Kaupunginhallitus, kokous 31.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 643 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain muuttamisesta

PRIDno-2022-5546

Valmistelija

  • Johanna Jokelainen, hallintopäällikkö, johanna.jokelainen@pori.fi

Perustelut

Työ- ja elinkeinoministeriö on 11.10.2022 pyytänyt lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi, jossa ehdotetaan muutettavaksi työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annettua lakia. Lausuntoja on pyydetty 20.10.2022 mennessä.

Esitysluonnoksessa ehdotetaan muutettavaksi työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annettua lakia siten, että jatkossa kokeilualueiden kuntien asiakkaita olisivat myös sellaiset kunnassa asuvat tilapäistä suojelua saavat henkilöt, joilla ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa. Lisäksi sääntelyn selkeyttämiseksi ehdotetaan, että muutettavaan lakiin lisättäisiin säännös kokeilualueen kunnan tehtävästä tehdä päätös asiakkaan edellytyksistä työllistyä Työkanava Oy:öön.

Suomeen on saapunut noin 40 000 Ukrainasta sodan myötä pakenemaan joutunutta henkilöä, jolle on myönnetty tilapäistä suojelua. Tilapäinen suojelu perustuu EU:n tilapäistä suojelua koskevaan direktiiviin, jota sovelletaan Ukrainan sodan myötä Suomessa ensimmäistä kertaa. Tilapäisen suojelun myöntäminen mahdollistaa sen, että suojelua voidaan tarjota rajatulle joukolle nopeasti ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa. Esityksen taustana on hallituksen syksyllä 2022 pidetyssä talousarvioneuvottelussa kirjaama tavoite Ukrainasta sotaa paenneiden työllistymisen edellytysten parantamisesta siten, että tilapäistä suojelua tai muuta oleskelulupaa hakeneet voisivat siirtyä työllisyyden kuntakokeilujen piiriin ennen kotikuntaoikeuden saamista.

Työkanava Oy on valtion omistuksessa ja hallinnassa oleva osakeyhtiö, jonka tehtävänä on edistää osatyökykyisten siirtymistä edelleen avoimille työmarkkinoille. Työkanava Oy työllistää vain työ- ja elinkeinotoimiston sille palvelukseen osoittamia työnhakijoita. Työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetussa laissa säädetään määräaikaisesta kokeilusta, jonka aikana kunnat järjestävät alueellaan tiettyjä tehtäviä työ- ja elinkeinotimiston sijasta. Työkanava Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain voimaantulon jälkeen on katsottu, että kuntakokeilulaissa ei riittävän selkeästi anneta kokeilualueen kunnalle oikeutta tehdä päätöstä asiakkaan kelpoisuudesta työskennellä Työkanava Oy:ssä.

Esityksen tavoitteena on selkeyttää sääntelyä kokeilualueen kunnan oikeudesta tehdä päätös siitä, täyttääkö henkilö Työkanava Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain mukaiset edellytykset yhtiöön työllistämiseksi.

Lisäksi tavoitteena on parantaa Ukrainasta sotaa paenneiden työllistymisen edellytyksiä.

Työllisyyspalvelut on laatinut liitteenä olevan lausunnon, joka on aikataulusyistä tallennettu jo Lausuntopalvelu.fi:hin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä kaupungin lausuntona liitteenä olevan lausunnon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.