Kaupunginhallitus, kokous 25.5.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 232 Lemmetynniemen ranta-asemakaavan muutos 609 R/20

PRIDno-2025-1943

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tea Bogdanoff, kaavasuunnittelija, tea.bogdanoff@pori.fi

Perustelut

Suunnittelualue sijaitsee Lavian Karhijärven rannalla sijaitsevan Lemmetynniemen alueella. Ranta-asemakaava koskee korttelia 3 ja siihen liittyvää puistoaluetta ja Lemmetynniementietä (osa) sekä osaa kiinteistöistä 413-422-6-289 ja 413-422-6-290, joille kaava-alue laajenee noin 500 m². Suunnittelualue on kokonaan kaavamuutoksen hakijan omistuksessa.

Ranta-asemakaavan ja -muutoksen tavoitteena on muuttaa kaava vastaamaan paremmin alueen todellista rakentamis-ja hallintatilannetta, jossa voimassa olevan kaavan lomakylämäinen 10 loma-asunnon rakentaminen muutetaan kuudeksi (6) yksittäiseksi tontiksi. Alueella sijaitsee tällä hetkellä 5 loma-asuntoa, joten uusi kaava mahdollistaa yhden uuden loma-asuinrakennuksen rakentamisen. Lisäksi tavoitteena on poistaa kioskin rakennusoikeus ja osoittaa sen sijaan jonkin verran uutta saunakapasiteettia alueelle. Alueelle osoitetaan myös yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten aluetta (ET), jolla sijaitsee alueen huoltoa palveleva rakennus. 

Ranta-asemakaavan mitoitus ei muutu merkittävästi. Korttelien 3 ja 6 osalta mitoitus kasvaa vähäisesti eli 50 k-m², ja korttelin 5 rakennusoikeus nousee 30 k-m². Maa- ja metsätalousalueeksi muuttuvan virkistysalueen rakennusoikeus nousee 30 k-m². ET-alueen rakennusoikeudeksi on osoitettu 30 k-m². Yhteensä alueen rakennusoikeus kasvaa 150 k-m².

Vireilletulo ja luonnosvaihe
Asemakaavamuutos on käynnistetty Lemmetynniemen Loma-asunnot Kiinteistö Oy:n hakemuksesta sekä konsulttina toimivan Kaava-Asema Oy:n toimesta. Kaupunginhallitus on 16.6.2025 (§ 297) päättänyt käynnistää ranta-asemakaavan muutoksen ja kuuluttaa sen vireilletulon. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaava-aineisto kaavaluonnoksineen on ollut nähtävillä 26.6.-14.8.2025.

Kaavaluonnoksesta saatiin yksi mielipide, joka ei kohdistu suoraan kaava-alueeseen. Ennakkolausunnot saatiin Satakunnan Museolta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Infrajohtamiselta, Elinvoima- ja ympäristötoimialalta ja Vatajankoski Sähköverkko Oy:ltä.

Lausuntojen perusteella kaavaluonnokseen on tehty seuraavia muutoksia: 
Kaavaselostukseen on lisätty ilmastovaikutusten arviointi, kaavamerkintä M on muutettu kaavamerkinnäksi M/s ja kadunnimi Lemmetynkuja on muutettu nimeksi Lomapolku. Lisäksi kaavamääräyksiin on lisätty määräykset hulevesien hallinnasta ja korjattu alimman rakentamiskorkeuden taso.

Ranta-asemakaavamuutoksen selostuksen liitteenä (liite 3) olevassa palauteraportissa on annettu kaavahanketta valmistelevan konsultin vastine luonnosvaiheen ennakkolausuntoihin. Ennakkolausunnot ovat kokonaisuudessaan kaava-aineiston asiakirjoissa.

