Kaupunginhallitus, kokous 31.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 636 Kumppanuussopimusneuvotteluiden käynnistäminen

PRIDno-2022-3319

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sirkka-Liisa Varjus, yhteyskoordinaattori, sirkka-liisa.varjus@pori.fi

Perustelut

Porin kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin avustusperiaatteet kokouksessaan 28.9.2020 § 501. Sen jälkeen avustusperiaatteita on päivitetty kahteen kertaan (KH 13.9.2021 § 624 ja KH 20.12.2021 § 885). Avustusperiaatteisiin sisältyy mahdollisuus solmia kaupungin ja yhdistyksen välille kumppanuussopimus, johon maksettava avustus perustuu. Aloite kumppanuussopimusprosessin käynnistymisestä voi tulla kaupungin henkilöstöltä, luottamushenkilöltä tai yhdistykseltä. Kaupunginhallitus voi myös julistaa kumppanuussopimukset haettavaksi. Kumppanuussopimuksen valmistelusta vastaa toimiala, jonka tehtäväalueeseen yhdistys kuuluu. Kyseisen toimialan lautakunta tarkastelee avustusperiaatteissa mainittujen kumppanuussopimuksen edellytysten täyttymistä ja tekee kaupunginhallitukselle esityksen sopimuksen sisällöstä.

Tällä hetkellä Porilla on 18 voimassa olevaa kumppanuussopimusta yhdistysten kanssa. Kolme niistä on solmittu kuluvan vuoden kevään aikana. Avustusmuotona kumppanuussopimus on saanut hyvän vastaanoton, ja sen on todettu tuottavan hyötyä keskinäisen yhteistyön syvenemisen, rajapintojen täsmentymisen, avoimuuden lisääntymisen ja yhteisten tavoitteiden määrittelemisen kannalta. Kumppanuustoiminnan lopputuloksena on yhteisen asiakkaan eli kuntalaisen hyvinvointia tukevien palvelujen paraneminen ja kehittyminen.

Viime vuonna otettiin käyttöön menettely, että kumppanuussopimukset julistetaan avoimesti haettavaksi  kerran vuodessa, jonka jälkeen ne tuodaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi yhdellä kerralla. Porin alueella toimii yhä joukko yhdistyksiä, joiden kanssa voisi olla hedelmällistä siirtyä vuosittaisesta toiminta-avustuksen myöntämisestä pidempikestoiseen kumppanuussopimusmenettelyyn toiminnan kehittämisen mahdollistamiseksi ja sujuvoittamiseksi. Jotta kumppanuustoimintaa kyettäisiin tarkoituksenmukaisesti edistämään ja talousarvioon kyettäisiin varaamaan sopiva määräraha, ehdotetaan kaupunginhallitukselle vuonna 2023 solmittavien kumppanuussopimusten julistamista avoimesti haettavaksi kuluvan vuoden elo-syyskuun aikana. Avoin haku edistää yhdistysten yhdenvertaista mahdollisuutta kumppaniksi hakeutumisessa sekä yhtäläistä mahdollisuutta tulla huomioiduksi kumppaneita valittaessa.

Kumppanuussopimuksia on mahdollista tehdä eripituisiksi ajanjaksoiksi. Hyvinvointialueen käynnistymisen myötä tulee sopimustarkastelussa kiinnittää huomiota siihen mahdollisuuteen, että joidenkin yhdistysten yhteistyökumppaniksi avustusasioissa saattaa kunnan sijaan vaihtua hyvinvointialue. Porin kaupunki voi solmia kumppanuussopimuksen yhdistyksen kanssa, kun avustusperiaatteissa mainittujen yleisten avustusten myöntämistä koskevien edellytysten lisäksi seuraavat edellytykset täyttyvät:

