Kaupunginhallitus, kokous 19.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 781 Lentoliikenne 1.1.2023 eteenpäin

PRIDno-2022-4833

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Janne Vartia, vs. yksikön päällikkö, kasvupalvelut ja kaupunkisuunnitteluyksik, janne.vartia@pori.fi

Perustelut

Taustaa

Nykyinen reittilentoliikenne yhteysvälillä Pori-Helsinki on päättymässä 31.12.2022, kun 1.8.2019 alkanut sopimuskausi on tulossa päätökseen. Kaupunginvaltuusto päätti vuonna 2019 hankkia reittilennot Porista Helsinkiin ostoliikenteenä, kun aiemmin Poriin lentänyt markkinaehtoinen toimija, NextJet, oli hakeutunut konkurssiin vuonna 2018. Kilpailutuksen tuloksena sopimuskumppaniksi valittiin unkarilainen lentoyhtiö, Budapest Aircraft Service (BASe) Ltd. Nykyinen sopimus kattaa kolme lähtöä Porista ja Helsingistä joka arkipäivä, ja operaattorille maksettava sopimuskorvaus liikennöinnistä on noin 3,4 miljoonaa euroa vuodessa.

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 6.6.2022, että lentoliikenteen käynnistämistä varten tarvittavan asiantuntijapalvelun toimittajaksi valitaan Spring Advisor Oy. Samassa yhteydessä kaupunginhallitus linjasi seuraavaa: ”Porin kaupungin tavoitteena on säännöllisen reittilentoliikenteen käynnistyminen välille Pori - Helsinki nykyisen ostopalvelusopimuksen päättyessä kuitenkin aikaisemmasta poiketen siten, että kustannukset eivät jää yksin Porin kaupungin kannettavaksi. Rahoituksesta jatketaan neuvotteluita sekä valtion että alueen yksityisten ja julkisten toimijoiden kanssa.”

 

Suunniteltu lentoliikenne ja sen edellyttämät päätökset

Asian valmistelussa tavoitteena on pidetty, että lentoliikenne yhteysvälillä Pori-Helsinki jatkuu saumattomasti tammikuussa 2023. Edelleen tavoitteena on, että sopimuskausi olisi mallia 2+1+1 vuotta ja että kustannusten pienentämiseksi edestakaisia vuoroja olisi arkipäivää kohden kaksi eli yhteensä 10 viikossa. Sopimukseen voidaan sisällyttää optioita useammista edestakaisista vuoroista. Sopimus sisältäisi nykyisen sopimuksen mukaiset 1,5 kuukauden kesätauon ja joulutauon. Arvio näin kilpailutettavan ostopalvelusopimuksen vuosihinnasta on 2,6 miljoonaa euroa. Tarkempi kuvaus kilpailutettavasta liikenteestä on liitteenä olevassa Spring Advisorin aineistossa.

Jotta kilpailutus voidaan järjestää ja lennot voidaan hankkia ostoliikenteenä, tulee reitti asettaa julkisen palvelun velvoitteen (JPV) alaiseksi. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom voi harkintansa mukaan asettaa reitille julkisen palvelun velvoitteen tiettyjen kriteerien mukaisesti. Lisäksi Traficom tarvitsee periaatteellisen rahoituspäätöksen liikenteen tilaajalta. JPV voidaan myöntää maksimissaan 4 vuodeksi kerrallaan.

Lähtökohtana on, että Porin kaupunki on ostoliikenteen tilaaja. Tässä roolissa asian valmistelijat ovat käyneet neuvotteluja Suomen valtion, Satakunnan kuntien sekä Satakunnan kauppakamarin ja muiden yrityselämän edustajien kanssa osallistumisesta lentoliikenteen kustannuksiin. Näiden muiden tahojen kanssa Porin kaupunki solmii sopimukset tai muut yhteistyöjärjestelyt rahoituksesta.

Traficomin edellyttämän periaatteellisen rahoituspäätöksen tekee Porin kaupungin osalta kaupunginvaltuusto, koska kysymys on tarvittavan määrärahan varaamisesta vuosien 2023 ja 2024 talousarvioihin. Mahdollinen optiovuosien 2025 ja 2026 käyttäminen edellyttää kummankin vuoden osalta oman päätöksentekonsa.

