Kaupunginhallitus, kokous 12.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 544 Turun hallinto-oikeuden lausuntopyyntö, valitus lakimiehen työsuhteeseen ottamista koskevasta päätöksestä

PRIDno-2021-394

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Suominen, heidi.suominen@pori.fi

Perustelut

Elinvoima- ja ympäristötoimialan lakimiehen työsuhde on uusi toimi. Hakuilmoituksessa oli todettu kelpoisuusvaatimuksena ylempi oikeustieteellinen
korkeakoulututkinto sekä kunnallishallinnon tuntemus.

Tehtävään haki annettuun määräaikaan mennessä neljä henkilöä. Kaikki hakijat täyttivät kelpoisuusvaatimukseen sisältyvän koulutusvaatimuksen. Hakijoista haastatteluun kutsuttiin kaksi. Perusteluna rajaukselle oli se, että haastatteluun kutsuttujen tuntemukseen kunnallishallinnosta sisältyi työkokemusta kunnallishallinnosta. Toisella kuntayhtymästä ja toisella kaupungilta.

Porin kaupungin puolesta hakijoita haastattelivat toimialajohtaja Lauri Kilkku ja kaupunginlakimies Leena Tuominen. Kilkku on valittavan lakimiehen esimies Tuominen kaupungin sisäisen lakimiesverkoston vetäjä. Haastattelut toteutettiin Teams-videoyhteydellä.

Haastateltujen hakijoiden työkokemusta vertailtaessa [peitetty] on ajallisesti pidempi työkokemus ylipäätään ja myös sairaanhoitopiirin kuntayhtymästä. [peitetty] työkokemus kaupungin ma. kiinteistölakimiehen tehtävästä on kuitenkin relevantimpaa kuin sairaanhoitopiirin lakimiehen tehtävästä syntynyt.

Haastattelussa [peitetty] osoitti parempaa valmiutta tarttua elinvoima- ja ympäristötoimialan lakimiehen laajaan tehtäväkenttään. Erityisesti [peitetty] osoitti olevansa
valmis ottamaan vastuulleen vaalien järjestämisen Porissa ja osallistumaan kaupunginlakimiehen johtaman sisäisen lakimiesverkoston toimintaan.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättä hylätä oikaisuvaatimuksen. 

Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 21 § mukaan toimialajohtaja päättää työsuhteeseen ottamisesta, joten toimialajohtaja on toimivaltansa puitteissa ollut oikeutettu tekemään yksityisoikeudellisen sopimuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
 

Muutoksenhaku korjattu kirjoitusvirheenä 17.3.2021. Oikea muutoksenhaku on Kunnallisvalitusosoitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös (kuntalaki 135 §).

Valmistelija

Sini Setälä, palvelussuhdepäällikkö, sini.setala@pori.fi

Perustelut

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan lakimiehen työsuhteeseen on valittu 1.3.2021 alkaen [peitetty]. [peitetty] on valituksellaan Turun hallinto-oikeudelle vaatinut muutoksenhaunalaisen päätöksen kumoamista ja asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Turun hallinto-oikeus on pyytänyt Porin kaupunginhallitusta hankkimaan Porin elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnon ja antamaan oman selityksensä asiassa. 

Porin elinvoima- ja ympäristölautakunta toteaa, että hallintolainkäytön järjestyksessä voidaan käsitellä vain julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen liittyvä asia. Elinvoima- ja ympäristötoimialan lakimiehen toimen täyttämisessä on ollut kysymys yksityisoikeudellisesta, työsopimuslain soveltamisalaan kuuluvan toimen täyttämisestä. Tällaisen toimen täyttämistä koskevaa riitaa ei siten voida ratkaista hallintolainkäytön järjestyksessä ja hallinto-oikeuden tulee jättää asia tutkimatta. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännön mukaan hallinto-oikeus ei voi tutkia, onko kaupungin työsuhteisen toimen täyttämisessä syyllistytty esimerkiksi ikäsyrjintään tai sukupuolen perusteella tapahtuvaan syrjintään (KHO 2003:17).

