Kaupunginhallitus, kokous 28.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 197 Pori 2030 -strategia

PRIDno-2022-1542

Valmistelija

  • Tomi Lähteenmäki, strategiapäällikkö, tomi.lahteenmaki@pori.fi

Perustelut

Voimassa olevan käytännön mukaisesti Porin kaupunki päivittää strategiansa valtuustokauden vaihtuessa. Strategiaa päivitetään myös aina, kun toimintaympäristön muutokset sitä edellyttävät. Edellisen kerran strategia laadittiin vuonna 2017 (Pori. Asenne. Strategia 2025).

Uuden strategian laadinta käynnistyi erilaisten taustamateriaalien valmistelulla syyskuussa 2021. Kaupunginhallitus nimitti 4.10.2021 laadintaa ohjaamaan poliittisen strategiaryhmän,​ jonka tehtävänä on ollut päättää aikataulusta,​ osallistamisesta ja muista keskeisistä laadintaprosessiin kuuluvista asioista sekä osallistua aktiivisesti strategiadokumentin valmisteluun. Strategian valmisteluryhmänä on toiminut kaupungin johtoryhmä.

Strategian lähtölaukauksena järjestettiin 8.10.2021 Tulevaisuusfoorumi kaupunginvaltuustolle, lautakunnille ja johtoryhmille. Osallisuussuunnitelman mukaisesti strategian laadinnassa kuultiin laajasti eri kohderyhmiä: asukkaita, elinkeinoelämää, kolmatta sektoria, kaupungin johtoa ja henkilöstöä, poliittisia päättäjiä, kaupungin strategisia yhtiöitä sekä lapsia, nuoria ja opiskelijoita. Osana prosessia pidettiin muun muassa keskustelevat aluetilaisuudet kaikilla kahdeksalla palvelualueella.

Porin uuden strategian johtoajatus on sujuvan arjen ja kestävän kasvun kotikaupunki. Strategiassa on kymmenen tavoitetta kolmen painopisteen alla sekä neljä läpileikkaavaa teemaa. Strategiansa mukaisesti Pori haluaa olla kasvava, osaava ja hyvinvoiva kaupunki.

Strategia ohjaa kaupungin suunnittelua ja toimintaa. Strategiasta johdetaan toimialoille tavoitteet ja niille mittarit osana talousarviota. Tavoitteiden toteutumista seurataan talousraportoinnin yhteydessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä Pori 2030 -strategian.

Päätös

Kaupunginhallitus teki tarkennuksia strategiaan ja päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä Pori 2030 -strategian. 

_________________

Tämän asian käsittelyn jälkeen käsiteltiin asia § 199.

Kokouskäsittely

Asian käsittelyn aikana kaupunginhallitus teki seuraavat muutokset strategia asiakirjaan:

- sana markkinointiviestintä vaihdetaan sanaksi viestintä (ainakin diat 6 ja 13)

- kohdassa Osaava Pori: Teot, ensimmäinen kohta, lisätään Terveelliset, turvalliset ja tarkoituksenmukaiset oppimisympäristöt sekä laadukas opetus varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.

- kohdassa Hyvinvoiva Pori: Teot, kolmas kohta, muutetaan (POIS Asukkaiden) Kaikkien ikäryhmien osallistamis ja vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen.

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.