Kaupunginhallitus, kokous 3.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 332 Musan kentän paikoitusalueen laajentaminen, valtuustoaloite, Ismo Läntinen

PRIDno-2021-381

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuutettu Ismo Läntinen jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

Kenttää käyttävien harrastus- sekä kilpailutoiminnan turvallisuuden parantamiseksi ehdotan Musan kentän (Tommilantie 22) paikoitusalueen laajentamista. Kenttää käyttävien lukumäärä kaikkien harrastajien osalta on vuosi vuodelta kasvanut ja kentän käyttö on laajentunut. Paikotusalue on tullut riittämättömäksi vastaamaan kyseisen kentän tarpeita. Koska paikoitusalue on pieni ja riittämätön tarjoamaan paikoitusmahdollisuutta erilaisille kulkuneuvoille, kuljettajat ovat ottaneet käyttöönsä kentän vieressä sijaitsevat Tommilantien sekä Rinteentien tienreunat. Tämä on aiheuttanut vaaratilanteita sekä teiden kapenemista jättö- ja hakutilanteissa. Vilkasliikenteisen Tommilantien normaali liikenne häiriintyy sekä yllättäviä vaaratilanteita esiintyy kenttää käyttävien toimesta.

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Tarja Koskela, tarja.koskela@pori.fi
Sanna Välimäki, infrajohtaminen toimintayksikön esimies, sanna.valimaki@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus pyytää Teknisen lautakunnan lausuntoa valtuustoaloitteesta ”Musan kentän paikoitusalueen laajentaminen, valtuustoaloite, Ismo Läntinen” Lausunto tulee toimittaa kaupunginhallitukselle 31.3.2021 mennessä. 

Valtuutettu Ismo Läntinen jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

”Kenttää käyttävien harrastus- sekä kilpailutoiminnan turvallisuuden parantamiseksi ehdotan Musan kentän (Tommilantie 22) paikoitusalueen laajentamista. Kenttää käyttävien lukumäärä kaikkien harrastajien osalta on vuosi vuodelta kasvanut ja kentän käyttö on laajentunut. Paikotusalue on tullut riittämättömäksi vastaamaan kyseisen kentän tarpeita. Koska paikoitusalue on pieni ja riittämätön tarjoamaan paikoitusmahdollisuutta erilaisille kulkuneuvoille, kuljettajat ovat ottaneet käyttöönsä kentän vieressä sijaitsevat Tommilantien sekä Rinteentien tienreunat. Tämä on aiheuttanut vaaratilanteita sekä teiden kapenemista jättö- ja hakutilanteissa. Vilkasliikenteisen Tommilantien normaali liikenne häiriintyy sekä yllättäviä vaaratilanteita esiintyy kenttää käyttävien toimesta.”

Infrajohtaminen on tutkinut aloitteen.

Sekä Musan kenttä että siihen liittyvä pysäköintialue sijaitsevat asemakaavassa urheilu- ja ulkoilualueeksi merkityllä alueella, joka rajoittuu kahteen Y-tonttiin sekä viheralueeseen. Sorapintaisen pysäköintialueen pinta-ala on noin 1400 m2. Suunnitteluohjeiden mukaisen mitoituksen mukaisesti pysäköintialueelle mahtuu laskennallisesti tällä hetkellä noin 50 henkilöautoa. Lähiympäristön kaduille on alueen asukkaiden aloitteesta asetettu pysäköintikieltoja Rinteentielle vuonna 2018 ja Piilotielle vuonna 2019.

Pysäköintialueen laajentaminen on mahdollista. Leventämällä aluetta lännen suuntaan Y-tontille päin voidaan autopaikkoja lisätä noin 25 kpl. Tämä edellyttäisi muutaman puun kaatamista ja pohjan vahvistamista rakennekerroksilla. Pysäköintialueen laajentaminen Tommilantien suuntaan mahdollistaisi kahden lisärivin toteuttamisen ja lisäisi pysäköintipaikkoja noin 20 kpl. Tämä edellyttäisi kuitenkin isojen puiden kaatamista laajahkolta alueelta ja sen maisemallinen haitta olisi merkittävä. Puiden kaataminen asemakaava-alueella edellyttää asianmukaista lupamenettelyä, joka laajamittaisen hakkuun yhteydessä todennäköisesti tarkoittaisi maisematyölupaa. Pysäköintialueen laajentaminen vähentäisi katujen varsille pysäköimistä, sen haittoja liikenteelle ja alueen asukkaille sekä liikenneturvallisuudelle.   

