Kaupunginhallitus, kokous 25.5.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 227 Tahkoluoto-Paakarit osayleiskaava

PRIDno-2019-4756

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Mäkelä pormakelju

Perustelut

Tahkoluoto – Paakarit osayleiskaava 2040 on Tahkoluodon, Parkkiluodon, Vasikkarinviikin ja niiden pohjoispuolisen Reposaaren saariston alueelle oikeusvaikutteisena laadittava aluevarausyleiskaava. Ranta-alueella rakentamisen edellytykset tutkitaan rakennuspaikkakohtaisesti, jolloin yleiskaava vahvistuttuaan toimii suoraan rakennuslupien perustana ilman poikkeamislupien tarvetta maankäyttö- ja rakennuslain 72 § mukaisella tavalla. Sataman alueella yleiskaava on ohjeena asemakaavojen laatimiselle ja muuttamiselle.

Yleiskaavan päätavoite on turvata sataman ja siihen liittyvien toimintojen kehittymisedellytykset. Tämän rinnalla pyritään säilyttämään Reposaaren saariston vapaa-ajan käytössä olevat alueet nykyisessä käytössään. Osayleiskaavan käynnistämisestä on päätetty ja tiedotettu kaavoituskatsauksen yhteydessä. Osayleiskaavan laadinta kuulutettiin vireille 17.6.2015 ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävillä kesällä 2015.

Yleiskaavan laadinta perustuu yhteen perusteltuun kaavaratkaisuun, jossa huomioidaan selvityksiin ja asiantuntija-arvioihin perustuen kemikaaleihin liittyvät vaarat, meritulvan riski, infran edellyttämät aluevaraukset sekä luonnon ja kulttuuriympäristön arvot. Kaavaratkaisulla varaudutaan sataman ja siihen liittyvien logistiikka- ja teollisuustoimintojen laajentumiseen Tahkoluodon eteläpuoliselle matalikkoalueelle ja tätä tavoitetta tuetaan satama-alueen sisäisin liikenneratkaisuin ja satamaa ympäröivin suojaviheraluein. Kaavaratkaisu huomioi myös merituulipuiston mahdollisen laajentumisen ja sen edellyttämät sähkönsiirtoratkaisut. Sataman laajentumisalueella varaudutaan uuden syväsataman ja -väylän mahdolliseen tarpeeseen tulevaisuudessa. Kemikaalisataman ja vaarallisia kemikaaleja käsittelevien laitosten ja varastoinnin edellytykset turvataan /kem –merkinnöin.

Voimassa olevaan yleiskaavaan verrattuna merkittävä ero on Ketaranlahden luontoarvojen tunnistaminen, mikä on karsinut teollisuuden laajentumistavoitteet tältä Reposaaren maantien viereiseltä alueelta. Kaava-alueen keskeisten muutospaineisten alueiden luontoarvot selvitetään kevään-kesän 2020 aikana, ja tulokset valmistuvat kaavaehdotukseen mennessä. Kemikaaleihin liittyvän suuronnettomuusriski on selvitetty kaavaluonnosta varten, ja sen tuloksena on ollut mahdollista poistaa saariston loma-asutukseen kohdistuvat maankäytön rajoitteet. Parkkiluodon alue säilyy asuinalueena. Sen sijaan voimala-alueen läheisyydessä olevan Kaartotien alueen tavoite asumisen poistumisesta ja alueen muuttumisesta sataman suoja-alueeksi säilyy. Uutta ympäristöhäiriöitä tai kemikaaleista johtuvaa riskiä aiheuttavia toimintoja ei laajenneta muutoin olemassa olevan asutuksen tai vapaa-ajan alueiden suuntaan.

Yleiskaava ohjaa suoraan rantarakentamista. Saarten ja muiden ranta-alueiden rakennuspaikkojen määrät ja rakennusoikeudet on näin osoitettu kiinteistö- ja vuokrapalstakohtaisesti rakennuspaikkojen rakentamisedellytysten mukaisesti. Tavoitteena on, että olemassa olevat lomarakennuspaikat säilyvät. 400 kV:n voimalinjan alla oleville rakennetuille saaripalstoille ei ole kuitenkaan voitu osoittaa rakennusoikeutta.

Kaavaratkaisu täsmentyy luontoselvityksen sekä vuoden 2020 loppuun mennessä laadittavan uuden sataman meluselvityksen, sekä viranomaislausuntojen ja muun palautteen perusteella.

Asiakirjoihin sisältyy kaavaselostus, yleiskaavakartta määräyksineen sekä rantarakentamisen mitoitusperiaatteita koskeva liite.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää asettaa Tahkoluoto – Paakarit osayleiskaava 2040:a koskevan luonnoksen, päivätty 22.6.2020, nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi ja antaa kaupunkisuunnittelun tehtäväksi pyytää luonnoksesta tarvittavat viranomaislausunnot sekä järjestää kaavasta tiedottamisen ja vuorovaikutuksen kaavan luonteen ja laajuuden edellyttämällä tavalla.

Korjattu vuosiluvussa ollut kirjoitusvirhe hyväksytystä pöytäkirjasta, 29.6.2020/tk. 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

Juha Vasama

Kokouskäsittely

Juha Vasama (yhteisöjäävi, Porin Satama Oy, hallituksen jäsen) poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 

Valmistelija

Elisa Laine
Sanna Välimäki

Perustelut

Porin kaupunginhallitus on päättänyt 22.6.2020 asettaa Tahkoluoto-Paakarit osayleiskaavan 2040 luonnoksen julkisesti
nähtäville (MRL 62 §, MRA 30 §), ja yleiskaavaluonnoksesta on pyydetty lausuntoa mm. tekniseltä lautakunnalta. Yleiskaava on ollut nähtävillä 1.7-31.8.2020 välisen ajan, mutta kaupunkisuunnittelu on ilmoittanut, että teknisen lautakunnan lausunto huomioidaan kaavaprosessissa huolimatta siitä, että lausunto ei ehdi saapua nähtävilläoloajan puitteissa.