  • Yhdistyksellä tulee olla yhdistyksen säännöissä määritelty, toimiva hallitus, jäsenistölle tai muulle kohderyhmälle suunnattua säännöllistä toimintaa sekä toimintakustannuksiin suhteutettua omarahoitusta.
  • Yhdistyksellä tulee olla riittävästi palkattua henkilöstöä sopimukseen sisältyvän työllistämisehdon täyttämiseksi.
  • Yhdistyksen ja kaupungin välisen yhteistyön sisältö ja tavoitteet on tarpeen määritellä pitkäjänteisesti ja yhteistyön toteutumisen seurantaan ja kehittämiseen halutaan työkaluja.
  • Yhteistyö suunnitellaan kaupungin strategian ja ohjelmien sekä havaittujen tarpeiden ja niiden pohjalta asetettujen painopisteiden perusteella.
  • Yhteistyöhön liittyy vuosittainen merkittävä taloudellinen panostus, jonka taso on kummankin osapuolen kannalta järkevää määritellä pidemmäksi ajaksi (vrt. yhteistyösopimus).
  • Sopimus liittyy yhdistyksen yleishyödyllisiin tehtäviin. Sopimuksella ei siirretä julkishallinnon lakisääteisiä tehtäviä kolmannen sektorin tehtäväksi eikä sillä hankita palveluita kaupungille tai sen osoittamille asiakkaille (vrt. ostopalvelusopimus).

Hakuaikana saapuvat kumppanuusehdotukset tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi ja ne toimivat kumppanuussopimuksiin varattavan määrärahan perusteena talousarvioehdotuksessa. Tämän jälkeen toimialat valmistelevat kumppanuussopimukset normaalisti lautakuntien käsiteltäväksi ja kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää julistaa vuonna 2023 solmittavat kumppanuussopimukset haettavaksi 15.9.2022 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Sirkka-Liisa Varjus, yhteyskoordinaattori, sirkka-liisa.varjus@pori.fi
  • Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 27.6.2022 § 446 julistaa vuonna 2023 solmittavat kumppanuussopimukset yhdistysten haettavaksi 15.9.2022 mennessä. Hakemuksia saapui yhteensä 21 kappaletta, joista viisi oli kumppanuuden jatkohakemuksia ja 16 uusia kumppanuushakemuksia. Hakemuksissa pyydettyjen avustusten yhteissumma on 1,6 meur. Hakemukset ovat nähtävillä kokouksessa.

Kumppanuussopimusneuvottelujen käynnistämistä koskeva esitys on käsitelty avustustyöryhmässä. Kumppanuushakemusten tarkastelussa lähtökohtina ovat olleet Porin kaupungin avustusperiaatteet ja kumppanuussopimuksen solmimisen ehdot, kunnalle jäävät tehtävät hyvinvointialueen aloittamisen myötä 1.1.2023 alkaen sekä Porin kaupunkistrategian painopisteet ja sisällölliset tavoitteet. 

Uusista hakijoista kumppaniyhdistyksille asetettuja kriteereitä ei täytä 7 hakijaa, joten seuraavat hakemukset tulee hylätä: 

  • ARS Pori ry 

  • International Professionals Finland ry 

  • Otsolan Kannatusyhdistys ry 

  • Porin Sininauha ry 

  • Satakunnan opiskelijatalo ry 

  • Taiteilijaseura NYTE ry 

  • T.E.H.D.A.S. ry.    

Kumppanihaussa avustusperiaatteiden yleiset ehdot ja kumppanuussopimuksen solmimisen yleiset edellytykset täyttivät 14 hakijaa, joista viisi jatkohakijaa ja yhdeksän uutta hakijaa:  

  • FC Jazz juniorit ry 

  • Keho liikkeessä ry (jatkohakemus) 

  • Liikuntaseura Pori ry 

  • Porin ensi- ja turvakotiyhdistys ry 

  • Rakastajat-teatterin kannatus ry (jatkohakemus) 

  • Satakunnan Elämän Leipä Sinulle ry 

  • Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry (jatkohakemus) 

  • Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ry (jatkohakemus) 

