Kaupunginhallitus, kokous 7.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 73 Koronatilanteen vuoksi tehtävä sivistystoimialan asiakasmaksujen muutos

PRIDno-2022-468

Valmistelija

  • Martti Kujanpää, controller, talousyksikkö, martti.kujanpaa@pori.fi

Perustelut

Palmgren-konservatorio järjestää tavoitteellista varhaisiän musiikkikasvatusta eli musiikkileikkikoulutoimintaa 0–7 -vuotiaille lapsille. Perheryhmissä (0–2 -vuotiaat) tunneille osallistutaan aikuisen kanssa. Musiikkileikkikoulutoiminta kuuluu koulutuksen järjestäjälle maksettavan taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetustuntikohtaisen valtionosuuden piiriin.

Koronarajoitusten vuoksi musiikkileikkikoulun perheryhmien toiminta päätettiin tammikuussa siirtää kokonaan etäopetukseen. Musiikkileikkikoulun perheryhmät ovat olleet etäopetuksessa viimeksi keväällä 2021. Jakso huomioitiin kevään lukukausimaksussa alentavasti. Viimeisin perheryhmien etäopetusjakso tuotti oppilaitokselle paljon palautetta. Opetuksen laatuun oltiin tyytyväisiä. Tuntien toteuttaminen etäyhteyksin ei  kuitenkaan riittävästi vastannut perheiden kysyntään. Moni perheistä väsyi seuraamaan opetusta digitaalisten laitteiden kautta. Toimintaan halutaan sitoutua vain, jos etäopetusviikot huomioidaan lukukausimaksussa.

Esitetään, että musiikkileikkikoulun perheryhmien etäopetusjakso otetaan huomioon perheryhmien lukukausimaksussa. Maksuhuojennus on viikkoa kohden viisi euroa. Maksun alentamisella panostetaan perheiden hyvinvointiin sekä mahdollistetaan toimintaan sitoutuminen. Maksujen huojennus koskee vajaata 100:aa perhettä.

Mikäli sivistystoimialalla on jatkossa tarvetta asiakasmaksujen hyvityksiin koronatilanteen takia, toimialajohtajalla on harkinnan mukaan mahdollisuus päättää tehtävistä maksuhyvityksistä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus vahvistaa muutoksen ja ja menettelyt esityksen mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Palmgren-konservatorio, sivistystoimialan toimialajohtaja

Muutoksenhaku

Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen

Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, sekä Porin kaupungin jäsen.

Päätöksen tiedoksianto ja oikaisuvaatimusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän kuntalain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja tai viranhaltijapäätös siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai kolmantena päivänä pöytäkirjaotteen lähettämisestä asianomaisen suostumuksella sähköisenä viestinä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuskirjelmä on allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimuksen käsittelemiseksi kirjelmässä on ilmoitettava vaatimuksen tekijän nimi ja postiosoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset vaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.

Oikaisuvaatimuksen perille toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa osoitteeseen:

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI

Käyntiosoite:   Otavankatu 5 A, 3 krs.
Vaihde:           (02) 621 1100
Kirjaamo:        (02) 623 4470
Faksi:             (02) 634 9417
Sähköposti:     kirjaamo@pori.fi