Kilpailutus käynnistetään syyskuun aikana heti sen jälkeen, kun Traficomin päätös julkisen palvelun velvoitteen asettamisesta on saatu. Kilpailutusaika on kaksi kuukautta EU-lentoliikenneasetuksen mukaisesti.

Kilpailutuksen perusteella kaupunginhallitus tekee hankintapäätöksen.

 

Lentoliikenteen vaikutukset sidosryhmiin

Seuraavassa on kuvattu eri osapuolten näkökulmista säännöllisen reittilentoliikenteen vaikutusta. Nämä kuvaukset perustuvat kunkin osapuolen omaan näkemykseen. Elinkeinoelämän näkemyksen on koonnut Satakunnan Kauppakamari.

 

Finavia, Porin lentoasema

Jos säännöllinen reittiliikenne, valtion ilmailu ja sotilasilmailu lentoasemaverkkoyhtiön hallinnoimalla lentoasemalla keskeytyy, liikenne- ja viestintäministeriö voi lentoliikenteen jatkumisen selvittämiseksi määrätä lentoasemaverkkoyhtiön jatkamaan lentoaseman ylläpitoa enintään 12 kuukauden ajan. Toisin sanoen reittiliikenteen keskeytymisestä korkeintaan vuoden ajan Porin lentoasemaa ylläpidetään Finavian toimesta. Tämän jälkeen kenttään liittyvän infran (navigointilaitteet, kiitotien päällyste) ylläpito vaikeutuisi huomattavasti ja kustannukset kentän ylläpidosta voivat siirtyä maa-alueen omistajalle.

Lentoaseman henkilöstöllä on useampia kenttäkohtaisia kelpoisuuksia, jota vaativat säännöllisiä koulutuksia/työsuoritteita. Näitä kelpoisuuksia voidaan ylläpitää vain lentoasemaympäristössä ja vaativimpien tehtävien osalta kelpoisuuksien voimaansaattaminen voi viedä vuosia uudelle henkilöstölle (esim. kunnossapidon vuoroesihenkilö). Viivästynyt päätöksenteko lentoliikenteen reittiliikenteen jatkosta luo epävarmuutta lentoaseman henkilöstössä, joka voi vaikuttaa kelpuutetun henkilöstön hakeutumisen muihin työtehtäviin Porin lentoaseman ulkopuolelle.

Lentoasema työllistää omaa henkilöstöä 13 kpl ja koko lentoasemalla työskentelee noin 30 henkilöä (esim. maahuolinta, lennonvarmistus, autonvuokraus). Lomalennot ja tilauslennot (ml. ambulanssilennot) jäisivät pois, jos kenttä ei ole auki ja palvelua ei pystyttäisi tarjoamaan heille tarpeen mukaan. Lomalentoja on Porissa tänä vuonna 9 kpl ja ennen koronaa tyypillisesti kentällä oli vuositasolla noin 15 lentoa (kevät ja syksy) joka tarkoittaa noin 2500 matkustajaa vuositasolla. Erillisiä business-tilauslentoja Porin lentoasemalla on lähes viikoittain ja kyse on yleensä hyvin aikataulukriittisistä tapaamisista, jolloin tilauslento on monesti ainoa vaihtoehto tapaamisen toteutumiseen. Kiireellisiä ambulanssilentoja Porissa on muutamia vuosittain ja lentojen epäsäännöllisistä operointiajoista johtuen kenttä ja sitä kautta lennonjohto pitää olla auki näitä lentoja varten.

 

Suomen Ilmailuopisto

Suomen Ilmailuopistolla on vakituisia omia työntekijöitä yli 40, minkä päälle tulevat palveluiden tarjoajat. Vuotuinen palkkasumma on noin 3 miljoonaa euroa. Kerrannaisvaikutuksineen voidaan arvioida työllisyysvaikutuksen olevan noin 80 työpaikkaa. SIO:ssa opiskelee suhdanteista riippuen 60-100 opiskelijaa. Määräaikaisten opettajien ja maailmalta tulevien koulutusasiakkaiden ansiosta SIO hankkii vuosittain yli tuhat hotelliyötä.