Asiakirjoihin sisältyy ranta-asemakaavakartta ja -selostus.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää asettaa Lemmetynniemen ranta-asemakaavan ja ranta- asemakaavan muutoksen 609 R/20, päivätty 11.1.2026 nähtäväksi 14 päivän ajaksi ja pyytää siitä lausunnot tekniseltä lautakunnalta, elinvoima- ja ympäristölautakunnalta, Satakunnan Museolta, Porin Vedeltä, Satakuntaliitolta, Satakunnan pelastuslaitokselta, Vatajankoski Sähköverkko Oy:ltä, Porin Vedeltä, Lupa- ja Valvontavirastolta (LVV) ja Lounais-Suomen Elinvoimakeskukselta, minkä jälkeen asia tuodaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

Ranta-asemakaavan muutoksen laatimisesta ja käsittelystä aiheutuvina kustannuksina peritään hakijalta 2000 euroa, josta luonnosvaiheessa on laskutettu 1000 euroa ja loput peritään, kun kaavaehdotus on hyväksytty.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Tea Bogdanoff, kaavasuunnittelija, tea.bogdanoff@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on päättänyt 9.3.2026 § 92 asettaa Lemmetynniemen ranta- asemakaavan muutosehdotuksen ja ranta-asemakaavan 609 R/20, päivätty 11.1.2026, nähtäväksi vähintään 14 päivän ajaksi, ja pyytänyt siitä lausunnot. Ranta-asemakaavaehdotus oli nähtävänä 19.3.-3.4.2026 ja siitä saatiin yhteensä kahdeksan lausuntoa, jotka ovat kokonaisuudessaan nähtävissä kaavan asiakirjoissa Porin kaupungin asianhallintajärjestelmässä. Saaduista lausunnoista on laadittu erillinen ehdotusvaiheen palauteraportti (kaavaselostuksen liite 6), joka sisältää koosteen lausunnoista ja konsultin laatimat vastineet.

Ehdotusvaiheen nähtävänäolon aikana ei jätetty muistutuksia.  

Nähtävillä olon jälkeen on kaavaehdotukseen lausuntojen johdosta tehty seuraavat muutokset:

  • Kaavaselostusta on täydennetty mm. alueen rakennushistorian, rantarakentamisen ja luonnonympäristön kuvauksen suhteen. Lisäksi selostukseen on lisätty tieto Karhijärven kuulumisesta kansallisesti ja maakunnallisesti arvokkaisiin lintualueisiin ja kaavan vaikutusarvioita on täydennetty.
  • Kaava-alueella on suoritettu liito-oravaselvitys, jonka tuloksena ei löydetty merkkejä liito-oravan esiintymisestä alueella. Liito-oravaselvitys on liitetty kaavaselostukseen.
  • Selostukseen on lisätty vapaan rantaviivan tarkastelu
  • Kaavamääräyksiin on lisätty velvollisuus sopeuttaa uudisrakentaminen ympäristöön ja ympäröivään maisemaan.
  • Ranta-alueen kaavamääräystä on muutettu niin, että alueella oleva puusto säästyy.
  • Uuden kaavatien nimi on muutettu nimeksi Lemmetynniemenpolku.

Hyväksymisaineistoon tehdyt muutokset ovat vähäisiä eikä kaavaehdotusta ole tarpeen asettaa uudelleen julkisesti nähtäville. 

Kaava-alueella on ohjeellinen tonttijako.

Asiakirjoihin sisältyy ranta-asemakaavakartta ja -selostus.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Lemmetynniemen ranta-asemakaavan muutoksen ja ranta-asemakaavan 609 R/20, päivätty 5.5.2026. 

Kaavamuutoksesta peritään kaavan käsittelykuluja 2000 euroa, josta luonnosvaiheessa on laskutettu 1000 euroa ja loput peritään, kun kaavamuutos on hyväksytty. 

Pöytäkirja tämän asiakohdan osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Tiedoksi

Lupa- ja valvontavirasto, Lounais-Suomen Elinvoimakeskus, apulaiskaupungingeodeetti, kaavoitusyksikkö, Vaasan maanmittauslaitos, Satakuntaliitto ja muut asianosaiset