Kaupunginvaltuusto, kokous 14.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 185 Rantaruovikoiden hyötykäyttöä tehostettava, valtuustoaloite, Porin kristillisdemokraattien valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Simo Korpela

PRIDno-2021-4769

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Porin kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Simo Korpela jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"Porin alueella on valtava määrä ruovikon valtaamia alueita. Monet yritykset ovat osoittaneet kiinnostusta järviruokomateriaalin hyödyntämiseen esimerkiksi erilaisiin kasvualustoihin ja puutarhan multatuotteisiin. Ruovikoiden hyödyntäminen on ilmastoystävällistä, ja vaikutttaa suotuisasti vesialueiden ravinnekuormitukseen.

Kehitystyö ruokomateriaalin talteenoton laitteisiin on lähtenyt käyntiin ja mm. Metsähallitus on luovuttanut Kirkkonummella laajan alueen korjuutuotannon kokeilualueeksi.

Myös Porin tulee liittyä kehityshankkeisiiin ja luovuttaa alueita aloittaville yrittäjille kokeilualustaksi ja tuotannon käynnistämiseen.

Esitämme kaupunginhallitukselle ruovikoiden hyötykäytön selvittämistä ja aloittavien yritysten tukemista alueellemme.

Porin kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä

Simo Korpela

Marketta Juntunen

Markus Halminen"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

Kimmo Nuotio, luonnonsuojeluvalvoja, kimmo.nuotio@pori.fi

Perustelut

Porin kristillisdemokraattien valtuustoryhmä ensimmäisenä allekirjoittajana Simo Korpela on jättänyt kaupungin valtuuston kokouksessa 11.10.2021 puheenjohtajalle seuraavan valtuustoaloitteen:

”Porin alueella on valtava määrä ruovikon valtaamia alueita. Monet yritykset ovat osoittaneet kiinnostusta järviruokomateriaalin hyödyntämiseen esimerkiksi erilaisiin kasvualustoihin ja puutarhan multatuotteisiin. Ruovikoiden hyödyntäminen on ilmastoystävällistä, ja vaikuttaa suotuisasti vesialueiden ravinnekuormitukseen.

Kehitystyö ruokomateriaalin talteenoton laitteisiin on lähtenyt käyntiin ja mm. Metsähallitus on luovuttanut Kirkkonummella laajan alueen korjuutuotannon kokeilualueeksi.

Myös Porin tulee liittyä kehityshankkeisiin ja luovuttaa alueita aloittaville yrittäjille kokeilualustaksi ja tuotannon käynnistämiseen.

Esitämme kaupunginhallitukselle ruovikoiden hyötykäytön selvittämistä ja aloittavien yritysten tukemista alueellamme.”

Porin kaupunginhallitus on pyytänyt asiasta teknisen lautakunnan ja elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnot.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta antaa valtuustoaloitteesta seuraavan lausunnon:

Suomessa on 20 vuoden ajan tutkittu erilaisia tapoja hyödyntää järviruokoa, ja sen hyötykäytöstä on yli 100 julkaisua. Raaka-aineena järviruoko (Phagmites australis) herättää kiinnostusta, sillä kasvaessaan se muodostaa erittäin laajoja ja tiheitä ruovikoita matalaan veteen ja rannoille. Valuma-alueilta ja nykyisin myös merialueelta tuleva ravinnekuormitus lisäävät ruovikoiden kasvua ja leviämistä sekä merenrantojen umpeenkasvua. Tällä hetkellä Satakunnan kannalta keskeinen valtakunnallinen hanke on John Nurmisen Säätiön Rannikkoruokohanke, jonka tavoitteena on kierrättää ravinteita rehevöityneistä rantavesistä maalle. Samalla edistetään uusiutuvan ruokomassan monipuolista käyttöä turvetta korvaavana raaka-aineena sekä tuetaan luonnon monimuotoisuuden suojelua umpeenkasvun takia uhanalaistuneissa rantaelinympäristöissä.

Metsähallitus on murskannut ja kerännyt järviruokoa Porissa vuosina 2018 ja 2021. Työ on tehty rantaniittyjen kunnostukseen liittyvällä luonnonsuojelurahoituksella. Ruokomassa on kuljetettu John Nurmisen Säätiön Rannikkoruokohankkeen tuella jatkojalostukseen, ja ilman tätä tukea kuljetus ei olisi toteutunut. Metsähallituksen mailla on pilotoitu hanketta, mutta ruo´on jatkuva niitto ei näillä rantaniityillä ole mahdollista, sillä niiden jatkohoito perustuu laidunnukseen.

Ruovikon niitto tai murskaus maksaa tällä hetkellä 500-700 € hehtaarilta, ja toistaiseksi sitä tehdään Satakunnassa pääasiassa elinympäristöhoitojen ja kunnostusten yhteydessä, sillä korjuukustannukset ovat vielä liian korkeat. Tutkimusten mukaan järviruokomassa maksaa keruupaikasta ja tavasta riippuen 800-1360 € /tonni, ja hinta on jatkojalostuksen kannalta toistaiseksi liian korkea. Rantaruokohankkeen kokemusten perusteella neljän hehtaarin ruovikkoalalta saadaan riittävästi ruokomassaa taloudellisesti kannattavaan kuljetukseen jatkojalostukseen. Niittoa ja murskausta rannoilla tekeviä valtakunnallisia yrittäjiä on alalla useita, ja vesialueilla tapahtuvaan ruovikon niittoon on kehitteillä uusia tehokkaita laitteita. Ala kehittyy koko ajan, sillä turpeen korvaavia ratkaisuja tarvitaan.

