Kaupunginhallitus, kokous 18.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 564 Muutos vuoden 2024 presidentinvaalia varten asetettaviin vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin

PRIDno-2023-4046

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jenni Åman, jenni.aman@pori.fi
Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Vuoden 2024 presidentinvaalin vaalipäivä on 28.1.2024 ja mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2024. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 17.-23.1.2024. ja mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestys 31.1.-6.2.2024.

Vaalilain (714/1998) 15 §:n mukaan

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kuntavaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen.

Toimielinten valmistelu

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 21.8.2023 (§ 381) toimikunnan asettamisesta vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien kokoonpanon nimeämiseksi vuoden 2024 vaaleihin. Kaupunginhallitus päätti asettaa valmistelevaan toimikuntaan seuraavat jäsenet: Esko Ahola, puheenjohtaja, Henri Järvinen, varapuheenjohtaja, Ismo Läntinen, Eija Hakala, Juuli Ojansuu, Matti Hatanpää, Raija Kuoppala ja Christa Lahto. Sihteerinä toimii Jenni Åman.

Kokoonpanoja valmistellessaan toimikunnan tuli vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten poliittisen edustavuuden lisäksi tarkastella myös tasa-arvolain soveltamista. Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

Valtuustossa edustettujen puolueiden lisäksi vuoden 2024 presidentinvaalin vaalitoimielimiin pyydettiin edustajia muilta vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Satakunnan vaalipiirissä ehdokkaita asettaneilta puoluerekisteriin merkityiltä puolueilta.

Toimikunta on valmistellut presidentinvaalin vaalitoimielinten kokoonpanon edellä kuvatun mukaisesti. Yksi luottamushenkilöpaikka on vielä täyttämättä. Se täytetään myöhemmin kaupunginhallituksen päätöksellä. Esitys kokoonpanoista on asian liitteenä.

Toimikunta toteaa, että varajäsenet osallistuvat vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien työskentelyyn samoin kuin varsinaiset jäsenetkin.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää asettaa vuoden 2024 presidentinvaalia varten vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat liitteenä olevan toimikunnan ehdotuksen mukaisesti.

Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat toimivat ensimmäisessä vaalissa sekä mahdollisessa toisessa vaalissa.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Valmistelija

  • Jenni Åman, jenni.aman@pori.fi

Perustelut

Vuoden 2024 presidentinvaalin vaalipäivä on 28.1.2024 ja mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2024. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 17.-23.1.2024. ja mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestys 31.1.-6.2.2024.

Vaalilain (714/1998) 15 §:n mukaan

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kuntavaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen.

Toimielinten valmistelu

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 21.8.2023 (§ 381) toimikunnan asettamisesta vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien kokoonpanon nimeämiseksi vuoden 2024 vaaleihin. Kaupunginhallitus päätti asettaa valmistelevaan toimikuntaan seuraavat jäsenet: Esko Ahola, puheenjohtaja, Henri Järvinen, varapuheenjohtaja, Ismo Läntinen, Eija Hakala, Juuli Ojansuu, Matti Hatanpää, Raija Kuoppala ja Christa Lahto. Sihteerinä toimii Jenni Åman.

Kokoonpanoja valmistellessaan toimikunnan tuli vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten poliittisen edustavuuden lisäksi tarkastella myös tasa-arvolain soveltamista. Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

Valtuustossa edustettujen puolueiden lisäksi vuoden 2024 presidentinvaalin vaalitoimielimiin pyydettiin edustajia muilta vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Satakunnan vaalipiirissä ehdokkaita asettaneilta puoluerekisteriin merkityiltä puolueilta.

Toimikunta on valmistellut presidentinvaalin vaalitoimielinten kokoonpanon edellä kuvatun mukaisesti. Yksi luottamushenkilöpaikka on vielä täyttämättä. Se täytetään myöhemmin kaupunginhallituksen päätöksellä. Esitys kokoonpanoista on asian liitteenä.

Toimikunta toteaa, että varajäsenet osallistuvat vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien työskentelyyn samoin kuin varsinaiset jäsenetkin.

Kaupunginhallituksen kokouksessa 6.11.2023 § 510 edellä mainittujen päätösten jälkeen yksi luottamushenkilöpaikka jäi täyttämättä ja yhteen luottamushenkilöpaikkaan oli kirjattu tiedot virheellisesti

  • 4. vaalilautakuntaan nimetään varajäsen 
  • 5. vaalitoimikuntaan nimetään varajäsen 

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää:

  • valita 4. vaalilautakuntaan varajäseneksi Kristiina Murosen
  • valita 5. vaalitoimikuntaan varajäseneksi Jukka Suntilan
  • todeta, että varajäsenet osallistuvat vaalilautakunnan ja toimikunnan työskentelyyn samoin kuin varsinaisetkin jäsenet,
  • tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti:

  • valita 4. vaalilautakuntaan varajäseneksi Kristiina Murosen
  • valita 5. vaalitoimikuntaan varajäseneksi Jukka Suntilan
  • valita vaalilautakunta 1. Keskikaupunki ja Itätulli, Kristiina Viljasen tilalle jäseneksi Emilia Andelinin
  • valita vaalilautakunta 14. Vähärauma, jäseneksi Hugo Honkasalon tilalle jäseneksi Raija Viljasen
  • todeta, että varajäsenet osallistuvat vaalilautakunnan ja toimikunnan työskentelyyn samoin kuin varsinaisetkin jäsenet,
  • tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Kokouskäsittely

Keskustelun kuluessa Bia Kaski esitti, että vaalilautakuntaan 1. Keskikaupunki ja Itätulli, valittaisiin Kristiina Viljasen tilalle jäseneksi Emilia Andelin, ja vaalilautakuntaan 14. Vähärauma, valittaisiin Hugo Honkasalon tilalle jäseneksi Raija Viljanen.

Tiedoksi

Valitut henkilöt, mainittujen vaalilautakuntien ja -toimikuntien puheenjohtajat, keskusvaalilautakunta

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.