Pysäköintialueen laajennuksen suunnittelu tulee tehdä yhteistyössä Musan Salaman ja muiden sidosryhmien kanssa niin, että koko alueesta muodostuu toimiva kokonaisuus kaikkine toimintoineen. Huomioitavia asioita ovat muun muassa pyöräpysäköinnin järjestäminen ja esteettömyys. Lisäksi tulee tutkia sähköautojen latausmahdollisuus. Pysäköintialueen suunnittelussa tulee pysäköinnin lisäksi huomioida saattoliikennealue, jotta kenttää käyttäville lapsille taataan turvallinen kulku autolta harrastukseen sekä kevyen liikenteen yhteydet alueella. Toteutuskustannukset ovat alustavan arvion mukaan varsin kohtuulliset asettuen 10 000 - 30 000 €:n välille riippuen valitusta ratkaisusta. Kustannukset tarkentuvat suunnittelun myötä. Infrajohtaminen esittää, että vuoden 2022 investointisuunnitelmaan avataan uusi pääkohta ”Liikuntapaikat”, johon varataan Musan kentän pysäköintialueen laajennukseen suunnitteluraha vuodelle 2022 ja rakentamisraha vuodelle 2023.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Kilpeläinen, toimialajohtaja, tekninen toimiala, marko.kilpelainen@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle yllä olevan lausunnon Ismo Läntisen valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Lautakunta päätti äänin 12-1 palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Kokouskäsittely

Keskustelun kuluessa Milka Tommila esitti Markku Tanttisen kannattamana, että metsä jätettäisiin virkistysalueeksi ja tutkittaisiin mahdollisuuksia rakentaa lisää autopaikkoja parakin kohdalle tai muualle.

Keskustelun kuluessa Minna Haavisto esitti Antti Lehtosen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi, että käsittelyn aikana oli tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi. Täten asiassa on suoritettava äänestys palautusesityksen ja asian käsittelyn jatkamisen välillä.

Puheenjohtaja teki seuraavanlaisen äänestysehdotuksen, joka hyväksyttiin. Jaa -näppäintä painavat ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista ja Ei -näppäintä painavat ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi.

Suoritetussa äänestyksessä asian palauttamista kannattivat Minna Haavisto, Aila Haikkonen, Antti Lehtonen, Milka Tommila, Ilkka Holmlund, Antero Kivelä, Johanna Huhtala, Anttivesa Knuuttila, Markku Tanttinen, Veera Forsbacka, Jyrki Levonen, Johanna Rantanen. Asian jatkamista kannatti Jari Haapaniemi.

Äänestyksen perusteella lautakunta päätti äänin 12-1 palauttaa asia uudelleen valmisteltavaksi.

Äänestystulokset

  • Jaa 1 kpl 8%

    Jari Haapaniemi

  • Ei 12 kpl 92%

    Minna Haavisto, Aila Haikkonen, Antti Lehtonen, Milka Tommila, Ilkka Holmlund, Antero Kivelä, Johanna Huhtala, Anttivesa Knuuttila, Markku Tanttinen, Veera Forsbacka, Jyrki Levonen, Johanna Rantanen

Valmistelija

Tarja Koskela, tarja.koskela@pori.fi
Sanna Välimäki, infrajohtaminen toimintayksikön esimies, sanna.valimaki@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus pyytää Teknisen lautakunnan lausuntoa valtuustoaloitteesta ”Musan kentän paikoitusalueen laajentaminen, valtuustoaloite, Ismo Läntinen” Lausunto tulee toimittaa kaupunginhallitukselle 31.3.2021 mennessä. 

Valtuutettu Ismo Läntinen jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

”Kenttää käyttävien harrastus- sekä kilpailutoiminnan turvallisuuden parantamiseksi ehdotan Musan kentän (Tommilantie 22) paikoitusalueen laajentamista. Kenttää käyttävien lukumäärä kaikkien harrastajien osalta on vuosi vuodelta kasvanut ja kentän käyttö on laajentunut. Paikotusalue on tullut riittämättömäksi vastaamaan kyseisen kentän tarpeita. Koska paikoitusalue on pieni ja riittämätön tarjoamaan paikoitusmahdollisuutta erilaisille kulkuneuvoille, kuljettajat ovat ottaneet käyttöönsä kentän vieressä sijaitsevat Tommilantien sekä Rinteentien tienreunat. Tämä on aiheuttanut vaaratilanteita sekä teiden kapenemista jättö- ja hakutilanteissa. Vilkasliikenteisen Tommilantien normaali liikenne häiriintyy sekä yllättäviä vaaratilanteita esiintyy kenttää käyttävien toimesta.”