Merkittävin este ruovikoiden hyötykäytölle on maanomistuksen pirstoutuneisuus. Tämä on tullut erityisesti esiin Saaristomerellä, sillä siellä on tuhansia vesialueen omistajia. Keskitetystä lupamenettelystä on lähdössä kysely eduskuntaan, sillä tämän esteen poistaminen on kynnyskysymys ruovikoiden niiton kohdalla. Riittävän laajoja yhden maanomistajan omistamia ruovikkoalueita on myös Porissa vähän. Porin kaupungin omistuksessa on käytännössä vain yksi ranta-alue Kirrinsannassa, jonka koko on riittävä ja saavutettavuus ruokomassan poiskuljetuksen osalta on kunnossa. Tämän nyt laidunkäytössä olevan ranta-alueen peruskunnostusta sekä järviruo´on murskausta ja hyötykäyttöä suunnitellaan, ja Varsinais-Suomen ELY-keskus tekee työt lintuvesikunnostuksena.

Tänä vuonna Varsinais-Suomen ELY-keskus käynnistää myös Preiviikinlahden ja Kokemäenjoen suiston Natura 2000 alueilla ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun, jonka yhteydessä näiltä alueita haetaan myös mahdollisia ruovikon niittokohteita. Omien laajojen ruovikkoalueiden puuttuessa Porin kaupungin kannalta tärkeää on edistää ruovikoiden hyötykäyttöä yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja Metsähallituksen kanssa. Aloittavien yrittäjien kannalta ala on kilpailtu, ja lupien saaminen ruovikon hyötykäyttöön toistaiseksi vaikeaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Taina Koivisto, taina.koivisto@pori.fi

Perustelut

Porin kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä,​ensimmäinen allekirjoittaja Simo Korpela jätti valtuuston kokouksessa 11.10.2021 §221 seuraavan valtuustoaloitteen:

”Porin alueella on valtava määrä ruovikon valtaamia alueita. Monet yritykset ovat

osoittaneet kiinnostusta järviruokomateriaalin hyödyntämiseen esimerkiksi erilaisiin

kasvualustoihin ja puutarhan multatuotteisiin. Ruovikoiden hyödyntäminen on

ilmastoystävällistä,​ja vaikuttaa suotuisasti vesialueiden ravinnekuormitukseen.

Kehitystyö ruokomateriaalin talteenoton laitteisiin on lähtenyt käyntiin ja mm.

Metsähallitus on luovuttanut Kirkkonummella laajan alueen korjuutuotannon

kokeilualueeksi.

Myös Porin tulee liittyä kehityshankkeisiin ja luovuttaa alueita aloittaville yrittäjille

kokeilualustaksi ja tuotannon käynnistämiseen.

Esitämme kaupunginhallitukselle ruovikoiden hyötykäytön selvittämistä ja aloittavien

yritysten tukemista alueellamme.”

Porin Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 18.10.2021 §733 pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnot.

Teknisen lautakunta antaa valtuustoaloitteesta seuraavan lausunnon:

Tekninen toimiala vastaa Porin kaupungin tulvasuojelusta, rantarakenteiden, pienvenesatamien ja –väylien kehittämisestä, rakentamisesta ja kunnossapidosta. Teknisen toimialan toimesta ruovikon niittoja on tehty lähinnä tulvasuojeluhankkeen puitteissa väylien aukipitämiseksi ja veden johtokyvyn varmistamiseksi. Lisäksi ruovikonpoistoja on tehty venesatamissa.

Tehdyt ruovikonpoistot ovat olleet pienimuotoisia, eikä ruovikon hyötykäyttö ole ollut kannattavaa. Tulevaisuuden tehtävissä niitoissa ruovikon jatkokäyttömahdollisuuksia tulee edelleen selvittää.

Pihlavanlahden niitot edistävät tulvasuojelua pitämällä joen sivu-uomia ja suistoa auki. Tulvasuojeluhankkeen suunnitelmissa ei ole kuitenkaan tehdä laajoja niittotöitä, vaan toimenpiteissä keskitytään joen sivu-uomien aukipitämiseen niitoin ja pintaruoppauksen. Niittoja on tehty vuosien 2015 ja 2018 välillä. Tämän kesän niittotöitä ei päästy toteuttamaan, sillä niittoluvan myöntämisen edellytykseksi vaadittiin lisäselvityksiä, joita ei ehditty valmistella täksi kesäksi. Työt pyritään toteuttamaan vuonna 2023.

Tekninen toimiala edistää muiden tahojen tekemiä niittoja myöntämällä lupia niittoihin Porin kaupungin vesialueille sekä tarvittaessa antaa neuvoja niittojen toteuttamiseen ja lupien hakemiseen.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen toimiala päättää antaa oheisen lausunnon valtuustoaloitteesta kaupunginhallitukselle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Johanna Jokelainen, hallintopäällikkö, johanna.jokelainen@pori.fi

Perustelut

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Simo Korpela jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 11.10.2021 § 221 Rantaruovikoiden hyötykäyttöä tehostettava -valtuustoaloitteen. Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 18.10. § 2021 § 733 pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnot.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely (elinvoima- ja ympäristölautakunta 26.1.2022 § 33 ja tekninen lautakunta 18.10.2022 § ) ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetut lausunnot tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Perustelut

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Simo Korpela jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 11.10.2021 § 221 Rantaruovikoiden hyötykäyttöä tehostettava -valtuustoaloitteen. Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 18.10. § 2021 § 733 pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnot.

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 7.11.2022 § 667.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely (elinvoima- ja ympäristölautakunta 26.1.2022 § 33 ja tekninen lautakunta 18.10.2022 §) ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetut lausunnot tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.