Kaupunginhallitus, kokous 17.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 287 Kaupunginvaltuuston pöytäkirja 10.6.2024

Perustelut

Kuntalain 96 § kuuluu seuraavasti:

"Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

Kaupunginvaltuusto piti kokouksensa 10.6.2024. Kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä jätettiin kaksi valtuustoaloitetta. Kaupunginvaltuuston pöytäkirja on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus toteaa kaupunginvaltuuston päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä, niiden sisältyvän kaupunginvaltuuston toimivaltaan sekä olevan muutenkin laillisia sekä päättää panna ne täytäntöön.

Samalla kaupunginhallitus päättää seuraavista toimenpiteistä:

Valtuustoaloitteet:

§ 67
Selvitys katualueilla tehtävien verkonrakennustöiden koordinoinnin parantamiseksi, valtuustoaloite, valtuutettu Arto Nurmi
Asian diaarinumero: PRIDno-2024-2426
Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnot 31.10.2024 mennessä.

§ 68
Porin peruskouluista kännykkävapaita lukuvuodeksi, valtuustoaloite, Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Neea Kähkönen
Asian diaarinumero: PRIDno-2024-2427
Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus päättää pyytää aloitteesta sivistyslautakunnan lausunnon 31.10.2024 mennessä.​​

Päätös

Kaupunginhallitus päätti pyytää valtuustoaloitteesta § 68 Nuorisovaltuuston lausunnon 31.10.2024 mennessä.

Muilta osin päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Lausunnon antajat, nimetyt tahot

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.