Kaupunki omistaa laadittavan yleiskaavan alueelta mm. toistasataa huvilapalstaa, joiden vuokrasopimuksia on kaupunginhallituksen toimesta 17.8.2020 § 426 päätetty jatkaa 30.11.2030 saakka. Huvilapalstojen vuokra-aikaa päätettiin jatkaa vajaalla kymmenellä vuodella pitkäaikaisen vuokrasopimuksen sijaan yleiskaavan keskeneräisyyden takia. Yleiskaava-alueella tullaan kaavaprosessissa ratkaisemaan rakennuspaikat ja niiden rakennusoikeudet. Uusien rakennuslupien myöntämisestä tulee pidättäytyä, kunnes yleiskaava on saanut lainvoiman.

Isompien saarten osalta olisi hyvä varata yleistä rantautumista osoittava alue mm. metsänhoidollisia toimenpiteitä varten.

Muilta osin teknisellä lautakunnalla ei ole yleiskaavaluonnoksesta lausuttavaa.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Kilpeläinen, toimialajohtaja, tekninen toimiala, marko.kilpelainen@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa edellä olevan lausunnon Tahkoluoto-Paakarit osayleiskaava 2040 luonnoksesta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Mariitta Vuorenpää

Perustelut

LUONNOS UUDELLEEN NÄHTÄVILLE

Tahkoluoto-Paakareiden osayleiskaavan luonnos oli nähtävillä 1.7.-31.8.2020. Luonnoksesta saatu palaute edellytti uusia luontoselvityksiä, tarkempaa loma-asumisen suunnittelua sekä mereentäyttöalueen toteutettavuuden ja vaikutusten selvittämistä. Uusien selvitysten pohjalta on kaavaratkaisua kehitetty neuvotellen ELY-keskuksen ja paikallisten toimijoiden kanssa. Koska mereentäyttöalueen selvitykset ovat vielä kesken ja valmistuvat kesällä 2025, on tarkoituksenmukaista laittaa osayleiskaavaluonnos uudelleen nähtäville palautteen saamiseksi muista kaavassa esitetyistä ratkaisuista ja perusteluista.

Kaavaratkaisussa turvataan Tahkoluodon energiantuotantoalueen uudistuminen puhtaan siirtymän teollisuusalueeksi, joka hyödyntää alueen merituulivoiman potentiaaleja. Kehittyvän kemianteollisuuden vaikutukset on huomioitu melumääräyksin ja suuronnettomuusriskin suojavyöhykemerkinnöin. Tahkoluodon transitosatamalle ja kemikaalisatamalle osoitetaan toiminnan kasvun turvaavat aluevaraukset. Merituulivoiman tarvitseman merikaapelin rantautumispaikka, muuntamokentät ja voimalinjan yhteystarve ovat uusia kaavamääräyksiä.

Ajoneuvoliikenteelle osoitetaan valtatie 2:n jatke Tahkoluotoon ja raideliikenteelle jatke mereentäyttöalueelle. Kevyenliikenteen reitille osoitetaan jatkumo Reposaaren ja Porin suuntiin.

Paakarien saariston käyttö veneilyä ja vapaa-ajan asumista palvelevana alueena säilytetään. Sataman suoja-alueet, meritulvan vaara sekä luonnon ja kulttuuriympäristön arvot on huomioitu aluevarauksissa ja kaavamääräyksissä. Koko Ketaranlahti ja Tukkiviikin rannat osoitetaan maankohoamisrannikon lehtojen suojelualueina, kuten myös saariston arvokkaat luontokohteet. Saariston vanhat kalastajatilat suojellaan arvokkaana rakennettuna kulttuuriperintönä.

Vakituisen asumisen osalta Parkkiluodon kylä osoitetaan kyläasumisen alueeksi, jonka luonne tulee säilyttää. Tahkoluodon kylän asuinaluetta ei voida säilyttää, koska se sijaitsee liian lähellä kehittyvää kemianteollisuuden keskittymää. Aluetta on jo tyhjennetty voimassaolevan vuoden 1997 osayleiskaavan perusteella. Alueen asemakaava kumotaan Tahkoluoto-Paakareiden osayleiskaavan tultua voimaan.

Tahkoluoto-Paakareiden osayleiskaavalle on laadittu oma kotisivu, joka toimii päivittyvänä osallistumis- ja arviointisuunnitelmana (OAS). Sivulle pääsee kaupungin nettisivulla olevalta, vireillä olevan Tahkoluoto-Paakareiden osayleiskaavan sivulta.

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena ja loma-asumisen osalta suoraan rakentamisluvan perusteena käytettävänä osayleiskaavana (AKL 44 §).

Osayleiskaavaluonnoksesta pidetään esittely- ja kuulemistilaisuus ti 8.4.2025 klo 17.00 – 19.00 Porin Leijonassa, Yrjönkatu 6.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää

1.      asettaa Tahkoluoto-Paakareiden osayleiskaavan luonnoksen II (13.3.2025) AKL 62§ ja MRA 30§ mukaisesti nähtäville viranomaisten ja muiden osallisten kuulemista varten ja

2.      varata kaavoitusyksikölle mahdollisuuden täydentää ja tarkentaa aineistoa ennen nähtäville asettamista.

Pöytäkirja tämän asiakohdan osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Pöytäkirja tämän asiakohdan osalta tarkastettiin välittömästi kokouksessa.

Esteellisyys

Lauri Kilkku, Jyrki Levonen

Kokouskäsittely

Merkitään, että toimialajohtaja Lauri Kilkku ja kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Jyrki Levonen poistuivat esteellisenä (intressijäävi) tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Kilkku on Suisto Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja ja Levonen on Suisto Kiinteistöt Oy:n hallituksen jäsen.

Merkitään, että talous- ja hallintojohtaja Tuomas Hatanpää toimi esittelijänä tämän asiakohdan käsittelyn ajan.

