Tekninen lautakunta, kokous 27.5.2025

Esityslista on tarkastettu

§ 112 Teknisen lautakunnan lausunto, Selvitys katualueilla tehtävien verkonrakennustöiden koordinoinnin parantamiseksi, valtuustoaloite, valtuutettu Arto Nurmi

PRIDno-2024-2426

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuutettu Arto Nurmi jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

”Valtuustoaloite: Selvitys katualueilla tehtävien verkonrakennustöiden koordinoinnin parantamiseksi

Tällä hetkellä eri toimijat rakentavat kiihtyvällä tahdilla valokuituverkkoja kaupungin alueella.  Vaikka valokuituverkkojen rakentaminen edistää tietoyhteiskunnan kehitystä ja on sinänsä kehittyvän alueen tunnusmerkki, on joillakin alueilla tapahtuva katujen toistuva työmaatoiminta tuonut esiin kysymyksen, millä tavoin kaupunki koordinoi ja kontrolloi alueillaan verkkojen rakentamiseen liittyviä töitä?

Ymmärrykseni mukaan kaupunki voisi velvoittaa, että verkonrakentajat tekevät yhteistyötä ja suorittavat rakennustyönsä samanaikaisesti jopa yhden urakoitsijan toimesta yhteiskaivuuna. 

Kaupungin tulee edellyttää töiden jälkeistä ennallistamista sekä alueillaan sijaitsevien johto- ja putkireittien sijaintitietojen dokumentointia.  

Valokuitujen lisäksi katualueilla tehdään myös muiden verkkojen, kuten vesi-, viemäri- ja kaukolämpöputkien sekä sähkökaapeleiden rakentamistöitä.  Jotta töistä tulisi vähäistä haittaa, tulisi rakennustöitä alueittain paremmin kyetä koordinoimaan. 

Kaupungin talous on tiukilla, eikä katujen perusparantamisen rahaa pidä joutua käytämään edellämainittujen töiden jälkien korjaamiseen.  Tavoitteena tulisi olla myös katualuetöiden nykyistä parempi koordinointi ja "vähäisemän haitan" polku alueiden asukkaille ja katuinfralle. 

Arto Nurmi”

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

Marko Kallunki, yksikön päällikkö, rakennusvalvontayksikkö, marko.kallunki@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Arto Nurmi jätti valtuuston kokouksessa 10.6.2024 valtuustoaloitteen Selvitys katualueilla tehtävien verkonrakennustöiden koordinoinnin parantamiseksi. Kaupunginhallitus päätti 17.6.2024 pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnot 31.10.2024 mennessä.

Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää antaa valtuustoaloitteeseen seuraavanlaisen lausunnon kaupunginhallitukselle:

Rakennusvalvontaviranomaisen toimivalta

Kadulla tehtävistä töistä säädetään kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetussa laissa (kunnossapitolaki).  Kunnossapitolain 14 a §:n 1 momentin mukaan työstä vastaavan (tässä tapauksessa valokuituyhtiön) on tehtävä kunnalle ilmoitus työstä kadulla tai yleisellä alueella. Työ voidaan aloittaa heti, kun kunta on antanut suostumuksen työn aloittamiseen. Jos kunta ei ole käsitellyt ilmoitusta 21 vuorokauden kuluessa, työ voidaan kuitenkin aloittaa. Pykälän 2 momentin mukaan kunta voi antaa ilmoituksen johdosta työn suorittamisesta määräyksiä, jotka ovat tarpeen työstä mahdollisesti liikenteen sujuvuudelle, turvallisuudelle ja esteettömyydelle, kadulla ja yleisellä alueella sijaitseville johdoille ja laitteille sekä kadun ja yleisen alueen rakenteille aiheutuvan haitan ja vahingon vähentämiseksi. Porin kaupungissa ilmoitukset käsittelee ja suostumuksen sekä määräykset antaa teknisen toimialan viranhaltija.

Kunnossapitolain 14 a § 4 momentin mukaan kunnan antamien määräyksiin tyytymätön työstä vastaava voi saattaa kunnan antamien määräysten lainmukaisuuden kunnan rakennusvalvontaviranomaisen ratkaistavaksi. Kunnossapitolaissa ei rakennusvalvontaviranomaiselle ole määrätty muita tehtäviä. Rakennusvalvontaviranomaisella ei siten ole toimivaltaa kadulla tehtävien töiden koordinointiin.

 

Kunnan valvontaviranomaisen toimivalta

Hallintosäännön 29 §:n mukaan elinvoima- ja ympäristölautakunta toimii kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain tarkoittamana kunnan valvontaviranomaisena. Kunnossapitolain 15 §:n mukaan kunnan määräämä viranomainen (kunnan valvontaviranomainen) valvoo, että kadun ja yleisten alueiden kunnossapito- ja puhtaanapitovelvollisuus täytetään. Kunnossapitolain 16 §:n 1 momentin mukaan, jos joku ryhtyy toimiin tämän lain tai sen nojalla annettujen määräysten vastaisesti taikka lyö laimin tässä laissa säädetyn tai sen nojalla annettuun määräykseen perustuvan velvollisuuden, kunnan valvontaviranomainen voi velvoittaa hänet täyttämään velvollisuutensa sakon uhalla tai uhalla, että kunta tekee tekemättä jätetyn työn hänen kustannuksellaan. Samoin voidaan niskoittelijaa, jos erityiset syyt sitä vaativat, sakon uhalla kieltää jotain tekemästä.