Koulutusviennin (koulutus tapahtuu Porissa eli koulutettavat ammattilentäjät tulevat Poriin koulutukseen) ansiosta SIO:n hyvä taloudellinen tulos tuottaa myös hieman yhteisöverotuottoja. Noin 10 miljoonan euron liikevaihdosta vuotuinen asiakaskoulutuksen liikevaihto on noin 2 miljoonaa euroa ja valtionosuus on 7-8 miljoonaa euroa. Yhteistyö SIO:n ja Winnovan kesken tuottaa synergiaetuja (mm. mahdollinen Ilmailupuisto ja sen yhteiset tilat). Sijainti Turvallisuuskeskuksen pelastusharjoitusalueen lähellä tarjoaa mahdollisuuksia käyttää SIO:n ravintola- ja majoitusmahdollisuuksia.

 

Elinkeinoelämä

Mikäli lentoyhteyttä ei olisi, vaarantuisi elinkeinoelämän toimintakyky oleellisesti. Tämä voisi näkyä esimerkiksi investointien vähenemisenä maakunnassamme, kansainvälisen omistuksen kiinnostuksen vähenemisenä, pääkonttoritoimintojen sijaintien uudelleen harkitsemisina tai heikentää yhtiöiden henkilöstön osallistumista sisäiseen työskentelyyn. On myös huomioitavaa, että myös pienet yritykset matkustavat ja matkailu- ja tapahtumaliiketoiminnat tarvitsevat lentoliikennettä.

Asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden tapaaminen sekä monikansallisten kokousten järjestäminen siirtyisi pois maakunnasta. Ne yhtiöt, joilla on useita kansainvälisiä toimipisteitä, voisivat suunnata projektien toteuttamista lokaatioihin, joiden saavutettavuus on parempi, mikä ohjaisi myös merkittävästi tulevaisuuden kasvua.

Alueelliset lentoasemat ovat Suomessa keskeinen infra, josta ei voida luopua elinkeinoelämän toimintavarmuuden vuoksi, varsinkaan tänä ajanhetkenä, kun olemme lähes kynnyksellä ympäristöystävälliseen sähköistyvään lentoliikenteeseen sekä uusiin, osin kysyntäohjautuviin palvelumalleihin. Näiden avulla vientirannikon liiketoiminta voi edelleen kerryttää tuloa Satakuntaan ja Suomeen.

Satakunnassa henkeä kohti laskettu vienti on lähes kaksinkertainen maan keskiarvoon verrattuna ja ohittaa useat kasvumaakunnat. Vuonna 2020 arvo kasvoi edelleen. Teollisuudessa tehtiin Satakunnassa v. 2021 yli 17 000 henkilötyövuotta. Satakunnan teollisuus maksoi palkkoja maakunnassa v. 2017 836 miljoonaa euroa. Henkilöstömäärät ovat kasvussa päätoimialoilla (Lähde: Satakunnan talous toukokuu 2022 / Saku Vähäsantanen).

 

Yhteenveto perusteluista

Säännöllinen lentoliikenne Poriin on hyvin tärkeää alueen elinkeinoelämän kannalta. Satakunnassa toimii paljon kansainvälisiä yrityksiä, joille nopea lentoyhteys on yksi keskeisistä toimintaedellytyksistä. Lentoyhteys mahdollistaa kansainvälisten yritysvieraiden matkojen sujuvuuden Poriin ja takaisin Helsinki-Vantaan kautta. Erityisen tärkeitä ovat jatkolentoyhteydet Eurooppaan ja Aasiaan. Myös alueen matkailutoiminnalle lentoliikenteellä on merkittävä positiivinen vaikutus.

Reittilennot tukevat myös Porissa toimivan Suomen Ilmailuopiston toimintaedellytyksiä, kun lentokentälle on opetuslentojen lisäksi myös kaupallista käyttöä. Reittilentoliikenteen loppuessa vaarana on, että Ilmailuopisto joutuu siirtymään jollekin muulle kentälle, jossa operoiminen olisi kustannustehokkaampaa.