Valmistelija

Heli Välimaa

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 17.3.2025 asettaa Tahkoluoto-Paakareiden osayleiskaavan luonnoksen II (13.3.2025) AKL 62 § ja MRA 30 § mukaisesti nähtäville viranomaisten ja muiden osallisten kuulemista varten.

Ehdotus

Esittelijä

Riikka Jokiainen, yksikön päällikkö, ympäristö- ja terveysvalvonta, riikka.jokiainen@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää antaa seuraavan lausunnon ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa: 

Tahkoluoto-Paakarit osayleiskaava on sisällöltään hyvin laaja. Yhteensovitettavia asioita ovat sataman ja sen yhteydessä olevan teollisuusalueen kehittäminen kemikaalisatamaan ja kemianteollisuuteen liittyvine riskeineen ja meluvaikutuksineen, Tahkoluoto-Paakareiden saariston vapaa-ajan asuminen, luonnon ja kulttuuriympäristön arvot, meritulvan vaikutukset sekä Tahkoluodon edustalle rakentuvan merituulivoiman sähkönsiirto voimalinjavarauksineen.

Kaavaluonnos II on asetettu nähtäville tilanteessa, jossa asioita on vielä selvitysvaiheessa, kuten noin 100 hehtaarin laajentumisalue merelle Törnikarin edustalle. Samoin suunnitellun merituulivoiman sähkönsiirron uudet 400 kV:n voimalinjavarausten ratkaisut ovat vielä kesken hankkeiden YVA-prosesseissa.

Tässä vaiheessa lautakunta kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin luonnonsuojelun, ympäristö- ja terveysvalvonnan, rakennusvalvonnan sekä joukkoliikenteen näkökulmista:

Luontoarvot

Arvokkaiden luontoalueiden osoittaminen luonnonsuojelualueiksi tai rajoittamalla muuten maankäyttöä on myönteinen asia. Alueelta tehdyt selvitykset ovat laadukkaita ja kattavuudeltaan riittäviä sekä sisällytetty kaavaratkaisuun. Lisäksi on myönteistä, että monimuotoisia kohteita tarkastellaan myös maisema-arvon pohjalta ja sukkessioketjut huomioiden kokonaisuuksina.

Kaijakarin rannoilla voi olla merikutuisen siian lisääntymisalueita. Tahkoluodon täyttötöiden mahdollisesti aiheuttaman samentuman vaikutusta merikutuisen siian lisääntymiseen tulee käsitellä kaavaehdotuksessa.

Kaavaselostuksessa todetaan Tahkoluodon kedosta, että sinne tulee järjestää hoito niittämällä. Jää kuitenkin epäselväksi kenen vastuulla tämän toteuttaminen on.

Kaavaselostuksen mukaan osayleiskaavatyötä varten selvitettiin myös erittäin uhanalaisen kolmitäplähitukoin esiintyminen, koska sen tiedettiin elävän Tahkoluodon alueella. Tehdyssä kolmitäplähitukoiselvityksessä koottiin toimenpide-ehdotukset lajin merkittävien elinympäristöjen turvaamiseksi pitkällä aikajänteellä ja niistä on koottu tiivistelmä kaavaselostukseen. Kaavamääräyksissä lajia ei ole kuitenkaan huomioitu eikä kaavaselostuksesta käy ilmi kuka tai mikä taho tarvittavista suojelutoimista huolehtii.

Kaavaselostuksen mukaan Reposaarentien varteen varataan noin 20 metriä leveät EV-alueet, joita voidaan käyttää infrastruktuurin sijoituspaikkoina. Arvokkaiden tervaleppälehtojen osalta ympäristövaikutukset jäävät pienemmiksi, mitä enemmän infraa on mahdollista sijoittaa tien pohjoispuolelle. Huomiota kiinnittää myös vedyn siirtoputken vaatima iso alue ja etäisyydet samoin kuin merituulivoiman kaapeloinnit/voimalinjat.

Kaavaselostuksessa todetaan, että mahdollisen mereentäyttöalueen alle jäävän riuttaluonnon kompensoimiseksi käynnistetään pilot-projekti. Riuttakunnostus-pilot saattaa soveltua kaupungin suunnitteilla olevaan luonnon monimuotoisuusohjelmaan, jonka tavoitteena on edistää konkreettisilla toimenpiteillä luonnon suojelua, hoitoa ja ennallistamista Porin kaupungin alueella.

Kaavan tavoitteena loma-asumisen ulkopuolelle jäävän saariston osalta on virkistyskäyttö. Kaavaselostuksen VR-määräyksissä rajoitetaan saarten metsätaloutta, mikä on luonnon monimuotoisuuden kannalta myönteistä. Saarten metsätalous onkin kokonaisuuden kannalta marginaalista kaupungin näkökulmasta. Saariston metsät eivät sisältyneet vuonna 2022 kaupungin metsien Metso-selvitykseen. Kirjaus saaristometsien kartoitustarpeesta on erittäin kannatettava.

Melu

Terveydensuojelulain (763/1994) 2 §:n mukaan elinympäristöön vaikuttava toiminta on suunniteltava ja järjestettävä siten, että väestön ja yksilön terveyttä ylläpidetään ja edistetään. Toimintaa tulee harjoittaa siten, etteivät toiminnan liikenne, melu, päästöt ilmaan, maaperään tai vesiin aiheuta terveydensuojelulain tarkoittamaa vaaraa tai haittaa toiminnan vaikutuspiirissä oleville.

Kaavamääräyksin tulee varmistaa, ettei lähimpien häiriintyvien kohteiden, virkistysalueiden ja luonnonsuojelualueiden melutaso heikenny kaavan toteutuessa.

