Perustelut
Kiinteistön 609-403-1-34 omistaja on anonut Porin kaupungilta ranta-asemakaavamuutosta, joka koskee Porin kaupungin voimassa olevan Anttooran ranta-asemakaavan 609 R-42 korttelia 23. Ranta-asemakaavan muutosalue on Anttooran lomakylän aluetta, jossa harjoitetaan majoitustoimintaa. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 4 ha.
Kaavamuutoksen tavoitteena on ajantasaistaa ranta-asemakaava alue nykytoiminnan mukaiseksi sekä päivittää maankäyttöä alueen toimijan tarpeiden mukaiseksi. Tavoitteena on muun muassa poistaa alueelta teltta- ja matkailuperävaunuleiriytymiseen osoitetut alueet ja osoittaa niiden tilalle uutta rakennusoikeutta sekä mahdollistaa lomakylän päärakennuksen toiminnan kehittyminen ja monipuolistuminen. Kaavalla muutetaan loma- ja matkailualue (R) matkailua palvelevien rakennusten korttelialueeksi (MR). Kaavoituksen yhteydessä tarkastellaan myös esimerkiksi alueella harjoitettavaa kalastustoimintaa tukevan venevajan rakennusalan osoittamista rakennuspaikalle.
Alue on kokonaisuudessa yksityisessä maanomistuksessa.
Ranta-asemakaavan muutostyö tehdään konsulttityönä kaavoitusyksikön ohjauksessa. Konsulttina toimii Nosto Consulting Oy.
Konsultti on laatinut kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) ja kaavamuutosluonnoksen. OAS ja luonnos ovat liitteenä ja ne asetetaan nähtäville vireilletulon kuulutuksen yhteydessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään tarvittaessa kaavaprosessin aikana.
Ranta-asemakaavan muutoksen käsittelystä aiheutuvina kustannuksina peritään hakijalta 4200 euroa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi
Kaupunginhallitus päättää
- aloittaa ranta-asemakaavamuutoksen ja antaa kaavoitusyksikön tehtäväksi kuuluttaa ranta-asemakaavan muutos vireille,
- ilmoittaa osallisille ranta-asemakaavamuutoksen vireilletulosta,
- hyväksyä kaavan alueidenkäyttölain 63 § mukaisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaselostuksen ja kaavaluonnoksen, ja asettaa ne nähtäville vireilletulon yhteydessä.