Sähköinen lentoliikenne on tulossa. On hyvin mahdollista, että Porin lentokentän sijainti aivan keskustan kyljessä osoittautuu tulevien vuosien aikana kilpailueduksi. Samoin Porin etäisyys potentiaalisilta kohdepaikkakunnilta Suomessa ja Ruotsissa on sellainen, että Pori voisi olla ensimmäisten joukossa, kun sähköistä lentoliikennettä otetaan käyttöön. Tästäkin syystä reittilentoliikenteen turvaaminen ja siten lentokentän toiminnan varmistaminen lähivuosiksi on kaupungin intressissä.

 

Muiden tahojen osallistuminen lentoliikenteen kustannuksiin

Neuvottelut muiden tahojen saamiseksi mukaan lentoliikenteen rahoittamiseen ovat edenneet, mutta lopullista neuvottelutulosta ei vielä ole.

Kaupunginhallituksen kokouksessa 12.9.2022 raportoidaan neuvottelujen tilanne ja tarvittaessa täydennetään asian esittelyä kaupunginvaltuuston käsittelyä varten.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuuston päätettäväksi, että Pori kaupunki:

-          sitoutuu toimimaan Pori-Helsinki-yhteysvälin reittilentoliikenteen tilaajana

-          sitoutuu järjestämään kilpailutuksen EU:n lentoliikenneasetuksen mukaisesti

-          varaa tähän tarkoitukseen 3 miljoonan euron suuruisen määrärahan erikseen vuosille 2023 ja 2024.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

_________________________

Merkitään, että Janne Vartia oli kokouksessa läsnä asian esittelyn ajan kello 15.18 - 16.36.

Merkitään, että Raisa Ranta oli poissa kokouksesta osan aikaa tämän asian keskustelun aikana kello 16.08 - 16.28.

Kokouskäsittely

Keskustelun aikana Timo Aro teki Laura Pullisen kannattamana esityksen asian palauttamisesta: Esitän asian palauttamista ja tuomista uudelleen päätettäväksi siinä vaiheessa, kun on
a) valtion osallistumisesta rahoitukseen konkreettista näyttöä koko sopimuskauden ajalta sekä
b) alueen elinkeinoelämä ja julkiset toimijat kantavat yhteisen vastuun lentoliikenteen tukemisesta ja osallistuvat taloudellisesti esitettyä enemmän lentoliikenteen rahoittamiseen koko sopimuskauden ajan.

Koska oli kannatettu palautusesitys, niin palautuksesta oli äänestettävä. Puheenjohtaja antoi seuraavan äänestysesityksen: JAA käsittelyä jatketaan EI Timo Aron tekemä ja Laura Pullisen kannattama palautusesitys.

Äänin 8-3 asian käsittelyä päätettiin jatkaa.

Äänestystulokset

  • Kyllä 8 kpl 73%

    Tuomas Koivisto, Bia Kaski, Sampsa Kataja, Aila Haikkonen, Arja Laulainen, Arto Nurmi, Ismo Läntinen, Sinikka Alenius

  • Ei 3 kpl 27%

    Jari Hakala, Timo Aro, Laura Pullinen

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli asian kokouksessaan 12.9.2022 § 536.

Asian esittely ja käsittely on historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää, että Porin kaupunki:

  • sitoutuu toimimaan Pori-Helsinki-yhteysvälin reittilentoliikenteen tilaajana
  • sitoutuu järjestämään kilpailutuksen EU:n lentoliikenneasetuksen mukaisesti
  • varaa tähän tarkoitukseen 3 miljoonan euron suuruisen määrärahan erikseen vuosille 2023 ja 2024.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää kaupunginhallitukselle valtuuston päätösten täytäntöönpanon yhteydessä käsiteltäväksi Vasemmistoliiton Porin valtuustoryhmän jättämän seuraavan toivomusponnen: ”Kaupunginhallituksen tulee toimia aktiivisesti sen puolesta, että lentoliikenteen kustannukset jakautuvat tasaisemmin alueen lentoliikenteestä hyötyvien toimijoiden kesken. Alueen muiden kuntien sekä liike-elämän toimijoiden tulee osaltaan osallistua Satakunnan elinvoiman kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Kaupunginhallituksen tulee myös huomioida lippujen ostohinta lentoliikenteen rahoituksessa. Lentoliikenteen käyttäjien tulee osallistua kustannuksiin nykyistä suuremmalla panostuksella.”

