Kaupunginvaltuusto, kokous 14.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 190 Koulukiinteistöjen piha-alueiden nykytilan kartoittaminen, sekä saadun selvityksen perusteella laadittava kehittämissuunnitelma, valtuustoaloite, useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Christa Lahto (lisäpykälä)

PRIDno-2022-6189

Perustelut

Useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Christa Lahto jättivät valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"Porin kaupunginvaltuusto

Aloite 14.11.2022

Koulukiinteistöjen piha-alueiden nykytilan kartoittaminen, sekä saadun selvityksen perusteella laadittava kehittämissuunnitelma

Me allekirjoittaneet esitämme, että Porin kaupunki kartoittaa kaikkien alueella toimivien ylläpitämiensä koulujen pihojen varustelun; ajanmukaisuus, viihtyisyys, käytettävyys ja turvallisuus huomioiden.Kartoituksessa tulisi erityisesti huomioida terveyteen, hyvinvointiin, monimuotoiseen liikuntaan, leikkiin ja toimintaan kannustavat pihavarustelut. Saadun selvityksen pohjalta tulee laatia kehittämissuunnitelma.

Porissa on viime vuosina rakennettu uusia kouluja erinomaisin piha-aluein, mutta vanhempien koulukiinteistöjen kohdalla piharakenteiden päivitys on jäänyt toteuttamatta.
Tämä saa osan porilaisista lapsista ja nuorista kokemaan eriarvoisuutta keskenään. Osa koulujen pihoista ja vanhoista rakennelmista aiheuttaa myös turvallisuusriskejä
käyttäjilleen.

Liikkumisen puute on olennainen terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä heikentävä tekijä kaikenikäisillä. Viihtyisä ja toimiva oman lähikoulun piha on keskeinen liikkumisympäristö koululaisten arkipäivissä ja iltapäivätoiminnassa, sekä usein myös heidän loma-aikoinaan. Koulujen pihojen monimuotoisuus lisää osaltaan myös asuinalueiden viihtyisyyttä. Monikäyttöiset pihat ovat parhaimmillaan kaiken ikäisiä kiinnostavia ja liikkumaan houkuttelevia kaupunkitiloja asuinalueiden arkisissa ympäristöissä. Ne lisäävät asuinalueiden viihtyisyyttä, yhteisöllisyyttä, moni-ilmeisyyttä ja turvallisuutta, sekä vahvistavat palvelutasoa ja arvoja. Helposti saavutettavina, maksuttomina ja avoimina lähiliikunta- ja leikkipaikkoina ne edistävät asukkaiden yhdenvertaisuutta, ehkäisevät syrjäytymistä ja luovat edellytyksiä asukkaiden omatoimiselle liikkumiselle, kohtaamiselle ja hyvinvoinnille.

Porissa 14.11.2022
Christa Lahto
Matti Välimäki
Niko Viinamäki"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.