  • Satakunnan Sydänpiiri ry 

  • Satakunnan Syöpäyhdistys ry 

  • Setlementti Pori ry 

  • Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri  

  • Toejoen Veikot ry 

  • Tukiranka ry (jatkohakemus) 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lain (612/2021) mukaan sekä kunnan että hyvinvointialueen on edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikuttamismahdollisuuksia. Käytettävissä ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteisiä kriteereitä sosiaali- ja terveysalan yhdistysten erottamiseksi muista yhdistyksistä, koska yhdistyksillä voi olla eri toimialojen toimintaa. Vaikka Porin kaupungin avustusperiaatteiden yleiset ehdot avustuksen myöntämiselle sekä kumppanuussopimuksen solmimisen edellytykset täyttyivät edellä mainittujen 14 yhdistyksen osalta, on hakijoissa mukana sellaisia yhdistyksiä, joiden toiminta liittyy oleellisesti tai osittain sosiaali- ja terveysalan tai pelastusalan toimintaan. Sosiaali- ja terveysalan toimintaan liittyvä osa avustusmäärärahoista siirtyy kaupungin talousarviosta hyvinvointialueella käytettäväksi 1.1.2023 alkaen, jolloin kaupungin avustustoiminta ja kumppanuussopimus näiden siirtyvien toimintojen osalta lakkaa. Kumppanuussopimus tällaisen yhdistyksen kanssa voi kuitenkin tulla kysymykseen, mikäli yhteistyöllä voidaan merkittävällä tavalla edistää kuntalaisten hyvinvointia ja yhteisten tavoitteiden saavuttamista.   

Voimassa oleva kumppanuussopimus päättyy 31.12.2022 jatkohakemuksen tehneiden viiden yhdistyksen kanssa: Keho liikkeessä ry, Rakastajat-teatterin kannatus ry, Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry, Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ry, Tukiranka ry. Näistä Tukirangan toiminta ja avustusmääräraha siirtyy täysimääräisesti hyvinvointialueen vastuualueelle, joten sen kumppanuussopimusta ei uusita. Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry:n harjoittama kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus siirtyy hyvinvointialueen vastuulle, mutta työllisyyttä edistävä toiminta on jatkossakin kaupungin vastuulla.

Kumppanuussopimusneuvotteluiden käynnistämistä sopimuksen jatkamiseksi ehdotetaan Keho liikkeessä ry:n, Rakastajat-teatterin kannatus ry:n, Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry:n ja Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ry:n kanssa. Näiden lisäksi kumppanuusneuvottelut ehdotetaan aloitettavaksi kahden uuden yhdistyksen kanssa. Nämä ovat Liikuntaseura Pori ry ja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri. 

Vuoden 2023 talousarvioehdotukseen sisältyy 450 000 euron määräraha jatkosopimusten ja uusien kumppanuussopimusten solmimiseen. Kyseisestä summasta katetaan myös mahdollisesti esiin tulevat nykyisten kumppaniyhdistysten avustussummien muuttamistarpeet. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää  

  • hyväksyä jatkohakijoina Keho liikkeessä ry:n, Rakastajat-teatterin kannatus ry:n, Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry:n ja Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ry:n kumppanuusmenettelyyn, 

  • hyväksyä uusina hakijoina Liikuntaseura Pori ry:n ja Suomen Punainen Risti Satakunnan piirin kumppanuusmenettelyyn ja  

  • kehottaa toimialoja käynnistämään kumppanuussopimusten valmistelun. 

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

__________________

Merkitään, että Sampsa Kataja saapui tämän asian käsittelyn aikana kello 16.39.

Merkitään, että Sampsa Kataja poistui esteellisenä (edustusjäävi) tämän asia käsittelyn ajaksi.

Merkitään, että Sinikka Alenius poistui esteellisenä (yhteisöjäävi, Satakunnan yhteisöt ry, hallituksen varajäsen) tämän asian käsittelyn ajaksi.

Merkitään, että Jouni Lampinen poistui tämän asian käsittelyn aikana kello 16.45.

Merkitään, että Johanna Rantanen (Sinikka Aleniuksen varajäsen) poistui tämän asian käsittelyn jälkeen kello 16.46.

Esteellisyys

  • Sinikka Alenius, Sampsa Kataja

Tiedoksi

Hakijat, toimialat, avustustyöryhmä 

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.