Perustelut
Tasa-arvolaki (laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta, 609/1986) velvoittaa kaupungin työnantajana tekemään palkkakartoituksen. Palkkakartoituksen avulla selvitetään, ettei samaa tai samanarvoista työtä tekevien naisten ja miesten välillä ole perusteettomia palkkaeroja. Palkkakartoitus on osa kaupungin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnittelua.
Tasa-arvolaista, kansainvälisistä tasa-arvovelvoitteista (mm. CEWAD- ja ILO-sopimukset) ja esimerkiksi hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen samapalkkaisuusohjelmasta huolimatta naisten ja miesten palkkaero kaventuu hitaasti. Edistääksemme omalta osaltamme laadukasta ja oikeudenmukaista työelämää, kaupungin palkkakartoitusta on pyritty kehittämään suuntaan, joka huomioi muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön Samapalkkaisuuden perusteet ja edistäminen -raportin suosituksia. Palkkakartoituksen uudistustyö toteutettiin vuoden 2021 palkkakartoituksessa ja kehitystyötä jatkettiin vuonna 2022 aiempaa tarkemmalla henkilökohtaisten lisien jakautumisen analyysillä niin sopimuksittain kuin sukupuolittainkin. Uudistettuun palkkakartoitukseen lisättiin myös uusi toimenpidesuositusten osio, johon palkkakartoituksen havaintojen perusteella kerätään palkkausjärjestelmien kehittämistoimenpiteet, joiden edistäminen nähdään perustelluksi.
Vuoden 2023 aikana palkkakartoituksen toimenpidesuosituksia on edistetty uudistamalla kaikki KVTES:n palkkataulukot aiempaa selkeämmiksi ja läpinäkyvämmiksi (toimenpide 6, valmis). Samassa yhteydessä hinnoittelemattomien joukosta siirrettiin lukuisia tehtäviä oikeiden hinnoittelutunnusten alle (toimenpide 1, valmis). Jotta siirrot mahdollistuivat ja palkkataulukot asettivat sen sisällä olevat tehtävät oikeaan keskinäiseen vaativuusjärjestykseen, palkkataulukoita (erityisesti toimisto- ja asiantuntijahinnoittelut) päivitettiin. Jäljelle jääneelle, aiempaa rajatummalle hinnoittelemattomien joukolle rakennettiin työn vaativuuden arvioinnin järjestelmä (toimenpide 2, valmis). Palkkataulukoita muodostui yhteensä viisi. Näistä kaksi käsittää hanke- ja projektityöntekijät ja -päälliköt. Lisäksi yksikön päälliköt siirrettiin kokonaispalkkaan ja heille rakennettiin oma, tehtävien vaativuuden arviointiin perustuva palkkataulukkonsa. Edellä kuvattu palkkausjärjestelmien kehittämistoiminta rahoitettiin 1.6.2023 jaettavaksi tulleista, valtakunnallisen virka- ja työehtosopimusratkaisun mukaisista paikallisista eristä. Teknisen sopimuksen puolella tehtäväkohtaisten palkkojen järjestelmän kehitystyö on vielä kesken (toimenpide 4, kesken). Uudistustyötä jatketaan kevätkaudella 2024.
Vuoden 2023 palkkakartoituksen havainnoista merkittävin on henkilökohtaisten lisien jakautuminen epätasaisesti sukupuolten välillä. Tämä ilmiö tunnistettiin jo vuoden 2022 palkkakartoituksessa ja henkilökohtaisten lisien myöntämisprosessin ja henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteiden yhdenmukaistaminen kaupunkitasolla lisättiin yhdeksi toimenpidesuositukseksi jo silloin (toimenpide 3, kesken). Tuntisopimuksen (TTES) henkilökohtaisen lisän järjestelmä uudistettiin vuonna 2023. Vuonna 2024 henkilökohtaisen lisän järjestelmien uudistustyötä jatketaan muiden sopimusalojen osalta.
Palkkakartoituksen laadinnasta vastaa HR-yksikkö. Valmistelun aikana on osallistettu kaupungin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyöryhmää, jossa ovat edustettuina myös henkilöstön edustajat. Palkkakartoitus sen sisältämine toimenpiteineen on käsitelty kaupunkitason yhteistyötoimikunnassa 27.3.2024. Kaupungin palkkausjärjestelmiä kehitetään systemaattisesti kaupunginhallituksen hyväksymien palkkapolittiisten linjojen ja palkkakartoituksen toimenpidesuositusten osoittamaan suutaan.
Liitteet: Palkkakartoitus 2023
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi
Kaupunginhallitus merkitsee vuoden 2023 palkkakartoituksen tiedoksi.