Päätöksen lakimiehen työsuhteeseen ottamisesta on tehnyt elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja Lauri Kilkku. Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 21 §:n mukaan työsuhteeseen ottamisesta päättää toimialajohtaja. Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan tekemä päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä päätöksen tehnyt viranhaltija ole ylittänyt toimivaltaansa. 

Puolestaan kysymys siitä, onko työsopimussuhteisen toimen täyttämisen yhteydessä noudatettu säädettyjä tai kaupungin päättämiä kelpoisuusehtoja, olisi mahdollista ratkaista hallintolainkäytön järjestyksessä. Elinvoima- ja ympäristötoimialan lakimiehen työsuhde on uusi toimi. Hakuilmoituksessa on todettu kelpoisuusvaatimuksena po. toimeen olevan ylempi oikeustieteellinen korkeakoulututkinto. Lisäksi tehtävään valittavalta on edellytetty kunnallishallinnon tuntemusta. Kaikki hakijat ovat täyttäneet kelpoisuusehtona olleen koulutusvaatimuksen. Porin kaupunki ei ole rikkonut päätettyjä kelpoisuusehtoja täyttäessään lakimiehen tointa, sillä haastatteluun on kutsuttu ja lopulta toimeen on valittu edellä mainitut kelpoisuusehdot täyttänyt henkilö. Salmen valituksessa esitetty väite, että toimeen valitulla ei ole ansiovertailun mukaan valmistumisen jälkeistä kokemusta lainkaan, ei ole sellainen muoto- tai menettelyvirhe, jonka tutkiminen kuuluisi hallinto-oikeuden toimivaltaan. 

Asiassa on kysymys yksityisoikeudellisesta työsopimuslain mukaisen toimen täyttämisestä. Sukupuolen tai iän perusteella tapahtuvaa syrjintää tointa täyttäessä koskevat riidat tulee ratkaista yksityisoikeudellisen lainkäytön järjestyksessä. Valituksen perusteella epäselväksi on jäänyt, miltä osin asiassa on valittajan mielestä rikottu kuntalakia. Päätöstä ei rasita sellainen muoto- tai menettelyvirhe, joka olisi mahdollista ratkaista hallinto-oikeudessa. Päätökseen liitetyssä valitusosoituksessa ei tosin ole mainittu erikseen, että hallinto-oikeus ei ota tutkittavakseen valitusta, jossa vedotaan päätöksen työsopimuslain vastaisuuteen.

Joka tapauksessa valintamenettely on suoritettu kaupungin vakiintuneen käytännön mukaisesti. Ansiovertailuun perustuva valintapäätös on tehty hakemusasiakirjoista ilmenevän koulutuksen ja kokemuksen sekä suorittujen haastattelujen perusteella. Työkokemusvuosien määrä itsessään ei ole ollut ratkaiseva valintaperuste, vaan työnantaja on arvioinut hakijoiden sopivuutta tehtävään koulutukseen, työkokemukseen ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin perustuvan kokonaisarvioinnin myötä. 

Edellä mainituilla perusteilla Porin kaupunki vaatii, että hallinto-oikeus jättää valituksen tutkimatta toimivaltaansa kuulumattomana. 
 

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ympäristölautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen Turun hallinto-oikeudelle yllä olevan lausunnon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Sini Setälä, palvelussuhdepäällikkö, sini.setala@pori.fi

Perustelut

Turun hallinto-oikeus on varannut Porin kaupunginhallitukselle tilaisuuden lausua oheisen valittajan vastineen johdosta lakimiehen työsuhteen täyttämisestä koskevassa asiassa. Hallinto-oikeus on myöntänyt määräajan pidennystä lausunnon antamiseen 30.9.2022 saakka. 

