Kaupunginhallitus, kokous 6.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 109 Jätehuoltopalveluita koskevan liiketoimintakaupan solmiminen

PRIDno-2021-5593

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi

Perustelut

Tausta 

Porin kaupunki tuottaa jätelain mukaan kuntien vastuulle kuuluvat jätehuollon palvelut vastuukuntamallilla Eurajoen kunnalle, Harjavallan kaupungille, Kokemäen kaupungille, Merikarvian kunnalle, Nakkilan kunnalle, Siikaisten kunnalle ja Ulvilan kaupungille. Lisäksi Pomarkun kunta on suppeammassa kaatopaikka- ja jäteneuvontayhteistyössä. 

Porin Jätehuolto perustettiin vuonna 1998, jolloin aloitettiin kaatopaikkayhteistyö Pomarkun kunnan kanssa. Muut nykyisistä yhteistyökunnista ovat liittyneet sopimusperusteiseen yhteistyöhön sen jälkeen. Vuonna 2014 Porin Jätehuolto -liikelaitos muutettiin taseyksiköksi Tekniseen Palvelukeskukseen ja vuonna 2017 se siirtyi teknisen toimialan infrayksikön alaiseksi toimintayksiköksi. Jätehuollon järjestämisestä vastaa nykyisellään Porin kaupungin tekninen lautakunta. Jäteneuvonta ja jätehuollon viranomaistoiminta on sijoitettu elinvoima- ja ympäristötoimialalle. Jätehuoltojaosto toimii kuntien yhteisenä toimielimenä ja jätehuoltoviranomaisena. 

Suomessa on yleisesti nähty kuntien yhteisesti omistama jätehuoltoyhtiö parhaana ratkaisuna jätehuoltopalveluiden tuottamisessa; yli 200 kuntaa on osakkaana Suomen 25 kunnallisessa jätehuoltoyhtiössä. Jätehuoltopalveluiden siirtämistä kuntaomisteisen osakeyhtiön vastuulle on mietitty pitkään myös Porin seudulla, mutta lopulta jätelakiuudistuksen vaikutus kunnan järjestämisvastuun laajuuteen ja tarve laajempaan kiertotalousajatteluun käynnistivät yhtiöittämisprosessin valmistelun vuonna 2019.  

Jätehuoltoyhteistyön painopiste on siirtynyt kaatopaikan täyttämisestä kierrätyksen mahdollistamiseen ja neuvontaan. Tulevaisuuden harppaus tulee olemaan jätehuollon järjestämisestä kiertotalouden edistämiseen. Jätelaki kiristää kierrätystavoitteita ja lisää kuntien vastuuta jätehuollosta. Yhtiömuotoinen toiminta auttaa vastaamaan lisääntyviin haasteisiin, sillä se mahdollistaa toiminnan strategisen suunnittelun ja kehittämisen sekä ketterän toiminnan ja päätöksenteon. Yhtiön osakkaina kunnat sitoutuvat pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen yhteistyöhön, mikä on tarpeen pitkäkestoisia palvelusopimuksia ja investointeja tehtäessä. 

Yhtiöittämisen taustaksi on tehty useita konsulttiselvityksiä. Jätehuollon uudelleenjärjestelyä koskevassa selvityksessä vuonna 2020 suositeltiin yhtiömuotoiseen jätehuolto-organisaatioon siirtymistä. Tärkeimpänä syynä oli se, että kunnallisen jätehuollon piirissä käsitellään myös yksityistä jätettä, joka kuuluu kilpaillun markkinan piiriin. Lisäksi yhtiöittämisessä on mahdollista keskittää jätehuollon palvelutehtävät uuteen organisatorisesti yhtenäiseen yksikköön. Selvityksen perusteella Porin kaupunginhallitus (22.06.2020 § 361) nimesi viranhaltijoista koostuvan työryhmän valmistelemaan yhtiöittämistä.  

