Kaupunginhallitus, kokous 6.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 391 Kadun nimen muutos, Länsimetsän kaupunginosa, Sähkökuja

PRIDno-2022-2737

Valmistelija

  • Harri Kahelin, Kaavoitusarkkitehti, harri.kahelin@pori.fi

Perustelut

Porin kaupunkisuunnittelu tuo esille Noormarkussa Finpyyn (81.) ja Länsimetsän (84.) kaupunginosissa asemakaavakartoissa ilmenneen ristiriidan katujen nimeämisissä. Noormarkussa on nimetty kaksi katua nimellä Sähkökuja. Maankäyttö- ja rakennuslain 55 § 4. mom. mukaan asemakaavassa määrätään kadun ja muun yleisen alueen nimi samoin kuin kunnanosan ja korttelien numerot. Kadun ja muun yleisen alueen nimi ja edellä mainitut numerotiedot voidaan muuttaa myös kunnan erillisellä päätöksellä siten kuin kuntalain 90 § säädetään kunnan päätöksenteosta ja Porin kaupungin hallintosäännön mukaan. Kaupunkisuunnittelu toteaa, että kyseisistä kaduista toinen on tarpeen nimetä asemakaavakarttoihin uudelleen osoitejärjestelmän selkiyttämiseksi ja asukkaiden turvallisuuden ylläpitämiseksi. Kadun uudelleen nimeämisellä ei ole vaikutusta kiinteistöjen osoitenumerointiin.

Kaupunkisuunnittelu on lähettänyt kuulemiskirjeen alueen omistajille, toimijoille ja viranomaisille. Vastaukset saatiin Elinvoima‐ ja ympäristötoimialan suunnittelu‐ ja kehittämisyksiköltä sekä Pori Energian Energiapalveluilta, joilla ei ollut asiassa huomautettavaa. Rakennusvalvonta ei ole ehdotettua uutta nimeä vastaan, se on yksilöivä, eikä sekaantumisen vaaraa ole.

Kaupunkisuunnittelu ehdottaa, että uudelleen nimettävä katu on Länsimetsän (84.) kaupunginosassa sijaitseva Sähkökuja, joka on tällä hetkellä ristiriitaisesti nimetty eri tavalla osoitekartassa ja asemakaavakartassa. Osoitekartassa nimenä näkyy Linjakuja ja asemakaavakartassa Sähkökuja. Sähkö- ja Linja -alkuisia katuja on jo käytössä useita Porissa ja lähikunnissa. 

Kaupunkisuunnittelun ehdotus uudeksi kadun nimeksi on Ampeerikuja. 

Ehdotus

Esittelijä

  • XAino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus päättää nimetä Länsimetsän 84. kaupunginosassa ristiriitaisella nimeämisellä kartoissa esiintyvän Sähkökujan uudelleen nimellä Ampeerikuja edellämainituin perustein. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Kuulutus, TEK/infrayksikkö, ELYM/rakennusvalvontayksikkö, Hätäkeskuslaitos, Satakunnan pelastuslaitos, Posti, Maanmittauslaitos, Caruna, Tukes, Porin Vesi

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.