Valtuustoaloitetta ja siihen valmisteltua vastausta käsiteltiin teknisen lautakunnan kokouksessa 23.3.2021 §78. Keskustelun kuluessa Milka Tommila esitti Markku Tanttisen kannattamana, että metsä jätettäisiin virkistysalueeksi ja tutkittaisiin mahdollisuuksia rakentaa lisää autopaikkoja parakin kohdalle tai muualle. Äänestyksen jälkeen vastaus valtuustoaloitteeseen päätettiin palauttaa uudelleen valmisteltavaksi.  

Infrajohtaminen on tutkinut aloitteen ja keskustellut Musan Salaman toiminnanjohtajan kanssa. Teknisen lautakunnan evästyksen ja toiminnanjohtajan kanssa käydyn keskustelun pohjalta infrajohtaminen ehdottaa, että valtuustoaloitteeseen annetaan seuraava vastaus:  

"Sekä Musan kenttä että siihen liittyvä pysäköintialue sijaitsevat asemakaavassa urheilu- ja ulkoilualueeksi merkityllä alueella, joka rajoittuu kahteen Y-tonttiin sekä viheralueeseen. Sorapintaisen pysäköintialueen pinta-ala on noin 1400 m2. Suunnitteluohjeiden mukaisen mitoituksen mukaisesti pysäköintialueelle mahtuu laskennallisesti tällä hetkellä noin 50 henkilöautoa. Lähiympäristön kaduille on alueen asukkaiden aloitteesta asetettu pysäköintikieltoja Rinteentielle vuonna 2018 ja Piilotielle vuonna 2019.

Pysäköintialueen laajentaminen on mahdollista. Leventämällä aluetta lännen suuntaan Y-tontille päin voidaan autopaikkoja lisätä noin 25 kpl. Tämä edellyttäisi muutaman puun kaatamista ja pohjan vahvistamista rakennekerroksilla. Pysäköintialueen laajentaminen vähentäisi katujen varsille pysäköimistä, sen haittoja liikenteelle ja alueen asukkaille sekä liikenneturvallisuudelle.

Lisäksi tutkitaan mahdollisuuksia lisätä pysäköintiä viipalekoulun pihaan, mikä edellyttää pihan jäsentelyä ja aitaamista kentän suuntaan. Nykyisin pihaan ajaminen on kielletty, koska se on aiheuttanut vaaratilanteita. Turvalliselle saattojärjestelylle on suuri tarve, koska pienten harjoitusalue on juuri viipalekoulun puolella. Heidän kulkemistaan ei juurikaan hyödytä metsän puolella olevan pysäköintialueen laajentaminen. Kentällä voi olla samanaikaisesti useita joukkueita harjoittelemassa. Viipalekoulun pihassa olevalle leikkipaikalle on toiminnanjohtajan mukaan edelleen käyttöä. Tilanteen helpottamiseksi tarvitaan useita toimenpiteitä. 

Pysäköintialueen laajennuksen suunnittelu tulee tehdä yhteistyössä Musan Salaman ja muiden sidosryhmien kanssa niin, että koko alueesta muodostuu toimiva kokonaisuus kaikkine toimintoineen. Huomioitavia asioita ovat muun muassa pyöräpysäköinnin järjestäminen, esteettömyys ja turvalliset kulkureitit. Lisäksi tulee tutkia sähköautojen latausmahdollisuus. Pysäköintialueen suunnittelussa tulee pysäköinnin lisäksi huomioida saattoliikennealue, jotta kenttää käyttäville lapsille taataan turvallinen kulku autolta harrastukseen sekä kevyen liikenteen yhteydet alueella. Toteutuskustannukset ovat alustavan arvion mukaan 30 000 - 50 000 €:n välille riippuen valituista ratkaisuista. Kustannukset tarkentuvat suunnittelun myötä. Infrajohtaminen esittää, että vuoden 2022 investointisuunnitelmaan avataan uusi pääkohta ”Liikuntapaikat”, johon varataan Musan kentän pysäköintialueen laajennukseen suunnitteluraha vuodelle 2022 ja rakentamisraha vuodelle 2023."

Ehdotus

Esittelijä

Marko Kilpeläinen, toimialajohtaja, tekninen toimiala, marko.kilpelainen@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle yllä olevan lausunnon Ismo Läntisen valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Tarja Koskela, tarja.koskela@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Ismo Läntinen on kaupunginvaltuuston kokouksessa 25.1.2021 § 23 jättänyt valtuustoaloitteen koskien Musan kentän paikoitusalueen laajentamista. Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 1.2.2021 § 73 pyytää asiasta teknisen lautakunnan lausunnon. Tekninen lautakunta käsitteli asiaa viimeksi kokouksessaan 20.4.2021 § 117.

Asian aikaisempi käsittely ja päätöksenteko ovat luettavissa asian historiatiedoista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetut lausunnot tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Timo Jauhiainen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 16.47.

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.