Valmistelun edetessä kaupunginhallitus (23.11.2020, § 643) muutti työryhmän yhtiöittämishankkeen ohjausryhmäksi, joka sai toimeksi käynnistää toimenpiteet, joiden tarkoituksena on perustaa jätehuollon palvelutehtävien hoitamiseksi kuntaomisteinen jätehuoltoyhtiö sekä aloittaa neuvottelut jätehuollon yhteistyökuntien kanssa osakkuudesta osakeyhtiössä asukasluvun mukaisella osuudella. Hankkeelle palkattiin projektipäällikkö keväällä 2021 ja yhtiöittämisselvitys valmistui marraskuussa. Alkuvuoden 2022 aikana on tehty lisäksi selvitys yhtiöittämisen toteuttamisesta liiketoimintakauppana ja tilattu jätehuollon käytössä olevan omaisuuden arvonmääritys, jonka tuloksia vielä odotellaan. 

Neuvottelut kuntien kanssa yhtiön osakkuudesta 

Yhteistyökunnille tiedotettiin yhtiöittämistä koskevan valmistelun aloittamisesta marraskuussa 2020. Maaliskuussa 2021 kuntia pyydettiin nimeämään yhteyshenkilönsä jätehuoltoa koskevissa asioissa. Kunnat nimesivät rooliin pääsääntöisesti tekniset johtajansa, joiden kanssa on tavattu säännöllisesti yhtiöittämishankkeen aikana. Varsinaiset neuvottelut kuntien kanssa yhtiön osakkuudesta aloitettiin järjestämällä yhteinen Jätehuollon tulevaisuus –kuntatilaisuus kuntien päättäjille ja viranhaltijoille joulukuussa 2021 ja pyytämällä kuntia nimeämään edustajansa neuvotteluihin. Porin kaupungin puolelta neuvottelijana on toiminut yhtiöittämishankkeen projektipäällikkö. 

Ensimmäisellä neuvottelukierroksella helmikuussa käytiin läpi kuntien jätehuoltopalveluiden nykytilaa ja tarpeita sekä suunniteltavaa osakeyhtiötä koskevia odotuksia. Toisella neuvottelukierroksella toukokuussa käytiin läpi yhtiöittämistapaan ja yhtiön tehtäviin, omistukseen ja hallinnon järjestämiseen liittyviä asioita. Lisäksi yhteisen näkemyksen saavuttamiseksi kuntien nimeämät jätehuollon yhteyshenkilöt kokoontuivat yhdessä viisi kertaa alkuvuoden aikana. Näiden keskusteluiden pohjalta on rakennettu esitys yhteisen osakeyhtiön perustamisesta, yhtiön tehtävistä, yhtiöittämisen toteuttamistavasta sekä yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen sisällöstä. 31.5.2022 järjestettiin toinen kuntatilaisuus, jossa ehdotusta esiteltiin kuntien edustajille. 

Yhtiön tehtävät, omistus ja hallinto 

Perustettavan jätehuoltoyhtiön tarkoituksena on tuottaa ja kehittää jätehuollon palveluita tavoitteenaan tasapuoliset, helposti saavutettavat ja kustannustehokkaat palvelut. Lisäksi tavoitellaan osakaskuntia laajemman paikallisen yhteistyön aikaansaamista kiertotalouden edistämiseksi. 

Kuntien toiveen mukaisesti yhtiö järjestää kuntien puolesta niiden vastuulle jätelain perusteella kuuluvat jätehuollon palvelut ja tehtävät avaimet käteen -periaatteella huolehtien jätehuollosta keskitetysti ja kokonaisvaltaisesti. Lisäksi yhtiö voi tarjota jätehuoltopalveluita yrityksille lainsäädännön mahdollistamalla tavalla myös jatkossa sekä omistaa yrityksille kunnan jätelaissa säädettyyn toissijaiseen vastuuseen kuulumattomia palveluja tuottavia tytär- tai osakkuusyhtiöitä. 

