä on edellytetty toimittamaan ympäristöministeriölle vuosittain sähköinen yhteenveto käsitellyistä ympäristöluvista, niiden lukumääristä, käsittelyajoista, käsittelymaksuista ja käsiteltyjen asioiden luonteesta.
Ehdotus
Esittelijä
-
Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi
Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena antaa ympäristöministeriölle seuraavan yhteenvedon:
Vuoden 2022 aikana Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen antoi yhteensä viisi (5) ympäristöluvan myöntämiseen, muuttamiseen tai rauettamiseen liittyvää päätöstä. Edellä mainituista päätöksistä toimivallan siirtopäätöksen mukaisia päätöksiä oli yhteensä kaksi (2), minkä tiedot on esitetty seuraavana:
Hakija: Fincumet Oy (nyk. Fortum Waste Solutions Oy)
Kohde: Mäntyluodon metallin kierrätysalue
Tyyppi: Uusi toiminta
Peruste: Jätteenkäsittely
Vireille: 15.4.2022 (viimeisin täydennys 24.11.2021)
Hakemus kuulutettu: 29.4.-7.6.2021
Päätös annettu: 14.1.2022
Käsittelymaksu (€): 8 000
Hakija: Veikko Lehti Oy
Kohde: Aittaluodon lajitteluasema
Tyyppi: Ympäristöluvanvaraisen toiminnan olennainen muuttaminen
Peruste: Jätteenkäsittely
Vireille: 28.5.2021 (viimeisin täydennys 18.10.2021)
Hakemus kuulutettu: 27.7.-2.9.2021
Päätös annettu: 30.3.2022
Käsittelymaksu (€): 15 000
Ympäristönsuojeluasetuksen mukaisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvista ympäristölupa-asioista annettiin seuraavat päätökset:
Hakija: Porin evankelisluterilainen seurakuntayhtymä
Kohde: Uudenniityn krematorio
Tyyppi: Uusi toiminta
Peruste: Krematorio
Vireille: 7.10.2021 (viimeisin täydennys 11.1.2022)
Hakemus kuulutettu: 25.11.2021-3.1.2022
Päätös annettu: 23.3.2022
Käsittelymaksu (€): 3 000
Hakija: Hiekkapuhallus-ja maalaus t:mi Timo Sillanpää
Tyyppi: Ympäristöluvan rauettaminen
Peruste: Naapuruussuhdelaki
Vireille: 24.8.2022
Hakemus kuulutettu: -
Päätös annettu: 29.8.2022
Käsittelymaksu (€): 250
Hakija: L&T Ympäristöpalvelut Oy
Kohde: Kierrätysmuovin käsittelylaitos (Maalaiskunnantie)
Tyyppi: Ympäristöluvan rauettaminen
Peruste: Jätteenkäsittely
Vireille: 1.7.2022
Hakemus kuulutettu: -
Päätös annettu: 13.10.2022
Käsittelymaksu (€): 250
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.