Osayleiskaavahankkeen meluvaikutusten arvioinnissa on tullut esiin, että ulkomelun ohjearvot ylittyvät nykytilanteessa Reposaaren Parkkiluodon alueella, joka on varattu vakituiseen asumiseen. Reposaaren satama-alueen teollisuus- ja satamatoimintaa kehitettäessä tulee kiinnittää erityistä huomiota melulainsäädännön vaatimusten täyttymiseen melumallinnusten osoittamien melualueiden reunoilla sijaitsevilla, vakituiseen asumiseen varatuilla alueilla, kuten Reposaaren Parkkiluodossa. Toiminnan meluvaikutusten arvioinnissa ja suunnittelussa tulee lisäksi huomioida rakentamisaikainen melu sekä meluntorjuntatoimenpiteet sen vähentämiseksi.

Melumallinnustuloksia tulkittaessa on huomioitava, että mallinnuksiin liittyy aina epävarmuustekijöitä, eikä hyväkään malli välttämättä kuvaa todellisuutta kaikilta osin riittävän tarkasti. Epävarmuutta lisää se, että aluekohtaiset toiminnot eivät ole vielä tarkasti tiedossa. Melumallinnuksen luotettavuuden varmistamiseksi suositellaan tarvittaessa tehtäväksi kohdennettuja melumittauksia.

Jätevesien käsittely

Ympäristövalvonnan näkemyksen mukaan kaavaluonnoksessa annettua loma-asumisen jätevesien puhdistamista koskevaa määräystä tulee oikaista. Ympäristönsuojelulaki ei määrittele tapaa, jolla jätevedet tulee puhdistaa. Ympäristönsuojelulain 154 b §:n mukaan talousjätevedet on puhdistettava siten, että ympäristöön aiheutuva kuormitus vähenee orgaanisen aineen osalta vähintään 80 prosenttia, kokonaisfosforin osalta vähintään 70 prosenttia ja kokonaistypen osalta vähintään 30 prosenttia verrattuna haja-asutuksen kuormitusluvun avulla määritettyyn käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen (perustason puhdistusvaatimus).

Ympäristönsuojelulain 156 §:n mukaan kiinteistön omistajan on huolehdittava siitä, että talousjätevesien käsittelyä varten kiinteistöllä on kohteeseen soveltuva jätevesien käsittelyjärjestelmä. Käsittelyjärjestelmän soveltuvuutta arvioitaessa otetaan huomioon kiinteistön käytön aiheuttama käsittelemättömästä jätevedestä aiheutuva kuormitus, ympäristön pilaantumisen vaara ja muun jätevesijärjestelmän ominaisuudet, kiinteistön sijainti vesistön tai meren läheisyydessä tai vedenhankintakäytössä olevalla tai siihen soveltuvalla pohjavesialueella ja muut ympäristöolosuhteet.

Kiinteistön jätevesien käsittelyjärjestelmä on suunniteltava ja rakennettava ja sitä on ylläpidettävä siten, että perustason puhdistusvaatimus täyttyy. Porin kaupungin ympäristönsuojelumääräysten 7 §:n mukaan rantavyöhykkeillä ei saa puhdistettua talousjätevettä johtaa suoraan vesistöön, vaan se tulee imeyttää maahan tai johtaa avo-ojaan seuraavia suojaetäisyyksiä noudattaen: talousvesikaivo ja lähde 30-50 metriä maastosta, maaperästä ja pohjaveden virtaussuunnasta riippuen, vesistö 20 metriä ja tie tai rakennuspaikan raja 5 metriä. Talousjäteveden käsittelyjärjestelmää tai kuivakäymälää ei saa sijoittaa niin lähelle rantaa, että vesistön tulviessa veden on mahdollista nousta käsittelyalueelle saakka.

Näin ollen määräys voi kuulua esimerkiksi ”Kiinteistön jätevesien käsittelyjärjestelmä on suunniteltava ja rakennettava ja sitä on ylläpidettävä siten, että perustason puhdistusvaatimus täyttyy (YSL 527/2014 156 §). Puhdistetut talousjätevedet voidaan imeyttää maahan tai johtaa avo-ojaan Porin kaupungin ympäristönsuojelumääräysten 7 §:n mukaisesti. Vesikäymälät eivät ole sallittuja. Ulkokäymälän tulee olla tiivispohjainen ja se tulee sijoittaa 1,5 m:n tulvarajan yläpuolelle. Alle 1,5 m:n tulvarajan alle jäävillä rakennuspaikoilla on käytettävä muualla tyhjennettäviä WC-ratkaisuja. Alle 1,5 m:n rajan ei saa perustaa kompostia.”

Rakentamislupa

Osayleiskaavaluonnoksen selostuksesta ilmenee, että oikeusvaikutteisena kaavana sitä olisi mahdollista käyttää myös suoraan rakentamislupaan oikeuttavana. Tämä tieto ja viittaus alueidenkäyttölakiin (§  44), tulee kirjata osayleiskaavan kaavamääräyksiin nähtäville esimerkiksi kohtaan yleismääräykset. Lisäksi kaavaluonnoksen asiakirjoista tulee tarvittavilta osin muokata termejä 2025 alusta voimaan tulleen rakentamislain mukaisiksi (esim. rakennuslupa -> rakentamislupa).

Joukkoliikenne

Kaava-alueelle nykytilanteessa suuntautuvan joukkoliikenteen osalta voidaan todeta, että Tahkoluotoon pääsee Reposaareen kulkevilla linja-autolla Porin matkakeskuksesta kerran tunnissa. Matka-aika Porin matkakeskuksesta on noin tunti. Lähin bussipysäkki on noin 1 km:n päässä sataman portista. Joukkoliikenne palvelee hyvin myös Parkkiluodon kylää ja pienvenesatamia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin kokouksessa.

Esteellisyys

Anssi Salmi, Lauri Kilkku

Kokouskäsittely

Merkitään, että Lauri Kilkku (yhteisöjäävi, Suisto Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja) ja Anssi Salmi (yhteisöjäävi, Suisto Kiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja) poistuivat esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Lauri Kilkun tilalla esittelijänä toimi Riikka Jokiainen tämän pykälän ajan.