Yhtiön omistajuus jakautuu nykyisen yhdeksän yhteistyökunnan asukaslukujen suhteessa. Yhtiön hallinnosta vastaa yhtiön hallitus, jossa on yhtiöjärjestyksen mukaan 7–10 jäsentä. Osakassopimuksessa sovitaan paikkojen jakautumisesta kuntien kesken. Porilla suurimpana omistajana on 5 paikkaa, Ulvilalla ja Eurajoella kummallakin yksi paikka ja loput paikat jaetaan muiden kuuden kunnan kesken heidän toivomallaan tavalla. Neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä, ja neuvottelujen tulos kirjataan osakassopimukseen ennen sen lopullista hyväksymistä. Suurimmalla omistajalla on oikeus nimetä yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja toiseksi suurin omistaja nimeää varapuheenjohtajan. Yhtiön hallitus valitsee toimitusjohtajan, jonka rekrytointi käynnistyy yhtiön perustamisen jälkeen. 

Yhtiöittämisen toteuttaminen 

Jätehuollon yhtiöittämisen valmistelut ovat edenneet siihen vaiheeseen, että yhtiön perustamisesta voidaan tehdä päätöksiä. Porin kaupunki haki Verohallinnolta tuloverotusta koskevaa ennakkoratkaisua jätehuoltopalveluiden yhtiöittämisen toteuttamiseksi liiketoimintasiirtona. Verohallinnon 27.4.2022 tekemä päätös sulkee pois liiketoimintasiirron käyttämisen, joten yhtiöittämisen toteutustapana tulee olemaan liiketoimintakauppa. 

Yhtiöittämisessä jätehuoltopalveluiden toteuttaminen siirtyy perustettavan osakeyhtiön vastuulle suunnitelman mukaan 1.1.2023. Teknisen toimialan jätehuolto-toimintayksikön henkilöstö, 16 htv, siirtyy kokonaisuudessaan yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Elinvoima- ja ympäristötoimialalta yhtiöön siirtyy jäteneuvonta, jossa tällä hetkellä on yksi vakituinen työntekijä. Määräaikaisessa palvelussuhteessa olevat henkilöt siirtyvät yhtiöön sopimuksensa päättymiseen asti. Henkilöstön siirtymisestä yhtiön palvelukseen käynnistetään yhteistoimintamenettely.

Jätehuoltoviranomaisen tehtävät ja henkilöstö jäävät elinvoima- ja ympäristötoimialalle, sillä tehtäviä, joissa käytetään julkista valtaa, ei voi siirtää. Jätehuoltojaosto jatkaa kuntien yhteisenä toimielimenä, mutta jätehuollon viranomaistehtävien järjestämisestä tehtyä yhteistoimintasopimusta tulee päivittää syksyn aikana. Samalla muutetaan jaoston kokoonpano vastaamaan uutta kuntakokonaisuutta ja neuvotteluissa sovittua mallia. 

Porin kaupunki myy jätehuollon käytössä olevat rakennukset ja muun omaisuuden yhtiölle omaisuuden arvonmääritykseen perustuvalla käyvällä arvolla. Maa-alueet jäävät kaupungin omistukseen ja ne vuokrataan yhtiölle. Yhteistyökunnista yhtiölle siirtyvät nykyiset hyötyjätepisteet rakenteineen vastikkeetta. Kunnista ei siirry muuta omaisuutta tai henkilöstöä yhtiöön. Jatkossa yhtiö huolehtii kunnissa tapahtuvasta jätteen vastaanotosta. Yhtiö vuokraa tarvittaessa kunnalta tilat vastaanottotoimintaa varten tai mahdollisesti järjestää jätteen vastaanottopalvelut ostopalveluna. 

Kaatopaikan käyttökustannusten pienennyttyä käytön vähentymisen myötä ja viime vuosien maltillisten toimintakustannusten ja investointien vuoksi on jätemaksuista kertynyt ylijäämää noin 8 M€ Porin kaupungin taseeseen. Yhtiön perustamisen jälkeen Pori tekee kertynyttä ylijäämää vastaavan vastikkeettoman SVOP-rahastosijoituksen yhtiöön ja kunnat saavat kertynyttä ylijäämää vastaan asukasluvun mukaisen osakemäärän maksuttomassa osakeannissa. Eurajoen kunnan osalta ylijäämää on kertynyt vähemmän, koska kunta liittyi jätehuoltoyhteistyöhön vasta yhdistyessään Luvian kunnan kanssa. Yhtiöön liittyäkseen Eurajoen tulee sijoittaa yhtiöön pääomaa puuttuvaa ylijäämää vastaava summa, joka selviää kesän aikana tarkennettavissa laskelmissa. Eurajoki on osakkaana Rauman seudun jätehuoltolaitoksessa, josta sen tulee irtaantua perustettavaan yhtiöön liittyessään. Asiaa koskevat neuvottelut ovat käynnissä. 

Perustettavan yhtiön tulevaisuudennäkymät 

Yhtiöllä on edessään merkittäviä haasteita heti alkutaipaleellaan. Jätelakiuudistus tiukentaa lajitteluvelvollisuuksia ja tuo kunnille uusia tehtäviä, joista merkittävimpiä ovat poistotekstiilien aluekeräyksen aloittaminen, pakkausjätteiden keräyksen järjestäminen kesästä 2023 alkaen ja biojätteen osalta kesästä 2024 lähtien. Lisäksi jätteen vastaanottopisteiden verkosto alueella ja Hangassuon jätekeskuksen infrastruktuuri vaativat kehittämistä. Lisääntyvät vastuut ja tehtävät edellyttävät henkilöstön määrän lisäämistä ja osaamisen kehittämistä sekä uudenlaisten prosessien ja toimintatapojen käyttöönottamista.  

Muutosten myötä jätehuollon kustannukset ja siten myös jätemaksut tulevat väistämättä kasvamaan palveluiden järjestämistavasta riippumatta. Uudet jätetaksat on valmisteltava jo loppuvuoden aikana jätehuoltojaoston päätettäväksi. Yhtiön toiminnalla pyritään hillitsemään kustannusten nousua tehtävien keskittämisen ja tehostamisen kautta. 

Yhtiön menestyksen kannalta on olennaista, että sitä saadaan luotsaamaan asiantunteva hallitus, kyvykäs toimitusjohtaja ja motivoitunut henkilöstö. Kuntalain 47 §:n mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on huomioitava yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.  

Päätöksenteon eteneminen 

Porin kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitetään periaatepäätöksen tekemistä jätehuoltopalveluiden yhtiöittämisen toteuttamisesta ja yhtiön osakkuuden tarjoamista nykyisille yhteistyökunnille liitteenä olevan yhtiöjärjestyksen, perustamissopimuksen ja osakassopimusluonnoksen mukaisella tavalla. Yhtiö voidaan perustaa syksyllä, kun yhteistyökunnat ovat tehneet päätöksensä yhtiön osakkaaksi liittymisestä. 

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen porluukkai

Porin kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää perustaa kuntien yhdessä omistaman jätehuoltopalveluita tarjoavan osakeyhtiön sillä edellytyksellä, että yhtiön osakkaaksi liittyy yhtiön taloudellisten ja toiminnallisten toimintaedellytysten kannalta riittävä määrä kuntia, ja hyväksyy esityksen mukaiset yhtiön perustamisasiakirjat.  

Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto pyytää nykyisiä yhteistyökuntia käsittelemään yhtiön osakkuutta koskevan asian 30.9.2022 mennessä. Myönteisen päätöksen tehneitä yhteistyökuntia pyydetään samalla nimeämään edustajansa yhtiön hallitukseen esitetyn osakassopimuksen mukaisesti.  

Edelleen kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen tekemään lopullisen päätöksen yhtiön perustamisesta, kun riittävä osa nykyisistä yhteistyökunnista on tehnyt myönteisen päätöksen yhtiön osakkaaksi liittymisestä. Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen tekemään tarpeelliset muutokset ja tarkennukset yhtiön perustamisasiakirjoihin ja osakassopimukseen.  

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen tekemään päätöksen pääomasijoituksen tekemisestä osakeyhtiöön, kun käytettävissä olevan jätemaksuista kertyneen ylijäämän lopullinen määrä on tiedossa, sekä jätehuoltoliiketoimintaa koskevan kauppakirjan hyväksymisestä. 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

_____________________

Merkitään, että Tiina M Toivonen oli kokouksessa esittelemässä asiaa kello 15.06 - 15.39.

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksissaan 3.12.2021 § 855 ja 13.6.2022 § 407.

Asian esittely ja käsittely on historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää perustaa kuntien yhdessä omistaman jätehuoltopalveluita tarjoavan osakeyhtiön sillä edellytyksellä, että yhtiön osakkaaksi liittyy yhtiön taloudellisten ja toiminnallisten toimintaedellytysten kannalta riittävä määrä kuntia, ja hyväksyy esityksen mukaiset yhtiön perustamisasiakirjat.  

Kaupunginvaltuusto pyytää nykyisiä yhteistyökuntia käsittelemään yhtiön osakkuutta koskevan asian 30.9.2022 mennessä. Myönteisen päätöksen tehneitä yhteistyökuntia pyydetään samalla nimeämään edustajansa yhtiön hallitukseen esitetyn osakassopimuksen mukaisesti.  

Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen tekemään lopullisen päätöksen yhtiön perustamisesta, kun riittävä osa nykyisistä yhteistyökunnista on tehnyt myönteisen päätöksen yhtiön osakkaaksi liittymisestä. Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen tekemään tarpeelliset muutokset ja tarkennukset yhtiön perustamisasiakirjoihin ja osakassopimukseen.  

Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen tekemään päätöksen pääomasijoituksen tekemisestä osakeyhtiöön, kun käytettävissä olevan jätemaksuista kertyneen ylijäämän lopullinen määrä on tiedossa, sekä jätehuoltoliiketoimintaa koskevan kauppakirjan hyväksymisestä. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi

Perustelut

Porin kaupunginvaltuusto päätti (20.6.2022 § 91) perustaa kuntien yhdessä omistaman jätehuoltopalveluita tarjoavan osakeyhtiön sillä edellytyksellä,​ että yhtiön osakkaaksi liittyy yhtiön taloudellisten ja toiminnallisten toimintaedellytysten kannalta riittävä määrä kuntia. Kaupunginvaltuusto oikeutti kaupunginhallituksen tekemään lopullisen päätöksen yhtiön perustamisesta,​ kun riittävä osa nykyisistä yhteistyökunnista on tehnyt myönteisen päätöksen yhtiön osakkaaksi liittymisestä. 

Harjavalta,​ Kokemäki,​ Merikarvia,​ Pomarkku,​ Nakkila,​ Siikainen ja Ulvila ovat tehneet päätöksen liittyä perustettavan jätehuoltoyhtiön osakkaaksi. Kuntien yhteenlaskettu väkiluku oli 121 703 henkilöä 31.12.2021. Tämä on yhtiön toimintaedellytysten kannata riittävä asukaspohja. Kuntien omistusosuudet jakautuvat väkilukujen suhteessa seuraavasti:

 

Kunta Osuus yhtiöstä %
Harjavalta 5,60
Kokemäki 5,73
Merikarvia 2,51
Nakkila 4,27
Pomarkku 1,66
Pori 68,70
Siikainen 1,12
Ulvila 10,41

Osakkaaksi liittyvien kuntien valtuustot ovat hyväksyneet yhtiön perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen, joten yhtiö voidaan perustaa heti, kun päätökset ovat lainvoimaisia.

Porin kaupunki tulee omistamaan merkittävän osuuden jätehuoltoyhtiöstä, joten yhtiö tulee liittää kaupungin strategisten tytäryhtiöiden joukkoon. Tämä tulee myös huomioitavaksi kaupungin omistajapoliittisissa linjauksissa seuraavan päivityksen yhteydessä.

Jätehuoltotoiminta tullaan luovuttamaan perustettavalle jätehuoltoyhtiölle myöhemmin solmittavalla liiketoimintakaupalla. Tavoitteena on, että jätehuoltotoiminta siirtyy yhtiön hoidettavaksi 1.4.2023. 

Porin kaupunki järjestää osakeyhtiölle toimitusjohtajan, kunnes yhtiön hallitus saa rekrytoitua toimitusjohtajan. Kaupunginhallitukselle tiedotetaan kokouksessa yhtiön toimitusjohtajan tehtäviä koskevista järjestelyistä.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku

Kaupunginhallitus päättää, että Porin kaupunki perustaa kunnallisen jätehuoltoyhtiön yhdessä Harjavallan kaupungin, Kokemäen kaupungin, Merikarvian kunnan, Nakkilan kunnan, Pomarkun kunnan, Siikaisten kunnan ja Ulvilan kaupungin kanssa, kun kuntien perustamissopimuksen, osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen hyväksymistä koskevat päätökset ovat lainvoimaisia.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että perustettavasta osakeyhtiöstä tulee kaupungin strateginen tytäryhtiö.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on 16.1.2023 § 34 päättänyt jätehuoltoyhtiön perustamisesta. Päätöksen mukaan jätehuoltotoiminta tullaan luovuttamaan perustettavalle jätehuoltoyhtiölle myöhemmin solmittavalla liiketoimintakaupalla. Tavoitteena on, että jätehuoltotoiminta siirtyy perustettavan yhtiön hoidettavaksi 1.4.2023.

Yhtiöittämisessä Porin kaupungin on tarkoitus myydä ja luovuttaa jätehuollon järjestämis- ja neuvontatehtävät ja siihen liittyvät varat ja velat liiketoimintakaupalla strategiselle tytäryhtiöllleen Keräämö Oy:lle, joka jatkaa siirtyvää jätehuoltotoimintaa yhtiömuodossa. Jätehuoltotoiminnan harjoittaminen yhtiömuodossa mahdollistaa toiminnan strategisen suunnittelun ja kehittämisen sekä ketterän toiminnan ja päätöksenteon. Yhtiöittäminen mahdollistaa lisäksi jätehuoltotoiminnan keskittämisen organisatorisesti yhtenäiseen yksikköön.

Liiketoimintakaupassa jätehuollon käytössä olevat rakennukset ja muu omaisuus on tarkoitus myydä yhtiölle omaisuuden kirjanpitoarvolla, joka arvonmäärityksen perusteella vastaa käypää arvoa. Liiketoiminnasta maksettava kauppahinta on 1.855.700,60 euroa perustuen rakennusten ja muun omaisuuden kirjanpitoarvoon per 31.3.2023.

Maa-alueet jäävät Porin kaupungin omistukseen ja ne vuokrataan yhtiölle. Yhteistyökunnista yhtiölle siirtyvät nykyiset hyötyjätepisteet rakenteineen vastikkeetta. Kunnista ei siirry muuta omaisuutta tai henkilöstöä yhtiöön. Jatkossa yhtiö huolehtii kunnissa tapahtuvasta jätteen vastaanotosta. Yhtiö vuokraa tarvittaessa kunnalta tilat vastaanottotoimintaa varten tai mahdollisesti järjestää jätteen vastaanottopalvelut ostopalveluna.

Porin kaupungin teknisen toimialan jätehuolto-toimintayksikön henkilöstö siirtyy kokonaisuudessaan yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Määräaikaisessa palvelussuhteessa olevat henkilöt siirtyvät yhtiöön sopimuksensa päättymiseen asti. Jätehuoltoviranomaisen tehtävät ja henkilöstö jäävät Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialalle, sillä tehtäviä, joissa käytetään julkista valtaa, ei voi siirtää. Henkilöstön siirtymisestä yhtiön palvelukseen käynnistetään yhteistoimintamenettely.

Kaupunginvaltuusto on oikeuttanut 20.6.2022 § 91 kaupunginhallituksen tekemään päätöksen jätehuoltoliiketoimintaa koskevan kauppakirjan hyväksymisestä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää, että Porin kaupungin jätehuoltopalvelujen yhtiöittäminen toteutetaan liiketoimintakauppana myymällä jätehuoltotoiminta Keräämö Oy:lle 1.855.700,60 eurolla hyväksymällä liitteenä olevan kauppakirjan ehdot. Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan ja vt. rahoitusjohtajan allekirjoittamaan liiketoimintakaupan kauppakirjan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Talous- ja hallintoyksikkö, omistajaohjaus- ja rahoitusyksikkö, HR-yksikkö, Keräämö Oy (Tiina M Toivonen, Liisa Laurila)

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.