Kokouskäsittely

Merkitään, että kaupunginvaltuusto kuuli vs. kaupunginjohtaja Lauri Kilkun alustuksen lentoliikenteen rahoituksesta.

Valtuutettu Timo Aro teki valtuutettu Laura Pullisen kannattamana seuraavan palautusehdotuksen: ”Esitämme, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi ja tuodaan kaupunginvaltuustolle päätettäväksi siinä vaiheessa, kun

a) on riittävä varmuus valtion taloudellisesta panoksesta lentokenttäalueen kehittämiseen koko sopimuskauden ajalla ja

b) alueen muut julkiset toimijat ja yritykset kantavat oman vastuunsa ja osallistuvat taloudellisesti esitettyä enemmän Satakunnan lentoliikenteen tukemiseen”.

Valtuutettu Mikael Ropo esitti, että asian käsittelyä jatketaan.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kannatettu palautusehdotus ja koska on kannatettu myös asian käsittelyn jatkamista, niin asiasta on äänestettävä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan äänestysehdotuksen:

JAA: Asian käsittelyä jatketaan.

EI: Valtuutettu Timo Aron tekemä ja valtuutettu Laura Pullisen kannattama palautusehdotus.

Asiassa suoritettiin äänestys.

Äänestyksessä annettiin 44 JAA-ääntä ja 15 EI-ääntä, ei tyhjiä. Äänin 44-15 käsittelyä jatkettiin.

Vasemmistoliiton Porin valtuustoryhmä jätti asiassa seuraavan toivomusponnen: ”Kaupunginhallituksen tulee toimia aktiivisesti sen puolesta, että lentoliikenteen kustannukset jakautuvat tasaisemmin alueen lentoliikenteestä hyötyvien toimijoiden kesken. Alueen muiden kuntien sekä liike-elämän toimijoiden tulee osaltaan osallistua Satakunnan elinvoiman kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Kaupunginhallituksen tulee myös huomioida lippujen ostohinta lentoliikenteen rahoituksessa. Lentoliikenteen käyttäjien tulee osallistua kustannuksiin nykyistä suuremmalla panostuksella.”

Äänestystulokset

  • Kyllä 44 kpl 75%

    Hanna Raitakari, Anttivesa Knuuttila, Mika Tuhkanen, Jarno Joensuu, Mikael Ropo, Matti Välimäki, Jussi Ihamäki, Heidi Sakari, Antti Lehtonen, Arja Laulainen, Heikki Santavuo, Mikko Pakkasela, Sampsa Kataja, Mirva Heino, Arto Nurmi, Antero Kivelä, Juha Kantola, Niko Viinamäki, Kimmo Hohkala, Christa Lahto, Sonja Myllykoski, Johanna Huhtala, Viliina Välimäki, Sami Viitasaari, Martti Lundén, Anssi Salmi, Mari Kaunistola, Juha Joutsenlahti, Bia Kaski, Neea Kähkönen, Raija Koskiranta, Ari Nordström, Tiina Stenman, Nelly Pitkänen, Sinikka Alenius, Aila Haikkonen, Petri Reponen, Ismo Läntinen, Henna Kyhä, Etta Peltola, Joonas Ryynänen, Marianne Ostamo, Jani-Petteri Pajukoski, Helena Heljakka

  • Ei 15 kpl 25%

    Sanna Grönmark, Emmastiina Hesso, Milka Tommila, Allan Lindeman, Hanna Sinisalmi, Markus Halminen, Raisa Ranta, Kaarina Ranne, Reetta Vähätalo-Amhdak, Timo Aro, Laura Pullinen, Mika Aho, Markku Tanttinen, Jaakko Jäntti, Tiina Huhtala

Valmistelija

  • Janne Vartia, vs. yksikön päällikkö, kasvupalvelut ja kaupunkisuunnitteluyksik, janne.vartia@pori.fi

Perustelut

Perustelut

​​​​​Kaupunginhallitus sitoutui kokouksessaan 12.9.2022 toimimaan Pori-Helsinki -yhteysvälin reittilentoliikenteen tilaajana, järjestämään kilpailutuksen EU:n lentoliikenneasetuksen mukaisesti sekä varaamaan tähän tarkoitukseen 3 miljoonan euron suuruisen määrärahan erikseen vuosille 2023 ja 2024. Kaupunginhallituksen päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuustossa 19.9.2022.