Anssi Salmen tilalla toimi puheenjohtajana Antero Kivelä tämän pykälän ajan.

Valmistelija

Mariitta Vuorenpää

Perustelut

TAHKOLUOTO-PAAKAREIDEN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSEN NÄHTÄVILLEASETTAMINEN

Tahkoluoto-Paakareiden toinen osayleiskaavaluonnos oli nähtävillä 20.3.-30.4.2025. Määräaikaan mennessä saatiin 14 lausuntoa ja 3 mielipidettä. Vastineet lausuntoihin ja mielipiteisiin ovat kaavaselostuksen liitteenä olevassa palauteraportissa. Osayleiskaavaratkaisua on kehitetty ja kaavaselostusta täydennetty saadun palautteen pohjalta.

Luonnosvaiheen jälkeen ehdotukseen tehdyt keskeisimmät muutokset:

  1. Vety-putkelle on osoitettu ohjeellinen yhteystarve.
  2. Kemianteollisuudelle on osoitettu suurin sallittu riskiraja.
  3. Mereentäyttöalueelle johtava liikennealue on levennetty ja teollisuudelle on annettu mahdollisuus rakentaa omia sähkömuuntamoita.
  4. Mereentäyttöalueen reunapenkereelle on laitettu velvollisuus istuttaa alueella menestyviä pensaita ja puita.
  5. Punaleväpohjat tulee korvata luontoteolla ennen merenpohjan peittämistä.
  6. Merikaapeleita ei esitetä kaavakartalla. Niiden rakentaminen mahdollistetaan yleismääräyksellä.
  7. Kulttuuriympäristön suojelumääräyksiä on tarkennettu ja arkeologiset kohteet on muutettu katja-asetuksen mukaiseksi.
  8. Jätevesimääräyksiä on tarkennettu ja ruoppauksista on annettu oma määräys.
  9. Kemianteollisuudelle on osoitettu merituulivoiman läheisyydessä turvallisuusselvitystarvealue.
  10. Alue, jolle voidaan osoittaa tuulivoimaloita asemakaavalla, on poistettu.
  11. Asemakaavoitukselle on annettu yleismääräys edistää kiertotaloutta ja vähähiilisyyden periaatteita.

Luonnoksen nähtävilläolon jälkeen valmistuivat mereentäyttöaluetta koskevat selvitykset ja vaikutusten arviointi.
Mereentäyttöalueelle rakennettavan kentän koko 2,5 m merenpinnan yläpuolella on 96 ha. Koko mereentäyttöalueen rakentamisaikatauluksi on arvoitu yli 30 vuotta. Alue voidaan täyttää myös nopeammin, mutta jatkosuunnittelu- ja lupaprosessit vievät todennäköisesti 5 vuotta. Mereentäyttöalueen reunassa on luonnollisen syväsataman potentiaali.

Mereentäyttöalueesta tehtiin vaikutusten arviointi tehtyjen selvitysten ja asiantuntijatyöskentelyn pohjalta. Vaikutusten arviointi osoittaa, että mereentäyttöalueen merkitsemiselle kaavaan on hyvät edellytykset.

Tahkoluodon edustan merenpohja on hiekkamoreenia, sedimenteissä ei ole haitta-aineita ja sedimenttikerros on ohut. Siksi räjäytystarvetta ja sedimentin poistotarvetta ei tehtyjen selvitysten perusteella juurikaan ole.

Mereentäyttöalueen olennaisin vaikutus on alueella esiintyvien uhanalaisten punaleväpohjien tuhoutuminen. Punaleväpohjien kompensointi punaleväpohjana katsottiin hankalaksi, joten ne tulee korvata ympäristöviranomaisten kanssa yhteistyössä suunniteltavalla luontoteolla, joka tulee olla tehty, ennen täytön aloittamista. Luontoteko hyväksytään rakentamisluvassa. Muut luonnonympäristöön kohdistuvat vaikutukset ovat vähäisiä, koska alueen vesiympäristö on laajalti eroosiopohjaa ja virtausmuutokset eivät ole merkittäviä. Täytön aikaiset samentumien leviämiset estetään yleisesti vesirakennushankkeissa käytössä olevin suojaustoimenpitein.

Täyttömaan maisemavaikutukset ovat olennaisia Siikarannan lomakylässä, jonka maapohja on vuokrattu kaupungilta. Maisemavaikutuksia Siikarantaan ja alueen veneilijöille tulee pehmentää merenpuoleisen penkereen istutuksin. Muut maisemavaikutukset jäävät lieviksi, koska Reposaaren  Takarannan polkuverkosto kulkee pääosin metsien suojassa ja Kallon näköalakallioille on 5 km. 

Mereentäyttöalueen rakentamisen kasvihuonekaasupäästöt ovat merkittävät, mutta ne on laskettu ulkoa ostetuilla massoilla, jotka tuodaan alueelle rekkakuljetuksin. Täyttömateriaalien aiheuttamat päästöt vähenevät huomattavasti, jos aluetta voidaan täyttää teollisuuden sivuvirroilla ja infrarakentamisen ylijäämämassoilla. Parhaimmillaan, jos mereentäyttöalueeseen voidaan käyttää Tahkoluodossa syntyviä teollisuuden sivuvirtoja, vältytään niiden poiskuljetusten aiheuttamalta ympäristörasitukselta. Myös Tahkoluodon olemassaolevan infrastruktuurin ja merituulivoiman hyödyntämisen entistä laajempi mahdollistuminen parantavat hankkeen hiilitasetta. Täyttömaan ja Tahkoluotoon visioidun toiminnan liikenteellisten vaikutusten arviointi osoitti, että Porin tieverkon kapasiteetti riittää, jos tieverkolle suunnitellut parantamistoimenpiteet on tehty. Tämä perustelee hyvin vt 2:n parantamisen tärkeyttä ja nelikaistaistuksen jatkoa. Ongelmallisimmaksi osoittautui Porin Saaristotie, jonka kunnossapitoluokkaa tulee nostaa, koska rekkaliikennettä tulee yhä enemmän ohjautumaan myös sen kautta. Kaikissa kuljetuksissa tulee suosia raide- ja vesiliikennettä, mutta rekkakuljetuksiakaan ei voida välttää.

