Kaupunginhallitus, kokous 12.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 541 Paloesimiesten ja palomiesten virkojen perustaminen

PRIDno-2022-4840

Valmistelija

  • Pekka Tähtinen, pelastusjohtaja, pekka.tahtinen@satapelastus.fi

Perustelut

Satakunnan pelastuslaitoksen johtokunta, joka toimii alueen pelastustoimen monijäsenisenä toimielimenä käsitteli asiaa kokouksissaan 30.11.2021 § 44, 8.3.2022 § 6, 29.3.2022 § 12 ja 14.6.2022 § 19.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 18.11.2021 antanut päätöksen, jonka perusteella Satakunnan alueen pelastustoimi velvoitetaan korjaamaan toimintavalmiudessa havaittu huomattava epäkohta. Toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaisesti kiireellisiin pelastustoimen tehtäviin tulisi hälyttää pelastusryhmä, mutta Satakunnassa näin ei ole toimittu. Kankaanpään, Huittisten, Meri-Porin, Ulvilan ja Harjavallan paloasemien kohdalla yhden pelastusyksikön tehtävään on hälytetty vain asemalla valmiudessa oleva henkilöstö ja tarvittaessa tehtävään on täydennetty toinen pelastusyksikkö, jolloin muodostelma on täydentynyt pelastusryhmäksi. Tämä ei aluehallintoviraston mukaan ole ollut riittävää.

Johtokunta on päättänyt, että pelastuslaitoksen johto velvoitetaan ryhtymään johtokunnan tekemän palvelutasoesityksen mukaisiin toimenpiteisiin aluehallintoviraston päätöksessä havaittujen puutteiden korjaamiseksi. Lisäksi johtokunta valtuuttaa pelastusjohtajan antamaan aluehallintovirastolle selvityksen niistä toimista, joihin alueen pelastustoimi on ryhtynyt saattaakseen palvelutasossa havaitut epäkohdat vähintään aluehallintoviraston päätöksen edellyttämälle tasolle.

Henkilöstöresurssin lisäys on yhteensä 24 paloesimiehen virkaa sekä 10 palomiehen virkaa. Näiden kustannukset kokonaisuudessaan ovat 2,2M€. Satakunnan pelastuslaitoksella on tällä hetkellä avoinna neljä (4) palomiehen virkaa, joiden täyttölupaprosessit voidaan käynnistää. Henkilöstöjohtaja on päätöksellään PRIDno-2022-4744 (Virkojen nimikkeiden muutos) muuttanut  Satakunnan pelastuslaitoksen avoimia virkoja paloesimiehen sekä palomiehen nimikkeiksi: viisi (5) paloesimiehen virkaa sekä yksi (1) palomiehen virka. Näiden muutettujen virkanimikkeiden osalta täyttölupaprosessit voidaan käynnistää. Edellä mainittujen virkojen lisäksi tulisi Satakunnan pelastuslaitokselle perustaa 19 paloesimiehen virkaa ja viisi (5) palomiehen virkaa, jotta henkilöstöresurssin lisäys täyttyisi.

Paloesimiesten ja palomiesten kelpoisuusvaatimuksena on valtioneuvoston asetuksen 407/2011 § 6:n mukainen kelpoisuus. Lisäksi edellytetään BC -luokan ajokortti/ajo-oikeus, sekä palomieheltä vaadittavaa hyväksyttyä savusukelluskelpoisuutta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää perustaa Satakunnan pelastuslaitokselle 1.10.2022 alkaen 19 paloesimiehen virkaa ja 5 palomiehen virkaa.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

______________________

Merkitään, että tämän asiakohdan ajaksi kokouksesta poistuivat esteellisinä:

Sinikka Alenius (yhteisöjäävi, Satakunnan hyvinvointialue, aluehallituksen jäsen) 

Aila Haikkonen (yhteisöjäävi, Satakunnan hyvinvointialue, aluehallituksen jäsen)

Mari Kaunistola (yhteisöjäävi, Satakunnan hyvinvointialue, aluehallituksen jäsen)

Merkitään, että Johanna Rantanen (Sinikka Aleniuksen varajäsen) poistui tämän asian käsittelyn jälkeen kello 15.05.

Merkitään, että Juha Kantola (Aila Haikkosen varajäsen) poistui tämän asian käsittelyn jälkeen kello 15.05.

Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen käsiteltiin asia § 527.

Esteellisyys

  • Sinikka Alenius, Aila Haikkonen, Mari Kaunistola

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto, Satakunnan pelastuslaitos

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.