Kaupunginvaltuusto, kokous 14.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 191 Aloite kyselyn teettämisestä Porin lukion ja Porin lyseon opiskelijoille opiskeluarjen sujuvuudesta ja mahdollisten muutostoimien selvittämisestä tulosten pohjalta, valtuustoaloite, useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Reetta Vähätal (lisäpykälä)

PRIDno-2022-6190

Perustelut

Useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittava valtuutettu Reetta Vähätalo-Amhdak jättivät valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"Aloite kyselyn teettämisestä Porin lukion ja Porin lyseon opiskelijoille opiskeluarjen sujuvuudesta ja mahdollisten muutostoimien selvittämisestä tulosten pohjalta.

Porin yhdistettiin perustellusti kaksi lukiota sekä kaksi yläkoulua sivistyslautakunnan päätöksellä ja oppilaat aloittivat uuden arkensa Porin lukiossa ja Porin lyseossa tänä syksynä. Alkusyksystä ilmi tuli puutteita erityisesti lukiolaisten opiskeluarjen sujuvuudessa. Tietojemme mukaan osaan epäkohdista on tehty jo muutoksia ja tilanne on edenneet suotuisaan suuntaan. Silti olemme saaneet oppilaiden ja opiskelijoiden taholta viestiä, että he toivoisivat tulevansa kuulluksi epäkohdista, jotka muuttuneessa ja kooltaan kasvaneessa kouluympäristössä vielä kuormittavat nuoria. Huolta on tullut ilmi mm. kiireen tunnusta kouluarjessa, koulutilojen viihtyvyydestä sekä lukiossa kurssien liian nopeasta täyttymisestä ilmoittautumisen yhteydessä. Nuoren koulupäiviin tulisi mahtua myös taukoja ja ikätovereiden kanssa yhdessä vietettyä aikaa. Nyt aikaa saattaa kulua kohtuuttomasti esimerkiksi suunnistamiseen seuraavaan luokkatilaan, parkkipaikan etsimiseen tai ruokalassa sopivan istumapaikan löytämiseen.

Kouluterveyskyselyistä on käynyt ilmi, että nuoret ovat aiempaa ahdistuneempia. Muun muassa korkeakoulujen opiskelijavalinnan uudistuksen epäillään olevan osaltaan nuorten lisääntyneen stressin ja kuormittuneisuuden taustalla, myös toipuminen koronapandemian aiheuttamasta lisäkuormituksesta on vielä kesken. Opiskeluhuollon ja terveyspalvelujen siirtyessä hyvinvointialueille vuodenvaihteessa, Porin kaupungille jää merkittävä rooli ennaltaehkäisevässä työssä nuorten hyvinvoinnin kannalta. Nuorten omien vaikutusmahdollisuuksien tukeminen lisää tunnetusti nuorten hyvinvointia. Sivistyslautakunta kantaa vastuun koulumuutosten vaikutuksista nuoriin ja ehdottammekin, että Porin lukiossa ja Porin lyseossa tehtäisiin kaikille oppilaille ja opiskelijoille kysely kouluarjen sujuvuudesta heidän näkökulmastaan ja että siinä mahdollisesti ilmi tulevien muutostarpeiden toteuttamismahdollisuuksia selvitetään.

 

Porissa 14.11.2022

Reetta Vähätalo-Amhdak, Porin vihreä valtuustoryhmä

Nelly Pitkänen, Kokoomuksen valtuustoryhmä

Hanna Sinisalmi, Porin vihreä valtuustoryhmä

Sanna Grönmark, Porin vihreä valtuustoryhmä

Laura Pullinen, Porin vihreä valtuustoryhmä

Minna Haavisto, Porin vihreä valtuustoryhmä

Timo Aro, Porin vihreä valtuustoryhmä

Mika Tuhkanen, Porin vihreä valtuustoryhmä

Henna Kyhä, Kokoomuksen valtuustoryhmä

Juha Joutsenlahti, Kokoomuksen valtuustoryhmä

Neea Kähkönen, Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä

Tiina Puska, Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä

Matti Välimäki, Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Raija Koskiranta, Keskustan valtuustoryhmä

Tapio Huhtanen, Keskustan valtuustoryhmä

Hanna Raitakari Kokoomuksen valtuustoryhmä

Mikael Ropo, Kokoomuksen valtuustoryhmä

Aila Haikkonen, Keskustan valtuustoryhmä

Juha Kantola, Keskustan valtuustoryhmä

Jussi Ihamäki, Kokoomuksen valtuustoryhmä

Mikko Pakkasela, Kokoomuksen valtuustoryhmä"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.