Kunnan valvontaviranomaisen toimivalta ei siten myöskään mahdollista eri toimijoiden välistä töiden koordinointia, vaan ainoastaan kunnossa- ja puhtaanapidon valvonnan sekä tarvittaessa hallintopakon käyttämisen yksittäisessä asiassa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Peter Fyhr, Maankäyttölupainsinööri, peter.fyhr@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Arto Nurmi jätti valtuuston kokouksessa 10.6.2024 valtuustoaloitteen Selvitys katualueilla tehtävien verkonrakennustöiden koordinoinnin parantamiseksi. Kaupunginhallitus päätti 17.6.2024 pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnot 31.10.2024 mennessä.

Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Tekninen lautakunta kiittää valtuutettua ajankohtaisesta ja perustellusta aloitteesta, jossa esitetään toimenpiteitä katualueilla tehtävien verkonrakennustöiden koordinoinnin kehittämiseksi. Aloitteessa korostetaan erityisesti tarvetta parantaa eri verkonrakentajien välistä yhteistyötä, minimoida katuinfralle aiheutuvaa haittaa sekä varmistaa työnjäljen asianmukainen ennallistaminen ja dokumentointi.

Porin kaupungin tekninen toimiala on tunnistanut nämä haasteet ja toteuttanut useita toimenpiteitä, jotka vastaavat aloitteessa esitettyihin huolenaiheisiin. Keskeisin kehitystoimi on ollut katutyölupaohjeen päivittäminen. Uudistettu ohje on tullut voimaan 1.4.2025, ja se sisältää lukuisia linjauksia, joilla edistetään töiden parempaa suunnittelua, valvontaa ja yhteensovittamista.

Uusien ohjeiden mukaisesti usean toimijan yhteisissä verkonrakennushankkeissa myönnetään alueenkäyttömaksuista -50 % huojennus, mikä kannustaa erityisesti tele-, sähkö- ja kuituverkon rakentajia yhteiskaivuihin ja yhteisiin toteutusratkaisuihin. Lisäksi tapauksissa, joissa sijoitusluvan hakemiseen liittyy epäselvyyttä olemassa olevien johtojen tai putkien sijainnista, hakijan tulee ennen lupahakemuksen jättämistä hankkia lausunnot muiden verkkojen omistajilta. Näin ehkäistään päällekkäisiä töitä ja varmistetaan verkostojen turvallinen sijoittaminen katualueelle.

Myös sijaintietojen merkitystä on uudessa ohjeistuksessa korostettu. Kaikki uudet ja siirretyt kaapelit sekä putket tulee kartoituttaa ja toimittaa DWG-muodossa Porin kaupungille ennen loppukatselmuksen hyväksymistä. Näin varmistetaan, että kaupungilla on käytössään ajantasainen tieto maanalaisista rakenteista ja verkostoista tulevien hankkeiden suunnittelua varten.

Ohjeistu ohjaa myös työn laadun parantamiseen ja katualueen suojaamiseen. ​​​​​​Asfaltoiduilla väylillä on alitukset tehtävä olemassa olevia putkireittejä hyödyntäen, tunkkaamalla, suuntaporaamalla tai muuta kaivamatonta menetelmää käyttäen. Kaivamalla esitettäviksi tehtäviin alituksiin tulee luvansaajan esittää pätevät perusteet ja ne käsitellään tapauskohtaisesti. Päteviä perusteita voivat olla mm. nykyinen päällysteen huono kunto ja tilanahtaus.

Katutyölupaohje sisältää yksityiskohtaiset määräykset mm. kaivantojen täytöstä ja tiivistyksestä, päällystystavoista sekä viheralueiden ja rakenteiden ennallistamisesta. Päällystysten osalta on ohjeistettu muun muassa milloin katu korjataan koko leveydeltään, millaisia massalaatuja käytetään ja miten saumakohdat käsitellään.

Ohjeistuksessa otetaan kantaan myös entistä vahvemmin työn valvontaa ja seurantakäytäntöihin. Luvan myöntämisen yhteydessä määritellään tarkastuskäynnit, joita ovat alkukatselmus, loppukatselmus ja takuutarkastus. Laiminlyönneistä voidaan määrätä lisämaksuja ja vakavissa tapauksissa lupa voidaan peruuttaa. Lisäksi kaupungilla on oikeus teettää puutteelliset työt luvanhakijan kustannuksella. Kaupunki on lisäksi lisännyt valvonnan resursseja. Myös Porin vesi on lisännyt valvontaa kohteissa kaupungin valvonnan tukena.

Kuten elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnossa on tuotu esiin, katualueilla tehtävien töiden koordinointivastuu kuuluu tekniselle toimialalle. Rakennusvalvonta- ja valvontaviranomaisilla ei ole laissa säädettyä toimivaltaa töiden koordinointiin, vaan heidän roolinsa rajoittuu valvontaan ja hallinnollisiin pakkokeinoihin. Tekninen toimiala vastaa käytännön lupamenettelyistä, ohjeistuksesta ja valvonnasta.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tekninen toimiala on jo ottanut käyttöön konkreettisia toimenpiteitä valtuustoaloitteessa esiin nostettujen haasteiden ratkaisemiseksi. Päivitetyt lupaohjeet ohjaavat toimintaa kohti paremmin suunniteltua, yhteensovitettua ja laadukkaammin toteutettua katualueiden verkonrakentamista. Toimiala seuraa käytäntöjen toimivuutta ja pyrkii edelleen kehittämään yhteistyömalleja verkonrakentajien kanssa kaupunkilaisten ja kaupunkiympäristön hyväksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää, että antaa edellämainitun lausunnokseen valtuustoaloitteeseen.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus Johanna Jokelainen, Peter Fyhr, Harri-Juhani Heinola