Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 22.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Selvityspyyntö loma-asunnon käytöstä / Korkeimman hallinto-oikeuden päätös

PRIDno-2019-5180

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matti Karjanoja, yksikön päällikkö, rakennusvalvontayksikkö

Perustelut

Ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnalle on 18.10.2019 saapunut seuraava selvityspyyntö loma-asunnon käytöstä: Porin Ahlaisten Lampin järven rannalla osoitteessa Kaitjärventie 45 on ammattiliiton omistama mökki, jota vuokrataan liiton jäsenille. Vuokraus on jatkuvaa ja täyttää majoitustoiminnan kriteerit, kuten KHO on päätöksessään 2014:143 todennut vastaavanlaisessa tapauksessa, alue on kaavassa loma-asuntojen korttelialuetta merkinnällä RA. Majoitustoiminta vaatisi kaavamerkinnän RM. Toiminta ei täten ole kaavan mukaista. Pyydämme Porin kaupunkia puuttumaan asiaan ja kieltämään kyseisen toiminnan. 

Porin Teollisuustyöntekijät ry:ltä pyydetty selvitys on saapunut 19.12.2019.

Loma-asunnon kiinteistön omistajien edustajalta (Porin Teollisuustyöntekijät ry) saamamme selvityksen mukaan loma-asunnon omistajat ja käyttäjät ovat ammattiliiton jäseniä. Loma-asunto on vain omistajien käytössä eikä sitä vuokrata ulkopuolisille. Näin ollen tontilla ei suoriteta vuokraustoimintaa laisinkaan. Laki ei rajoita omistajien lukumäärää. Alue on kaavassa loma-asuntojen korttelialuetta ja toiminta on kaavan mukaista.

Lisätietojen antaja: rakennusvalvontayksikön päällikkö Matti Karjanoja, puh. 044 701 1367

Ehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio

Ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunta päättää, ettei Porin kaupungin rakennusvalvonta ryhdy asiassa toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Matti Karjanoja, yksikön päällikkö, rakennusvalvontayksikkö

Perustelut

Porin kaupungin ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnan 29.1.2020 tekemästä päätöksestä on valitettu Turun hallinto-oikeuteen ja hallinto-oikeus on pyytänyt ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnalta lausuntoa valituksen johdosta. Asian aikaisempi käsittely löytyy historiatiedoista. Turun hallinto-oikeudelle on 11.5.2020 lähetetty seuraava lausunto. 

Porin ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunta esittää [peitetty]n valituksen johdosta seuraavaa:

[peitetty] on valittanut ympäristö- ja lupapalveluiden päätöksestä 29.1.2020, jossa lautakunta ei ole ryhtynyt asiassa toimenpiteisiin Porin Teollisuustyöntekijät ry:n omistaman loma-asunnon käytön johdosta.

Kyseinen loma-asunto sijaitsee kaavassa määritellyllä loma-asuntojen korttelialueella ja sen omistaa ammattiyhdistys, Porin Teollisuustyöntekijät ry, jäseniään varten suunnattua, yhdistyksen tukemaa lomatoimintaa varten.

Yhdistyksellä on noin 2.200 jäsentä ja se on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen yhdistys. Yhdistys ei harjoita taloudellista elinkeinotoimintaa eli kyseessä ei taloudellisen edun tarkoituksessa harjoitettu matkailu-, majoitus- tai ravitsemustoiminta. Kyseisen loma-asunnon käyttö on jäsenille jäsenetu/liiton tuki heidän maksamansa jäsenmaksun perusteella. Yhdistyksen perimä käyttökorvaus loma-asunnon käytöstä ei kata edes käyttökustannuksia katteesta puhumattakaan, vaan ko. korvaus kuluu kiinteistön huoltoon ja mahdollisiin korvauksiin.