Taloudellisilta vaikutuksiltaan mereentäyttöalueen kannattavuus paranee käyttämällä täytössä samoja tavoitteita kuin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessäkin. Lisäksi mereentäyttöalue voi mahdollistaa sellaisen puhtaan siirtymän kemianteollisuuden sijoittumisen Tahkoluotoon, joka muuten jäisi toteutumatta koko talousalueella. Se on myös viesti alueelle hakeutuville yrityksille synergiaympäristön kehittymisestä tai mahdollisuudesta laajentua tulevaisuudessa. Tällä hetkellä Tahkoluodossa on tarjolla vain muutamia hehtaareita vapaata tonttimaata ja noin 70 ha hitaasti uusiutuvaa aluetta.

Täyttömaan vaikutusten arviointi on kaavaselostuksen liite 3. Kaavaselostuksessa on vaikutusten arvioinnin tiivistelmä ja yhteenvetotaulukko. 

Liitteet:

- Hyväksymisvaihe YK0016 kaavakartta 25.2.2026

- Hyväksymisvaihe YK0016 kaavaselostus 25.2.2026

- Kaavaselostuksen liite 1: Kesäasumisen lähtökohdat ja mitoitus 2025

- Kaavaselostuksen liite 2: Saariston erityispiirteet ja kesäasumisen saarikohtainen analyysi 2025

- Kaavaselostuksen liite 3: Täyttömaan rakentamisen vaikutusten arviointi 2026

- Kaavaselostuksen liite 4: Luonnosvaihe 2, YK0016, palauteraportti

- oheismateriaali: Porin kaupungin kaavasivulta löytyvät kaikki kaavaa varten tehdyt selvitykset.

 

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää

1.      asettaa Tahkoluoto-Paakareiden osayleiskaavaehdotuksen (25.2.2026) AKL 65§ ja MRA 19§, 20§ mukaisesti nähtäville viranomaisten ja muiden osallisten kuulemista varten ja

2.      varata kaavoitusyksikölle mahdollisuuden täydentää ja tarkentaa aineistoa ennen nähtäville asettamista.

Pöytäkirja tämän asiakohdan osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

_____________

Merkitään, että Mariitta Vuorenpää ja Risto Reipas olivat kokouksessa saapuvilla tämän asian käsittelyn aikana kello 14.02 - 15.15.

Merkitään, että Laura Tamminen saapui tämän asian käsittelyn aikana kello 14.03.

Merkitään, että Krista Kiuru saapui tämän asian käsittelyn aikana kello 14.06.

Merkitään, että Mari Kaunistola saapui tämän asian käsittelyn aikana kello 14.11.

Merkitään, että Ari Nordström poistui esteellisenä (yhteisöjäävi, Porin merisaaristoseura ry, hallituksen jäsen) tämän asian käsittelyn ajaksi.

Merkitään, että Esa Lehtilä oli kokouksessa saapuvilla tämän asian käsittelyn ajan kello 14.02 - 15.15. 

Merkitään, että Lauri Kilkku poistui esteellisenä (yhteisöjäävi, Suisto Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja) tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Esteellisyys

Lauri Kilkku, Ari Nordström

Kokouskäsittely

Yleiskaavasuunnittelija Mariitta Vuorenpää esitteli Tahkoluoto-Paakarit osayleiskaavaa kaupunginhallitukselle.

Valmistelija

  • Mariitta Vuorenpää, Yleiskaavasuunnittelija, mariitta.vuorenpaa@pori.fi

Perustelut

TAHKOLUOTO-PAAKREIDEN OSAYLEISKAAVAN LÄHETTÄMINEN VAHVISTETTAVAKSI

Tahkoluoto-Paakareiden osayleiskaavaehdotus oli nähtävillä 11.3.2026–12.4.2026 ja siitä pidettiin yleisötilaisuus 17.3.2026. Lausunnot ja muistutukset pyydettiin nähtävilläoloaikana. Määräaikana ehdotuksesta annettiin 14 lausuntoa, Elinvoimakeskuksen ilmoitus, että ei ole lausuttavaa, sekä kaksi muistutuspuhelua. Kaavaehdotuksesta annettiin useita lausuntoja, joiden perusteella kaavamääräyksiä tarkennettiin paremmin kuvaamaan kaavalla tavoiteltua vaikutusta. Tämä koskee erityisesti loma-asumista sekä kemikaaliturvallisuutta. Myös kaavaselostuksen vaikutusten arviointia täydennettiin ilmastovaikutusten sekä suuronnettomuusriskin osalta. Palautteen pohjalta tehdyt täydennykset eivät ole sellaisia muutoksia, jotka edellyttäisivät kaavaehdotuksen nähtävilleasettamista uudelleen.

Yhteenveto 

Yleisesti lausunnoissa kiiteltiin alueen luontoarvojen huomioonottamista ja kaavan joustavuutta. Myös kaavaprosessin vuorovaikutus sai kiitosta. Mereentäyttöalueesta tehtyjä selvityksiä pidettiin edustavina, eikä lisäselvitystarpeita esitetty. Vaikka kaavaluonnos 2 oli vuosi sitten nähtävillä kesäasumisen ratkaisujen arvioimiseksi, keskittyivät Satakuntaliiton ja rakennusvalvonnan lausunnot nyt tähän teemaan. Kaavassa osoitettua mereentäyttöaluetta kommentoitiin sen merkittävyyteen nähden vähän. 

Porin satama korosti, että kaavaratkaisu mahdollistaa kemianteollisuuden kattavan kehittymisen Tahkoluodossa. Saman totesi myös Novana Oy.

Satakunnan museo painotti, että mereentäyttöalueen aiheuttama maiseman muutos on merkittävä suhteessa Reposaaren Takarantaan ja sitä on syytä pehmentää reunapengeristutuksin.

