Kaupunginhallitus, kokous 7.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 86 Täyttölupapyyntö, vastaavan ohjaajan virka, 03330202, lastensuojelulaitos Pellava (Lastensuojelu)

PRIDno-2022-293

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mari Levonen, sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja, mari.levonen@porinperusturva.fi

Perustelut

Sosiaali- ja perhepalveluiden lastensuojelulaitos Pellavan vastaavan ohjaajan virka 03330202 on jäämässä avoimeksi 1.2.2022 alkaen irtisanoutumisen takia. Pellava on kaksiyksikköinen vastaanottoyksikkö, joka on tarkoitettu pääsääntöisesti lyhytaikaista sijoitusta tarvitseville 0-13 –vuotiaille lapsille. Hoitopaikkoja Pellavassa on yhteensä 14 lapselle ja henkilökuntaa on 16 sekä esimiehenä toimiva vastaava ohjaaja. Lisäksi lastensuojelulaitos Pellavasta koordinoidaan vastaanottoperhetoimintaa. Vastaanottoperheitä on tällä hetkellä toiminnassa yhdeksän. Toimintaan tullaan palkkaamaan kaksi sosiaaliohjaajaa, joiden esihenkilönä vastaava ohjaaja toimii myös. 

Lastensuojelulaitoksen työyhteisöön tarvitaan johtamisen, arvioinnin, kehittämisen ja tavoitteellisen työn ammattilaista. Vastaavan ohjaajaan tehtävänä on vastata yksiköidensä toiminnan toteutumisesta, työn suunnittelusta, kehittämisestä, taloudesta ja henkilöstöhallinnasta. Vastaava ohjaaja johtaa, kehittää ja valvoo oman yksikkönsä toimintaa. sekä  vastaa hoito- ja palveluketjujen toimivuudesta ja oikean hoidonporrastuksen toteutumisesta. 

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus, esimerkiksi sosionomi AMK sekä riittävä johtamistaito. Työaika on 38,25 t/vko. Palkkaus määräytyy SOTE-sopimuksen hinnoittelukohta 02SOS030 mukaan ja tehtäväkohtainen palkka on 2979,72 €/kk. Pyydämme täyttölupaa vastaavan ohjaajaan viralle.

                              

 

Ehdotus

Esittelijä

Sanna Mustajoki, perusturvajohtaja, sanna.mustajoki@porinperusturva.fi

Perusturvalautakunta päättää lähettää vastaavan ohjaajan viran 03330202 täyttölupapyynnön kaupunignhallituksen päätettäväksi. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

Päätös

Päätös esityksen mukaan.

Valmistelija

  • Mari Levonen, sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja, mari.levonen@porinperusturva.fi

Perustelut

Perusturvalautakunta käsitteli viran täyttöluvan kokouksessaan 27.1.2022 § 10.

Sosiaali-​ ja perhepalveluiden lastensuojelulaitos Pellavan vastaavan ohjaajan virka 03330202 on jäämässä avoimeksi 1.2.2022 alkaen irtisanoutumisen takia. Pellava on kaksiyksikköinen vastaanottoyksikkö,​ joka on tarkoitettu pääsääntöisesti lyhytaikaista sijoitusta tarvitseville 0-​13 –vuotiaille lapsille. Hoitopaikkoja Pellavassa on yhteensä 14 lapselle ja henkilökuntaa on 16 sekä esimiehenä toimiva vastaava ohjaaja. Lisäksi lastensuojelulaitos Pellavasta koordinoidaan vastaanottoperhetoimintaa. Vastaanottoperheitä on tällä hetkellä toiminnassa yhdeksän. Toimintaan tullaan palkkaamaan kaksi sosiaaliohjaajaa,​ joiden esihenkilönä vastaava ohjaaja toimii myös. 

Lastensuojelulaitoksen työyhteisöön tarvitaan johtamisen,​ arvioinnin,​ kehittämisen ja tavoitteellisen työn ammattilaista. Vastaavan ohjaajaan tehtävänä on vastata yksiköidensä toiminnan toteutumisesta,​ työn suunnittelusta,​ kehittämisestä,​ taloudesta ja henkilöstöhallinnasta. Vastaava ohjaaja johtaa,​ kehittää ja valvoo oman yksikkönsä toimintaa. sekä  vastaa hoito-​ ja palveluketjujen toimivuudesta ja oikean hoidonporrastuksen toteutumisesta. 

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus,​ esimerkiksi sosionomi AMK sekä riittävä johtamistaito. Työaika on 38,​25 t/vko. Palkkaus määräytyy SOTE-​sopimuksen hinnoittelukohta 02SOS030 mukaan ja tehtäväkohtainen palkka on 2979,​72 €/kk. Pyydämme täyttölupaa vastaavan ohjaajaan viralle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää myöntää täyttöluvan perusturvan vastaavan ohjaajan virkaan nro 03330202.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Lastensuojelun päällikkö, perusturvan henkilöstösuunnittelija

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.