Ammattiliitot ja muut sosiaaliset yhdistykset ovat tarjonneet jäsenilleen tai asiakkailleen (esim. erilaiset lastensuojelujärjestöt) tuettua lomatoimintaa sosiaalisena etuna 1940 – 1950 –luvuilta saakka joko nimellistä korvausta vastaan tai kokonaan korvauksetta. Toiminta voidaan katsoa vakiintuneeksi käytännöksi Suomessa  noin seitsemän vuosikymmenen ajalta. Kyseessä on kaavan mukainen loma-asunnon käyttö lomailutarkoitukseen. Loma-asunnon omistus on vain järjestetty toisella tavalla. Viime aikoina esille noussut Airbnb- ilmiö on uusi ja osittain sääntelemätön ilmiö, johon liittyvät lieveilmiöt eivät voi vaikuttaa vuosikymmenien aikana vakiintuneeseen paljolti sosiaaliselta pohjalta kehittyneeseen käytäntöön

Jäseniltä perittävä käyttökorvaus ei sisällä ateria- tai aamiaispalveluita eikä muitakaan ammattimaiseen majoitustoimintaan liittyviä palveluita kuten liinavaateita, siivousta tai hygieniatarvikkeita. Loma-asuntoa ei tarjota ns. välityspalvelun kautta eikä sitä markkinoida yleiseen käyttöön. Toiminnalla ei tähdätä taloudelliseen voittoon. Toiminta ei näin ollen täytä elinkeinotoimintana harjoitettavan vuokraus-, matkailu ja majoitustoiminnan tunnusmerkkejä.

Mahdollisia sosiaalisia haittoja naapurustolle voi aiheutua myös yksityisomistuksessa olevan loma-asunnon käytöstä. Naapuririidat eivät myöskään ole viranomaisille tuntemattomia vakituisesti kiinteistöillä asuvien tai lomailevien yksityishenkilöiden kesken. Rakennusluvalla tai muullakaan valvonnalla ei voida säädellä esim. sitä, paljonko vieraita loma-asunnon omistaja kutsuu kesämökilleen tai kuinka usein yksityinen omistaja järjestää esim. juhlia. Kaikissa  tapauksissa mahdolliset häiriöt kuuluvat poliisiviranomaisten valvottavaksi.

Porin kaupungin ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunta pyytää, että [peitetty]n valitus edellä mainituilla perusteilla hylättäisiin. Oikeudenkäyntikuluvaatimuksen osalta lautakunta vetoaa hallintolainkäyttölain 74 §:ään ja katsoo, että kyseessä on tulkinnanvarainen kysymys, joten lopputuloksesta riippumatta ei voida katsoa kyseessä olevan viranomaisen virhe.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vt. rahoitusjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Lautakunta päättää merkitä tiedoksi ja hyväksyä suoritetut toimenpiteet.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunta päätti 29.1.2020 (§ 8), ettei rakennusvalvonta ryhdy toimenpiteisiin lautakunnalle saapuneen selvityspyynnön johdosta. Selvityspyyntö koski ammattiliiton omistaman loma-asunnon käytön kaavanmukaisuutta. Selvityspyynnön mukaan ammattiliiton omistamaa mökkiä vuokrataan ulkopuoliselle ja se täyttää majoitustoiminnan kriteerit. Mökin rakennuspaikka on ranta-asemakaavassa osoitettu loma-asuntojen korttelialueeksi (RA), vaikka majoitustoiminta vaatisi kaavamerkinnän RM (matkailua palvelevien rakennusten korttelialue).

Selvityspyynnön tekijä valitti lautakunnan päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen ja vaati päätöksen kumoamista sekä asian palauttamista lautakunnalle toiminnan kieltämiseen ryhtymiseksi.

