Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 29.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 131 Toiminta-avustuksen käyttötarkoituksen muuttaminen

PRIDno-2021-4395

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jonna Vainio, jonna.vainio@pori.fi

Perustelut

Elinvoima- ja ympäristölautakunta hyväksyi hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten avustusohjeet ja myöntämisen kriteerit 29.9.2021 § 196. Ohjeen mukaan avustamisen keskeisimpinä perusteina ovat toiminnan määrä, laatu ja alueellinen merkitys. Lisäksi elinvoima- ja ympäristölautakunta painottaa avustuksia jakaessaan toimintaa, joka lievittää koronapandemiasta kuntalaisten hyvinvointiin aiheutuneita negatiivisia vaikutuksia, kohdistuu työelämän ulkopuolella olevien henkilöiden työllistymisedellytysten edistämiseen, tarjoaa vertaistukea sairauden tai muun syyn vuoksi haavoittuvammassa asemassa oleville (esim. potilasjärjestöt) tai mahdollistaa yhteisöllisen ja asuinaluetta elävöittävän toiminnan. Merkittävänä tekijänä on myös avustettavaan toimintaan osallistuvan ja/tai avustettavasta toiminnasta hyötyvän kohderyhmän laajuus.

Toiminta-avustus voi sisältää vuokra- tai tilankäyttöavustusta, kehittämisavustusta tai kansainvälisen toiminnan avustusta, joita ei enää myönnetä erikseen. Mikäli yhdistys toimii kaupungin toimitiloissa vastikkeetta tai alennetulla vuokralla, huomioidaan tämä myönnettävän toiminta-avustuksen määrässä. Yhdistyksellä tulee olla toiminnan harjoittamisen edellyttämää muuta rahoitusta/varainhankintaa. Avustusta ei kuitenkaan myönnetä toimintaan, jonka tavoitteena on taloudellinen voitto.

Avustushaku oli auki 1.-23.11.2021. Hakemuksia saapui 64 kappaletta, joista yksi peruutettiin hakijan toimesta. Yksi hakemus hylättiin, sillä se saapui vasta hakuajan päättymisen jälkeen. Lisäksi neljä hakemusta siirrettiin kulttuurin toiminta-avustushausta, joista yksi oli samansisältöinen jo hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustushakuun tulleen hakemuksen kanssa. Toiminta-avustus hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen oli haettavissa nyt toista kertaa. Ensimmäisellä hakukierroksella vuonna 2021 hakemuksia saapui 40 kappaletta.

Myös hakemuksia arvioitaessa on käytetty harkintaa ja hakemusten sisältöä on pyritty tulkitsemaan hakijoiden kannalta edullisella tavalla. Avustusperiaatteiden uudistamisessa merkittävin muutos oli siirtyminen yhdistysten avustamisesta toiminnan avustamiseen. Osassa hakemuksista on kuitenkin edelleen haettu avustusta yhdistyksen ylläpitoon ja kuvattu vajavaisesti yhdistyksen kohderyhmilleen tuottaman toiminnan sisältö sekä avustuksen merkitys toiminnan mahdollistamisessa. Lisäksi osassa hakemuksista avustusta on haettu Porin seudulle tai vielä laajemmin Satakunnan alueelle, ja avustusta voidaan kuitenkin myöntää vain yhdistykselle, jonka kotipaikka on Porissa tai jonka toiminta sijoittuu Poriin. Avustuksella ei voida kattaa vanhoja koronasta aiheutuneita yhdistyksen taloudellisia tappioita. Myös nämä on otettu huomioon esitystä valmisteltaessa.

Avustushakemukset on käsitelty työryhmässä, johon on kuulunut asiantuntijoita elinvoima- ja ympäristötoimialalta, Porin perusturvasta ja konsernipalveluista. Työryhmän vetäjänä on toiminut talouspäällikkö konsernipalveluiden talous- ja hallintoyksiköstä. Työryhmä on laatinut lautakunnalle liitteenä olevan yhteenvedon hakemuksista ja esityksen toiminta-avustusten myöntämisestä. Hakemukset ovat kokonaisuudessaan nähtävillä kokouksessa.

Haettavien avustusten yhteissumma on 536.688 euroa. Myönnettävien avustusten yhteissumma esityksessä on talousarviossa määritellyn määrärahan mukaisesti 250.000 euroa. Vuonna 2021 hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten määräraha oli 500.000 euroa ja sitä myönnettiin yhdistyksille yhteensä 284.010 euroa.

Esitykseen sisältyy ehdotus, että avustusten piiristä rajataan pois maksullinen liikuntaseuratoiminta.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää myöntää avustukset esityksen mukaisesti.

Avustuksen käytöstä on pidettävä kirjaa ja siitä on raportoitava hakijoille erikseen toimitettavien raportointiohjeiden mukaisesti vuoden 2023 helmikuun loppuun mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

Jaakko Jäntti, yhteisöjäävi  Kaija Lohivuo, yhteisöjäävi

Kokouskäsittely

Lautakunta piti kokoustauon ennen tämän asiakohdan käsittelyä klo 17.29-17.35.

Jaakko Jäntti (yhteisöjäävi, läheinen yhdistyksen hallituksen jäsen) poistui esteellisenä kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi.

Kaija Lohivuo (yhteisöjäävi, yhdistyksen hallituksen jäsen) poistui esteellisenä kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi.

Valmistelija

  • Jonna Vainio, jonna.vainio@pori.fi

Perustelut

Elinvoima- ja ympäristölautakunta myönsi 26.1.2022 § 3 yhdistysten toiminta-avustukset hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen vuodelle 2022. Mepon kotipesä ry anoo toiminta-avustuksen käyttötarkoituksen muuttamista 24.5.2022 päivätyllä kirjeellä.

Toiminta-avustus myönnettiin Mepon kotipesä ry:lle osa-aikaisen toiminnanjohtajan tai vastaavan palkkauskustannuksiin. Avustuspäätöstä valmistellut työryhmä suositteli, että kaupungin vuoden 2022 tuen turvin yhdistys etsisi muita rahoituslähteitä kaupungin lisäksi. Tällä tuella oli tarkoitus mahdollistaa toiminnan
kehittäminen ja vakiinnuttaminen.

Nyt yhdistys hakee mahdollisuutta hankkia toiminnanjohtajan tai vastaavan tehtävän täyttämistä vaihtoehtoisesti myös ulkoisena ostopalveluna hyvää yhdistyksen toimintatapaa noudattaen. Näin toimien yhdistys pystyisi varmistamaan hyvässä kehityskaaressa olevan, tärkeän yhdistystoiminnan jatkumisen. Yhdistys näkee, että henkilön palkkaaminen olisi tässä tilanteessa riski toiminnan jatkumiselle.
Tulevaisuudessa yhdistys tulee tähtäämään resurssiaan myös henkilöiden palkkaamiseen. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Lautakunta päättää muuttaa Mepon kotipesä ry:lle myönnetyn toiminta-avustuksen käyttötarkoitusta siten, että avustuksen voi käyttää toiminnanjohtajan tai vastaavan tehtävän täyttämiseen ulkoisena ostopalveluna suoran palkkauksen sijaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Mepon kotipesä ry

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.