Porin kaupunki viittaa kaikkeen asiassa aiemmin lausumaansa. Porin kaupungin käsityksen mukaan valitusperuste on luonteeltaan yksityisoikeudellinen, työsopimuslain soveltamisalaan kuuluva eikä siten kuulu hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.  

Elinvoima- ja ympäristötoimialan lakimiehen tehtävässä ei käytetä julkista valtaa. Tehtävän nimike ei ratkaise virkasuhteen käyttämistä, vaan keskeistä on tehtävien tosiasiallinen sisältö. Perustetta virkasuhteen käyttämiselle ei kyseisessä tehtävässä ole. Valittajan väite siitä, että kaupunki olisi laittanut selvästi virkatehtävän luonteisen toimen työsuhteessa hoidettavaksi, on perusteeton.

Valintapäätöstä ei rasita menettely- tai muotovirhe. Menettelyvirheellä tarkoitetaan virhettä, joka on tapahtunut hallintopäätöksen tekoa edeltävässä ja siihen liittyvässä asian käsittelyssä. Tyypillisesti menettelyvirhe liittyy hallintolain menettelyä koskevan säännöksen noudattamatta jättämiseen. Muutoksenhaunalaisen päätöksen tekijä ei ole toiminut esteellisenä eikä asiaan liity kuulemisvelvollisuutta, jota olisi rikottu. Päätöksen sisältö tai perustelut eivät ole olleet puutteelliset. Asiassa ei ole rikottu käsittelyn ripeyttä, tietojen kirjaamista tai muitakaan menettelysäännöksiä. Muotovirheellä tarkoitetaan muotovaatimusten laiminlyöntiä. Valintapäätöksessä ei ole muotovirhettä eikä valittaja ole sellaista vastineessaan edes yksilöinyt.

Valittaja on väittänyt vastineessaan, että päätöksen tekijä olisi syyllistynyt harkintavallan väärinkäyttöön syrjäyttäessään kokeneen miehen valintaa tehdessään. Harkintavallan väärinkäytöllä tarkoitetaan tilannetta, jossa hallintoviranomainen käyttää valtuuksiaan muuhun tarkoitukseen kuin siihen, jota varten valtuudet on annettu, tai ylittää harkintavaltansa rajat. Selvästi lainsäädännön tavoitteiden ja tarkoituksen vastainen päätöksenteko voi merkitä harkintavallan väärinkäyttöä. Hallintopäätöstä rasittaa näin ollen harkintavallan väärinkäyttö ainoastaan, mikäli täsmällisten ja objektiivisten todisteiden perusteella on ilmeistä, että se on tehty muiden kuin ilmoitettujen päämäärien saavuttamiseksi.

Porin kaupunki ei ole rikkonut päätettyjä kelpoisuusehtoja, sillä valinta on kohdistunut kelpoisuusehdot täyttäneeseen henkilöön. Kaupunki on valinnut elinvoima- ja ympäristötoimialan lakimiehen tehtävään koulutukseen, työkokemukseen ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin perustuneen kokonaisarvioinnin perusteella sopivimman henkilön. Valintapäätöksen yhteydessä harkintavaltaa on käytetty siihen tarkoitukseen, jota varten päätösvalta on annettu. Päätös ei ole selvästi lainsäädännön tarkoituksen vastainen. Valintapäätöksessä on otettu huomioon työpaikkailmoituksessa ilmoitetut vaatimukset. Porin kaupungin näkemyksen mukaan valintapäätöksen tekijä ei siten ole syyllistynyt harkintavallan väärinkäyttöön. Porin kaupunki toistaa käsityksensä siitä, että sukupuolen tai iän perusteella tapahtuvaa syrjintää tointa täyttäessä koskevat riidat tulee ratkaista yksityisoikeudellisen lainkäytön järjestyksessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää antaa Turun hallinto-​oikeudelle lakimiehen työsuhteen täyttämisestä koskevassa asiassa valittajan vastineen johdosta yllä olevan lausunnon. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Turun hallinto-oikeus 30.9.2022 mennessä. 

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.