Turun hallinto-oikeus on 25.5.2022 antamallaan päätöksellä hylännyt valituksen sekä vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Turun hallinto-oikeus on perustellut asiaa seuraavasti:

”Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen muuttaminen edellyttää aina rakennuslupaa. Arvioitaessa sitä, merkitseekö yhdistyksen harjoittama vuokraustoiminta loma-asunnon käyttötarkoituksen luvanvaraista muuttamista, on harkinnan lähtökohtana paitsi myönnetty rakennuslupa myös rakennuspaikalla voimassa olevassa kaavassa osoitettu maankäyttö. Arvioitaessa rakennuksen asianmukaista käyttöä on siten tapauskohtaisesti tarkasteltava sitä, vastaavatko käytön tyypilliset vaikutukset myönnettyä rakennuslupaa ja alueelle asemakaavassa osoitetun käyttötarkoituksen yleistä luonnetta sekä siihen liittyviä ennakoitavissa olevia ja oikeutettuja odotuksia.

Loma-asuntojen käyttöön ei tyypillisesti liity samanlaista pysyvyyttä kuin vakituisten asuntojen käyttöön. Loma-asunnon käyttäjien tietynasteinen vaihtuvuus ja käyttöjaksojen lyhyys on loma-asuntojen käytölle tavanomaista. Vaikka yhdistyksellä on yli kaksituhatta jäsentä ja sen omistaman loma-asunnon käyttäjien joukossa on yhdistyksen jäsenten lisäksi perheenjäseniä tai ystäviä, loma-asuntoa ei tarjota vuokrattavaksi rajoittamattomalle henkilöpiirille. Yhdistys ei loma-asunnon vuokrauksen ohessa tarjoa vuokraajille muita palveluja. Asiassa on kysymys vain yhden yksittäisen loma-asunnon vuokraamisesta, eivätkä toiminnan vaikutukset alueen maankäyttöön rinnastu esimerkiksi mökkikylän tai hotellin toiminnan vaikutuksiin. Edellä sanottuun nähden kysymyksessä olevan loma-asunnon vuokraaminen yhdistyksen jäsenille ei ole luonteeltaan majoitustoimintaa, vaan se rinnastuu maankäytöllisiltä vaikutuksiltaan tavanomaiseen loma-asumiseen. Sillä, annetaanko loma-asunto jäsenten käyttöön korvausta vastaan tai korvauksetta, ei ole asiassa ratkaisevaa merkitystä. Koska toiminta on asemakaavan ja rakennusluvan mukaista, lautakunta on voinut olla ryhtymättä asiassa toimenpiteisiin.

Mikäli loma-asunnon käytöstä mahdollisesti aiheutuu ympäristölle häiriötä, arvioidaan tuota haittaa eri menettelyssä, esimerkiksi yleiseen järjestyksen pitoon kuuluvana asiana.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että [valittaja] vastaa itse oikeudenkäyntikuluistaan.”

Ehdotus

Esittelijä

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää merkitä tiedoksi Turun hallinto-oikeuden päätöksen 25.5.2022, diaarinumero 00412/20/4122.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

  • Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunta päätti 29.1.2020 (§ 8), ettei rakennusvalvonta ryhdy toimenpiteisiin lautakunnalle saapuneen selvityspyynnön johdosta. Selvityspyyntö koski ammattiliiton omistaman loma-asunnon käytön kaavanmukaisuutta. Selvityspyynnön mukaan ammattiliiton omistamaa mökkiä vuokrataan ulkopuoliselle ja se täyttää majoitustoiminnan kriteerit. Mökin rakennuspaikka on ranta-asemakaavassa osoitettu loma-asuntojen korttelialueeksi (RA), vaikka majoitustoiminta vaatisi kaavamerkinnän RM (matkailua palvelevien rakennusten korttelialue).

Lautakunnan päätöksestä valitettiin Turun hallinto-oikeuteen. Turun hallinto-oikeus 25.5.2022 antamallaan päätöksellä hylkäsi valituksen. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtiin asiasta valituslupahakemus. Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen asiasta 23.2.2023.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua valitukseen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole valitusluvan myöntämisen perustetta. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta merkitsee tiedoksi Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen 23.2.2023, Dnro 1771/03.04.04.04.16/2022.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.