Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 14.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 23 Porilaisten nuorten ja opiskelijoiden kesätyöllistymisen tukeminen

PRIDno-2024-624

Valmistelija

  • Jenni Ketonen, työllisyyspäällikkö, jenni.ketonen@pori.fi

Perustelut

Porin kaupungin työllisyyspalvelut on varannut työnantajille tarjottavaan kesätyöpaikkatukeen, nuorten kesäyrittäjä-ohjelmaan, 9. luokkalaisten kesätyöseteleihin sekä kaupungin omien yksiköiden kesätyöllistämiseen määrärahaa yhteensä 800 000 euroa. Uutena toimintamuotona on nuorten kesäyrittäjä-ohjelma. Kaikissa tukimuodoissa kesän työtunnit tulee suorittaa 1.5.–30.9.2024 välisenä aikana ja myönnettävä tuki kattaa osan palkkakuluista. Näillä toimilla arvioidaan tuettavan noin 950 kesätyöntekijän työllistymistä.


Kesätyöpaikkatuki
Kesätyöpaikkatuen haku alkaa 1. helmikuuta ja sitä myönnetään Suomessa toimiville y-tunnuksen omaaville työnantajille heidän palkatessaan kesätöihin vuosina 2004–2009 syntyneitä koululaisia ja opiskelijoita. Tukea voidaan myös myöntää opiskeluunsa liittyvää harjoittelua suorittavasta opiskelijasta, vaikka hän olisi vanhempikin. Myönnettävä tuki riippuu suoritettavien työtuntien määrästä ja se kattaa osan palkkakuluista. Tukea myönnetään hakujärjestyksessä määrärahan puitteissa 31.5.2024 saakka. Hakukäytäntö on muuttunut ja hakemus tehdään ensimmäistä kertaa sähköisesti. Työllisyyspalvelut ovat kehittäneet ict-yksikön ja Hakosalo-yrityksen kanssa sähköisen hakupalvelun vuoden 2023 aikana. Myöhemmässä vaiheessa myös palkkatuen kuntalisä tulee haettavaksi samaan palveluun.


Kesätyöseteli
Kaikille porilaisille 9.luokkalaisille jaetaan henkilökohtaiset sähköiset kesätyösetelit koulujen kautta viikolla 7 eli 5.2.2024 alkaen. Setelin myötä jokaiselle nuorelle on varattu oma määräraha, jolla kaupunki kustantaa osan palkkakuluista. Nuoren voi palkata Suomessa toimiva, y-tunnuksen omaava työllistäjä tai yksityinen henkilö, joka hoitaa lakisääteiset työnantajamaksut. Kesätyösetelin voi käyttää vähintään 30-60 tuntia kestävään Suomessa tapahtuvaan kesätyöhön. Setelin arvo on 90-180 euroa riippuen työtuntien määrästä.


Kesäyrittäjä-ohjelma
Uutena tukimuotona on nuorten kesäyrittäjyyden tukeminen. Kesäyrittäjä-ohjelman toteuttaa Oppimo Oppimiskeskus Oy yhdessä Porin kaupungin kanssa. Tavoitteena on saada koko kesän kestävään prosessiin mukaan 8-15 vuosina 2004-2009 syntynyttä porilaista nuorta. Kaupunki tukee jokaista osallistujaa 540 euron kesäyrittäjäsetelillä. Haku käynnistyy 5.2.2024 alkaen. Yhteistyö palveluntuottajan kanssa kustantaa kaupungille n. 23 000e mikäli yrittäjiksi haluavia nuoria on maksimimäärä 15 hlö. Nuoret saavat henkilökohtaista tukea ja ohjausta kesäaikaisen yrityksensä perustamiseen ja pyörittämiseen. 


Kaupungin sisäinen kesätyötuki
Työllisyyspalvelut jakavat kaupungin yksiköiden käyttöön yhteensä n. 460 000e ja se riittää noin 155:n nuoren työllistämiseen 1,5-3 kk:n työjaksoille. Kesätyöpaikkoja tarjoavat kaikki toimialat ja liikelaitokset, mutta eniten paikkoja on tarjolla teknisellä toimialalla sekä sivistystoimessa. Kaikki työpaikat ovat auki Kuntarekryssä. Winnovan opiskelijat voivat suorittaa opintojaan myös oppisopimuksella työsuhteen aikana.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Seppo Salonen, yksikön päällikkö, ympäristösuunnitteluyksikkö, seppo.salonen@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.