Kaupunginhallitus, kokous 25.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 279 Lausuntopyyntö HE:stä sosiaali-ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain ja rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain 20 §:n muuttamisesta

PRIDno-2022-1334

Valmistelija

  • Leena Tuominen, kaupunginlakimies, leena.tuominen@pori.fi

Perustelut

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettua lakia sekä rajat ylittävästä terveydenhuollosta annettua lakia.

Hyvinvointialueita, Helsingin kaupunkia ja HUS-yhtymää velvoitettaisiin kiireellisen hoidon lisäksi järjestämään välttämättömäksi arvioituja terveydenhuollon palveluja paperittomille ja tietyille paperittoman kaltaisessa tilanteessa oleville henkilöille, joilla ei ole Suomessa kotikuntaa tai joilla ei ole muun lainsäädännön tai sopimuksen perusteella oikeutta muihin julkisen terveydenhuollon palveluihin kuin kiireelliseen hoitoon. Tällaisia välttämättömiä palveluita olisivat mm. raskauden ja pitkäaikaissairauksien edellyttämä hoito ja tietyt tartuntatauteihin liittyvät tutkimukset ja hoito. Alaikäisille tulisi järjestää kaikki tarvittavat terveydenhuollon palvelut saman laajuisina kuin niille alaikäisille, joilla on Suomessa kotikunta. Näiden henkilöiden oikeus saada tätä terveydenhuoltoa ei saa olla riippuvainen myöskään maksukyvystä.

Suomen nykyinen lainsäädäntö ei riittävällä tavalla takaa kaikkien henkilöiden terveyttä koskevaa oikeutta.

Perusturvatoimiala on antanut lausunnon:

Perusturvalta on pyydetty lausuntoa Hallituksen esityksestä laeiksi eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain ja rajat ylittävästä terveydenhuollon annetun lain 20§:n muuttamisesta. Esitys koskee hyvinvointialueiden velvoitteita järjestää kiireellisen hoidon lisäksi välttämättömiksi arvioituja terveydenhuollon palveluita eräille ulkomaalaisille henkiilöille. Hyvinvointialueen näkökulmasta laaditaan Satakunnassa yhteinen lausunto tähän Hallituksen esitykseen, joten perusturvalla ei ole tässä kohtaa erillistä lausuntoa esitykseen. 

Ehdotus

Esittelijä

  • XAino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus päättää antaa sosiaali- ja terveysministeriölle perusturvatoimialan valmistelun mukaisen lausunnon hallituksen esityksestä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain ja rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain muuttamisesta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Sosiaali- ja terveysministeriö / lausuntopalvelu.fi