Porin ympäristösuunnitteluyksikkö kannatti kaavan linjauksia luonnonarvojen suhteen. Lisäksi Eteläjoessa sijaitsevan Sahakosken kunnostusta ehdotettiin mereentäyttöalueen alle jäävät punaleväpohjat korvaavaksi luontoteoksi.

Porin kaupungin rakennusvalvonta toi lausunnossaan esille hyviä kaavamääräysten tarkennustarpeita loma-asuntopaikkojen korvaavien rakennusten sijoittamisen ohjaamiseen tarpeeksi kauas rantaviivasta. Rakennusvalvonta huomauttaa myös, että kaikkien rakennuspaikkojen alin sallittu rakentamiskorkeus tulisi olla + 2,0 (N2000). Tällaiseen rakentamiskorkeuteen ei kaavaratkaisussa voida alimpien rakennuspaikkojen osalta mennä, koska perustukset nousisivat liian korkeiksi. Kaavamääräykseen on kirjattu edellytykset tällaisten rakennuspaikkojen korvaavien rakennusten rakenteille sekä jätevesien käsittelylle. Rakennusvalvonnan toivoma ohje rakennusten värityksestä lisättiin kaavamääräyksiin.

Satakuntaliitto toivoo lausunnossaan, että kaavaselostuksesta poistetaan viittaukset käynnissä olevaan Maakuntakaava 2050 prosessiin. Lisäksi Satakuntaliiton lausunnossa epäillään, että alueen loma-asumisen edellytykset saattavat muodostua esteeksi alueen kemianteollisuuden kehittymiselle tulevaisuudessa. Loma-asumisen osalta Satakuntaliitto toivoo lisää perusteluja loma-asumisen sallimiselle tulvavaara-alueelle. Satakuntaliitto tuo myös esille TUKESin viimeisimmän ohjeen onnettomuusvaaran huomioimisesta luonnonsuojelualueilla. TUKESin ohjeen perusteella kaavaan lisättiin kaksi tarkentavaa määräystä. Kemianteollisuuden osalta vastineessa todetaan, että kaavaratkaisussa on erityismääräyksin varmistettu, että kemianteollisuuden kehitysedellytykset ovat joustavat samalla, kun kesäasuminen säilyy turvassa. Satakuntaliiton toivomat kesäasumisen lisäperustelut löytyvät kaavaselostukseen kuuluvista kesäasumisen liitteistä ja yhteenvetotaulukoista. Muilta osin vastineessa todetaan, että kaava-aineistoa muutetaan vain niiltä osin, kuin sillä on vaikutusta kaavaratkaisuun ja sen tulkintaan.

TUKES on todennut tarkentavissa keskusteluissa ja lausunnossaan hyväksyvänsä kaavassa esitetyn onnettomuusriskillisen toiminnan ohjauksen.

Lupa- ja valvontaviraston (LVV) eri toimialojen kommentit kaavaratkaisusta olivat täydentäviä. Muutamia määräyksiä tarkennettiin lausunnon pohjalta. Huomionarvoinen on LVV:n toteamus, että loma-asumisen jätevesien sekä satamien hulevesien käsittelystä on määrätty riittävällä tavalla kaavassa. Ilmastovaikutusten arvioinnista LVV toteaa, että täytön ilmastovaikutuksia on laskettu asianmukaisesti ja negatiiviset ilmastovaikutukset on todettu. Lausunnon perusteella kaavaratkaisun ilmastovaikutusten kirjaamista täydennettiin.

Lounais-Suomen Elinvoimakeskuksella ei ollut lausuttavaa kaavaehdotuksesta.

Fortum Heat and Power Oy suhtautui lausunnossaan erittäin kielteisesti Tahkoluodon kedon suojeluun. Asiasta pidettiin yhdessä Fortumin edustajien ja LVV:n luontotyypin suojelupäästöstä valmistelevien viranomaisten kanssa palaveri 28.4.2026, jossa kedon suojelusta päästiin yhteisymmärrykseen. Toivottavaa olisi, että keto siirtyisi tulevaisuudessa kokonaisuudessaan kaupungin tai sataman omistukseen.

Tahkoluoto Offshore Oy haluaa lausunnossa varmistaa, että kaava mahdollistaa tarvittavien merikaapeleiden ja maakaapeleiden vetämisen alueelle. Kaavassa on merikaapeleiden sallimiseksi yleismääräys ja maakaapeleiden vetäminen on sovittava Porin Satama Oy:n kanssa. Lausunnon perusteella tehtiin uusi määräys voimalinjan johtoaukean sallimiseksi Tullinpolun luo-alueella.

Merisaaristoseura ry pitää yleiskaavaratkaisua hyvin perusteltuna 50-luvulla alkaneen sataman ja loma-asumisen rinnakkaiselon jatkumisen mahdollistajana. Hankalaksi koettiin se, että joillain rakennuspaikoilla rakennusoikeus pienenee nykyiseen rakennuskantaan verrattuna.

Porin lintutieteellinen yhdistys ry esittää huolensa mereentäyttöalueen vaikutuksista Kumpelin ja Kaijakarin linnustoon. Vastineessa todetaan, että tällaisia vaikutuksia ei ole vaikutustenarvioinnissa tunnistettu.

