Kaupunginvaltuusto, kokous 31.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Sosiaali- ja perhepalveluiden kahdeksan sosiaalityöntekijän ja 3 sosiaaliohjaajan viran perustaminen

PRIDno-2021-5799

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mari Levonen, sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja, mari.levonen@porinperusturva.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto on talousarviossa vuodelle 2022 hyväksynyt määrärahavarauksen lastensuojelun 8 sosiaalityöntekijän viran lisäykseen. Talousarvion raamiin sisältyy myös kahden sosiaaliohjaajan viran määräraha lastensuojeluun ja yhden sosiaaliohjaajan viran määräraha työikäisten palveluiden sosiaaliohjaajan virkaan, joka työskentelee vuoden 2022 Porin Kuntakokeilussa nimikkeellä työvoima-asiainhoitaja. Perustettavien virkojen määrä: 8 sosiaalityöntekijää ja 3 sosiaaliohjaajaa.

Sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7§:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja sosiaaliohjaajan kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8§:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus

 

Ehdotus

Esittelijä

Sanna Mustajoki, perusturvajohtaja, sanna.mustajoki@porinperusturva.fi

Perusturvalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että sosiaali-ja perhepalveluihin perustetaan 8 sosiaalityöntekijän virkaa ja 3 sosiaaliohjaajan virkaa.Virkojen kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7§:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8§:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus

Päätös

Päätös ehdotuksen mukaan.

Valmistelija

Anne-Marie Korsgrund-Rauvola, anne-marie.korsgrund-rauvola@porinperusturva.fi

Perustelut

Perusturvalautakunta käsitteli asian kokouksessaan 16.12.2021 § 326.

Kaupunginvaltuusto on talousarviossa vuodelle 2022 hyväksynyt määrärahavarauksen lastensuojelun 8 sosiaalityöntekijän viran lisäykseen. Talousarvion raamiin sisältyy myös kahden sosiaaliohjaajan viran määräraha lastensuojeluun ja yhden sosiaaliohjaajan viran määräraha työikäisten palveluiden sosiaaliohjaajan virkaan,​ joka työskentelee vuoden 2022 Porin Kuntakokeilussa nimikkeellä työvoima-​asiainhoitaja. Perustettavien virkojen määrä: 8 sosiaalityöntekijää ja 3 sosiaaliohjaajaa.

Sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7§:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja sosiaaliohjaajan kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8§:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää, että sosiaali-​ja perhepalveluihin perustetaan 8 sosiaalityöntekijän virkaa ja 3 sosiaaliohjaajan virkaa.Virkojen kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7§:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8§:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Anne-Marie Korsgrund-Rauvola, anne-marie.korsgrund-rauvola@porinperusturva.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on käsitellyt asiaa 10.1.2022 kokouksessaan § 10. Hallintosäännön mukaan virat perustaa kaupunginvaltuusto.

Päätöksen korjaus perustuu Hallintolain § 50.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely ovat luettavissa asian historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että  sosiaali-​ja perhepalveluihin perustetaan 8 sosiaalityöntekijän virkaa ja 3 sosiaaliohjaajan virkaa. Virkojen kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7§:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8§:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli asian kokouksessaan 24.1.2022 § 54.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely ovat luettavissa asian historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää, että  sosiaali-​ja perhepalveluihin perustetaan 8 sosiaalityöntekijän virkaa ja 3 sosiaaliohjaajan virkaa. Virkojen kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7§:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8§:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Perusturva, HR-yksikkö

Muutoksenhaku

Valitusoikeus ja valitusperuste

Kaupunginvaltuuston päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Turun hallinto-oikeudelta. Päätökseen on oikeutettu valittamalla hakemaan muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, sekä Porin kaupungin jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kaupunginvaltuusto on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Päätöksen tiedoksianto ja valitusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän kuntalain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä, tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai kolmantena päivänä pöytäkirjaotteen lähettämisestä asianomaisen suostumuksella sähköisenä viestinä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Valituskirjelmän sisältö

Kunnallisvalitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava Turun hallinto-oikeudelle on ilmoitettava:

1)      päätös, johon haetaan muutosta,
2)      miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi, sekä
3)      perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.

Valituskirjelmän liitteet

Valituskirjelmään on liitettävä:

1)      päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä,
2)      todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta, sekä
3)      asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja.

Valituksen perille toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa Turun hallinto-oikeudelle, osoitteeseen:

PL 32                                  
20101 TURKU                     

Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4
Vaihde: 029 56 42400
Kirjaamo: 029 56 42410
Faksi: 029 56 42414
Sähköposti: turku.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet