Perustelut
Porin kaupungille on myönnetty 12.1.2023 rakennuslupa 2023-13 pykälä 22, joka koskee kerrosalaltaan 37 k-m2 kokoisen ympärivuotisen kioskirakennuksen rakentamista Kirjurinluodon itäkärkeen puretun Taavi-kioskin rakennusalalle. Päätös on annettu 13.1.2023.
Rakennuspaikka sijaitsee voimassa olevan asemakaavan 609 1256 (hyv. 26.1.1998) mukaisella virkistyspalvelujen alueella (V-1). Kaavamääräyksen mukaan kyseessä on maiseman ja kaupunkikuvan kannalta tärkeä alue, joka tulee säilyttää pääosin koivuvaltaisena. Erikseen osoitetuille alueen osille saa rakentaa alueen käyttötarkoitusta palvelevia rakennuksia, rakennelmia ja laitteita. Kaikissa toimenpiteissä tulee kiinnittää huomiota toimenpiteen sopeutumiseen Kokemäenjoen kulttuurimaisemaan. Rakennuspaikalle on osoitettu rakennusala I-kerroksisen kerrosalaltaan enintään 20 m2 suuruiselle uudisrakennukselle. Kaavamääräyksen mukaan rakennuksen julkisivujen tulee olla peittomaalattua puuta ja vesikattojen katemateriaalina tulee käyttää konesaumattua peltiä. Alue on lisäksi valtakunnallisesti arvokasta Kokemäenjoen luotojen aluetta (RKY) sekä Porin kansallista kaupunkipuistoa.
Kioskirakennuksen rakennuslupapäätöksessä vähäisenä poikkeuksena asemakaavamääräyksistä on myönnetty rakennusalan rakennusoikeuden ylittyminen (17 m2, josta 2 m2 MRL 115 §:n mukaisesti sallittua perustuen ulkoseinärakenteiden paksuuteen), rakennusalan ylitys ja käytettävät materiaalit.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on 25.1.2023 tehnyt rakennuslupapäätöksestä oikaisuvaatimuksen (VARELY/567/2023) ja vaatii lautakunnan hylkäämään rakennuslupahakemuksen asemakaavan vastaisena. Oikaisuvaatimuksen mukaan hakemuksen mukaisia poikkeamia asemakaavasta ei voida pitää maankäyttö- ja rakennuslain 175 §:n mukaisena vähäisenä poikkeamisena asemakaavasta rakennusluvan yhteydessä, vaan asia ja poikkeamisen edellytykset olisi tullut käsitellä maankäyttö- ja rakennuslain 173 §:n mukaisessa poikkeamismenettelyssä huomioon ottaen maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaiset poikkeamisen edellytykset.
Oikaisuvaatimuksen perustelujen mukaan rakennushanke merkitsisi kaavan rakennusoikeuden lähes kaksinkertaistumista ja rakennusalan ylittymistä suhteellisen paljon. Lisäksi myös julkisivumateriaalit ja kattomateriaali poikkeaisivat asemakaavamääräyksistä. Etäisyys rantaan on lyhyempi kuin kaavassa on sallittu. Ainakin yksi puu poistettaisiin. Asemapiirroksen perusteella rakentaminen ulottuisi Kirjurinluodon vuonna 1910 rakennetulle puurakenteiselle kesäravintolalle johtavan puukujan näkymään. Kioski näkyisi myös vastarannalle Kivi-Porin RKY-alueelle. Vaikutukset valtakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöön ovat asiassa keskeisiä.
Lisäksi ELY-keskus toteaa, että rakennushankkeesta ei ole kuultu Varsinais-Suomen ELY-keskusta eikä Satakunnan museota. Oikaisuvaatimuksen mukaan mahdollisen poikkeamisen menettelytapaa ja itse poikkeamista harkittaessa tulee huomioon ottaa myös haetun kioskirakennuksen sijoittuminen erittäin näkyvälle paikalle huomattavan arvokkaaseen ympäristöön. Yleiskaavassa alue on osoitettu ominaisuuksiltaan maisemallisesti arvokkaana.
Luvan hakija on antanut vastineen oikaisuvaatimukseen ja käynyt keskusteluja rakennusvalvonnan kanssa jatkotoimenpiteistä.
Maankäyttö- ja rakennuslain 175 §:n mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:ssä säädetyin edellytyksin ja rajoituksin myöntää rakennusluvan, kun kysymys on vähäisestä poikkeamisesta rakentamista koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. Rakennuslupapäätöksessä rakennusoikeuden ylitys 17 k-m2 on katsottu vähäiseksi ja sen on katsottu mahdollistavan säädösten mukaisen ympärivuotisen toiminnan. Poikkeaminen rakennuksen koosta ja kaavanmukaisista julkisivumateriaaleista on katsottu mahdolliseksi, koska hanke soveltuu Kirjurinluodon arvokkaaseen rakennettuun ympäristöön kaupunkikuvatoimikunnan ohjauksen mukaisesti.
ELY-keskuksen oikaisuvaatimus voidaan kuitenkin katsoa maankäyttö- ja rakennuslain mukaan perustelluksi. Poikkeaminen rakennusoikeuden määrästä on sinänsä neliöiltään melko vähäinen (17 k-m2), mutta suhteellinen ylitys kaavanmukaisesta rakennusoikeudesta on yli 75 prosenttia, jota ei voida pitää vähäisenä ylityksenä. Myöskään muun muassa rakennusluvan mukaista poikkeamista rakennuksen julkisivumateriaaleista valtakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön alueelle ei voida pitää maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena vähäisenä poikkeamisena. Hanke tulee siten käsitellä oikaisuvaatimuksessa esitetyn mukaisesti maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaisessa poikkeamismenettelyssä. Poikkeamismenettelyssä kuullaan myös eri viranomaistahoja laajemmin kuin tavallisessa rakennuslupamenettelyssä.
Maankäyttö- ja rakennuslain 187 §:n mukaan oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen määräytyy samojen perusteiden mukaan kuin asianosaisen valitusoikeus. Maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:n mukaan ELY-keskuksella ei ole valitusoikeutta rakennuslupapäätökseen. Kuitenkin korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännön mukaan, jos rakennuslupa myönnetään sellaiselle hankkeelle, joka edellyttäisi rakennusluvan lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaista poikkeamista, valitusoikeuden rakennuslupaa koskevasta päätöksestä on tulkittava määräytyvän maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamista koskevan 193 §:n mukaisesti siltä osin kuin valitusoikeutta ei lain 192 §:n 1 momentin nojalla olisi.
Maankäyttö- ja rakennuslain 193 §:n mukaan valitusoikeus poikkeamispäätöksestä on muun ohella viranomaisella toimialaansa kuuluvissa asioissa. Maankäyttö- ja rakennuslain 18 §:n mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on valvottava, että kaavoituksessa, rakentamisessa ja muussa alueiden käytössä otetaan huomioon vaikutuksiltaan valtakunnalliset ja merkittävät maakunnalliset asiat. Hanke sijoittuu valtakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöön sekä valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle, joten hanke kuuluu ELY-keskuksen toimialaan. Katsottaessa, että rakennuslupa olisi edellyttänyt rakennusluvan lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaista poikkeamista, on ELY-keskuksella valitusoikeus asiassa. Oikaisuvaatimus on myös saapunut ajoissa, joten se on tullut tutkia.
Edellä mainituin perustein elinvoima- ja ympäristölautakunnalle esitetään, että Varsinais-Suomen ELY-keskuksen oikaisuvaatimus hyväksytään ja rakennusvalvontayksikön päällikön rakennuslupapäätös 2023-13 pykälä 22 kumotaan.
Ehdotus
Esittelijä
-
Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi
Elinvoima- ja ympäristölautakunta hyväksyy oikaisuvaatimuksen ja kumoaa rakennusvalvontayksikön päällikön rakennuslupapäätöksen 2023-13 pykälä 22 edellä mainituin perustein.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.