Kaupunginhallitus, kokous 28.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 198 Vuoden 2022 lainanotto erä I

PRIDno-2022-1526

Valmistelija

  • Jouni Lampinen, rahoitusjohtaja, jouni.lampinen@pori.fi

Perustelut

Tarjousvertailu tulee viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta.

Vuoden 2022 talousarviossa kaupungin pitkäaikaisen uuden velan bruttomääräksi on ennakoitu 83 M€. Pitkäaikaisten lainojen lyhennyksiin on varattu 40,0 M€. Investointimenot (brutto) ovat 67,8 M€.

Vuoden 2022 osalta ensimmäisen lainatarjouskierroksen osalta pyydettiin tarjoukset 40,0 miljoonan euron määräisestä 10 vuoden velkakirjalainasta. Kyseinen laina tullaan nostamaan yhdessä erässä. Tarjouksia pyydettiin kahdesta korkovaihtoehdosta, jotka olivat 

1. Vaihtuva 6 kuukauden euribor-korko, 
2. kiinteä korko 5 vuoden marginaalisidoksella

Lainatarjoukset pyydettiin kuudelta rahoituslaitokselta ja tarjoukset saatiin määräajan puitteissa viideltä rahoittajalta.

Lainatarjouksien ehdot on selvitetty huolella. Vaikka korkotaso on tällä hetkellä edelleen alhaalla, on silti erityisen tärkeää kiinnittää huomiota rahoittajan perimän marginaalin tasoon, vakauteen ja pysyvyyteen sekä sitä kautta lainan korkoriskin hallittavuuteen.

Pyydetyillä ehdoilla ja huomioiden edellä mainitut muut perustelut kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki 10 vuoden marginaalin pysyvyydellä Kuntarahoitus Oyj. Tarjouksessa korko sidotaan 6 kuukauden euribor-viitekorkoon lisättynä 0,200 %-yksikön marginaalilla.  Kyseisen vaihtoehdon korkoindikaatio 22.3.2022 oli 0,000 % p.a sisältäen marginaalin.

Lainakilpailutusaineisto kokonaisuudessaan on nähtävänä kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää ottaa Kuntarahoitus Oyj:ltä 40,0 miljoonan euron suuruisen velkakirjalainan 10 vuoden laina-ajalla ja sidottuna 6 kuukauden euribor-viitekorkoon lisättynä 0,200 %-yksikön marginaalilla. Luoton kokonaiskorko sisältäen marginaalin on aina vähintään 0 %. Korot ja tasalyhennykset peritään puolivuosittain. Kuntarahoitus ei peri kuluja lainan nostosta eikä erääntyvistä eristä. Samalla kaupunginhallitus valtuuttaa rahoitusjohtajan allekirjoittamaan kaupungin puolesta tarvittavat laina-asiakirjat sekä tekemään niihin tarvittaessa pieniä teknisiä muutoksia.

Pöytäkirja tämän asiakohdan osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

___________________

Merkitään, että tämän asian jälkeen käsiteltiin § 207.

Esteellisyys

  • Arja Laulainen, Bia Kaski, Aila Haikkonen, Sinikka Alenius, Petri Huru

Kokouskäsittely

Merkitään, että tämän asiakohdan ajaksi kokouksesta poistuivat esteellisinä:

Arja Laulainen (yhteisöjäävi, Länsi-Suomen Osuuspankin hallintoneuvoston jäsen)

Aila Haikkonen (yhteisöjäävi, Länsi-Suomen Osuuspankin edustajiston jäsen)

Sinikka Alenius (yhteisöjäävi, Länsi-Suomen Osuuspankin edustajiston jäsen)

Petri Huru (yhteisöjäävi, Länsi-Suomen Osuuspankin edustajiston jäsen)

Bia Kaski (osallisuusjäävi, läheinen on palvelussuhteessa tarjoajaan)

Merkitään, että Sonja Myllykoski (Arja Laulaisen varajäsen) saapui kokoukseen kello 17.27.

Merkitään, että Johanna Rantanen(Sinikka Aleniuksen varajäsen) saapui kokoukseen 17.27. 

Merkitään, että puheenjohtajana tämän asiakohdan ajan toimi Sampsa Kataja.

Tiedoksi

Tarjouksen jättäneet, Omistajaohjaus- ja rahoitusyksikkö/Tiina Saarinen

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen

Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, sekä Porin kaupungin jäsen.

Päätöksen tiedoksianto ja oikaisuvaatimusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän kuntalain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja tai viranhaltijapäätös siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai kolmantena päivänä pöytäkirjaotteen lähettämisestä asianomaisen suostumuksella sähköisenä viestinä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuskirjelmä on allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimuksen käsittelemiseksi kirjelmässä on ilmoitettava vaatimuksen tekijän nimi ja postiosoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset vaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.

Oikaisuvaatimuksen perille toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa osoitteeseen:

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI

Käyntiosoite:   Otavankatu 5 A, 3 krs.
Vaihde:           (02) 621 1100
Kirjaamo:        (02) 623 4470
Faksi:             (02) 634 9417
Sähköposti:     kirjaamo@pori.fi