Palautteen pohjalta osayleiskaavakarttaan ja määräyksiin tehtiin seuraavat muutokset:

  1. Kolmitäplähitukoin ravintokasvin siirtoalue, luo-6 on lisätty kartalle.
  2. Tullinpolun metsokartoituksen II luokan alue eli lehto ja järviruokoluhta on muutettu omaksi luo-5 alueeksi, jolla on sallittua voimajohdon johtoaukean raivaus ja ylläpito.
  3. Tahkoluodon kedolle on annettu suuronnettomuuden riskin huomioiva lisämääräys: ”Kedon suojelussa on hyväksytty riski, jossa kedon suojeluarvoja voi tuhoutua kemianteollisuuden suuronnettomuuden takia. Suuronnettomuuden jälkeen tulee tehdä suojeluarvot palauttavia toimenpiteitä.” Lisäksi julkisen kulkuyhteyden velvoite on poistettu turvallisuusnäkökulman takia ja vaihdettu muotoon ”Alueen riittävä hoito tulee sallia.”
  4. Suuronnettomuusriski on huomioitu myös Katainiemen ympäristön SL-alueilla yleismääräyksellä: ”Vaarallisten kemikaalien suurimman sallitun riskirajan sisäpuolella sijaitsevilla SL –alueilla hyväksytään riski, jossa suojeluarvoja voi tuhoutua väliaikaisesti kemianteollisuuden suuronnettomuuden takia. Suuronnettomuuden jälkeen tulee tehdä suojeluarvot palauttavia toimenpiteitä.”
  5. Suojaviheraluemerkinnälle EV on tehty lisäys, joka mahdollistaa energiansiirtoon tarvittavat rakennelmat: ”Alueelle voidaan rakentaa kulkuyhteyksiä sekä energiansiirtoa ja liikennettä palvelevia rakennelmia.” Lisäksi suojausvaikutuksen vahvistamisvelvollisuutta on lievennetty rautatien näkökulmasta ”… alueen suojausvaikutusta voidaan vahvistaa istutuksin.”.
  6. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kalastajatilojen sr-1 merkintään on lisätty huomio: ”Suojelu ei koske rakennuspaikalla 1960- luvun jälkeen rakennettuja rakennuksia.”
  7. RA1 määräykseen on lisätty rakennuksen paikan: ” Korvaava loma-asunto on sijoitettava maastoon rakennuspaikan korkeammalle osalle.” sekä rakennuksen sokkelin korkeuden ohjausta: ”Alin lattiataso ei saa olla yli 1,0 m rakennuksen vierustan maanpintaa korkeammalla.” Rakennusten etäisyydelle on annettu myös lisämääreet: ”Loma-asuinrakennuksia ei saa rakentaa alle 20 m:n etäisyydelle ja talousrakennuksia alle 10 m etäisyydelle keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta.” ja ”Rannan suojapuusto ja alueen luonne tulee säilyttää.” 
  8. RA2 määräykseen on lisätty rakennuksen paikan ohjausta: ”Korvaava loma-asunto on sijoitettava maastoon rakennuspaikan korkeammalle osalle.” Rakennusten etäisyydelle on annettu myös lisämääreet: ”Loma-asuinrakennuksia ja talousrakennuksia ei saa rakentaa alle 10 m etäisyydelle keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta.”
  9. RA3 määräykseen on lisätty rakennuksen paikan ohjausta: ”Korvaava loma-asuinrakennus on sijoitettava nykyiselle paikalle tai maastoon rakennuspaikan korkeammalle osalle. Talousrakennus on sijoitettava nykyiselle paikalle tai vähintään 5 m:n etäisyydelle keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta.”
  10. RA4 määräykseen on lisätty sama rakennuksen paikan ohjaus kuin RA1:ssä: ”Korvaava loma-asunto on sijoitettava maastoon rakennuspaikan korkeammalle osalle. Korvaavien loma-asuinrakennusten tulvaherkät rakenteet tulee rakentaa vähintään +2,0 m:n korkeustasoon (N2000) + aaltoiluvara. Alin lattiataso ei saa olla 1,0 m rakennuksen vierustan maanpintaa korkeammalla. Lisäksi korvaavat lomarakennukset ja laajennusosat on suojattava joko perustustavalla tai vedenpaine-eristämällä niin, että tulvavesi, aaltoilu tai jäiden lähtö eivät vahingoita rakenteita. Loma-asuinrakennuksia ei saa rakentaa alle 20 m:n etäisyydelle ja talousrakennuksia alle 10 m etäisyydelle keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta.
  11. Yleismääräyksiin on lisätty määräys rakennuksissa suosittavista väreistä: ”Loma-asuinalueiden rakennuksissa tulee suosia väreinä punamullan punaista sekä alueelle tyypillisiä sinisiä, vihreitä, keltaisia ja ruskeita sävyjä.”
  12. Yleismääräyksiin on lisätty määräys rakentamiskorkeuden muutoksesta ajan kuluessa: ”Kaavamääräysten + 2,0 m (N2000) korkeustasona käytetään kulloinkin alueella voimassa olevaa, alinta sallittua rakentamiskorkeutta.”

Lista ei sisällä teknisiä korjauksia ja käsitteiden tarkennuksia.

Liitteet ja oheismateriaali:

- Hyväksymisvaihe YK0016 kaavakartta 13.5.2026

- Hyväksymisvaihe YK0016 kaavaselostus 13.5.2026

- Kaavaselostuksen liite 1: YK0016 Kesäasumisen lähtökohdat ja mitoitus 2026

- Kaavaselostuksen liite 2: YK0016 Saariston erityispiirteet ja kesäasumisen saarikohtainen analyysi 2026

- Kaavaselostuksen liite 3: YK0016 Mereentäyttöalueen vaikutusten arviointi 2026

- Kaavaselostuksen liite 4: Ehdotus YK0016, palauteraportti 13.5.2026

- Selvitykset: Porin kaupungin kaavasivulta löytyvät kaikki kaavaa varten tehdyt selvitykset.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää

1) esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy AKL 37§:n mukaisesti oikeusvaikutteisen Tahkoluoto-Paakareiden osayleiskaavan YK0016.

ja

2) varata kaavoitusyksikölle mahdollisuuden tehdä teknisiä korjauksia aineistoon ennen valtuustolle lähettämistä.


Pöytäkirja tämän asiakohdan osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Tiedoksi

Lupa- ja valvontavirasto: kirjaamo@lvv.fi
Lounais-Suomen elinvoimakeskus: kirjaamo.lounais-suomi@elinvoimakeskus.fi