Kilpailutus

Hankinnan kohteena on säännöllinen reittilentoliikenne julkisen palveluvelvoitteen mukaisesti yhteysvälillä Pori-Helsinki tarjouspyynnön mukaisesti. Velvoitteen sopimuskausi koskee ajanjaksoa 1.1.2023 - 31.12.2024. Tarjouspyyntöön sisältyy lisäksi erilliset optiovuodet 2025 ja 2026, joiden käyttöönotosta päättää kaupunginvaltuusto viimeistään kuukautta ennen optiokauden alkua. Optioiden toteuttaminen on ehdollinen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin asettamalle julkisen palvelun velvoitteelle sekä kaupungin sitoutumiseen liikenteen rahoittamiseksi. Mikäli optio otetaan käyttöön, sopimuksen ehdot pätevät sellaisenaan.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on 7.10.2022 päätöksessään asettanut julkisen palveluvelvoitteen lentoliikenneasetuksen (EY N:o 1008/2008) 16 artiklan tarkoittamalla tavalla yhteysvälille Pori–Helsinki. Velvoite koskee ajalla 1.1.2023 - 31.12.2024 harjoitettavaa aikataulunmukaista liikennöintiä Porista Helsinkiin.

Hankintamenettelynä oli Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1008/2008 lentoliikenteen harjoittamisen yhteisistä säännöistä yhteisössä (jäljempänä lentoliikenneasetus) mukainen menettely. Hankintalain (1397/2016) 9 § 1 mom. 15 kohdan mukaan menettelyyn ei sovelleta hankintalakia. Julkisen palveluvelvoitteen asettamista koskeva ilmoitus julkaistiin 7.10.2022 Suomen virallisessa lehdessä (2022/78) ja tarjouskilpailun käynnistyminen julkaistiin 11.10.2022 Suomen virallisessa lehdessä (2022/79).

Tarjouspyyntö julkaistiin Tarjouspalvelu.fi/Pori –portaalin kautta Hilmassa 11.10.2022. Tarjousaika päättyi 11.12.2022 klo 16.15. Tarjouskilpailun valintaperusteena oli hinta.

Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät:

·         Amapola Flyg AB, 7.12. klo 16:32

·         Budapest Aircraft Service Ltd (BASe), 9.12. klo 17:23

·         DAT A/S, 11.12. klo 12:32

·         Raf-Avia A/S, 9.12. klo 18:26

Lisäksi NyxAir Oü toimitti tarjouksen sähköpostilla tarjousajan päättymisen jälkeen (12.12. klo 15.21).

Kelpoisuus-​ja vähimmäisvaatimukset:

Tarjoajien soveltuvuuden edellytykset määriteltiin tarjouspalvelussa kohdassa VI. Tarjoajien oli palautettava tarjouksensa mukana tarjouspyynnön liitteenä olleet lomakkeet 3, 4, 5 ja 6 (nettokustannuslaskelma, taustietotaulukko, tarjouslomake ja tarjouksen ratkaisuperusteet). Näiden lisäksi tarjoajien tuli liittää mukaan EU:n jäsenvaltion toimivaltaisen lupaviranomaisen myöntämä lentoliikenneasetuksen 3 artiklan mukainen voimassa oleva liikennelupa sekä 6 artiklan mukainen lentotoimintalupa. Näiden lisäksi on tullut esittää selvitys käytettävästä kalustosta, selvitys vähintään kahden vuoden kokemus säännöllisestä, yhtäjaksoisesta matkustajareittilentoliikenteen harjoittamisesta EU:n alueella vuosien 2016-2022 aikana; yhtiöjärjestys ja tilinpäätösasiakirjat kolmelta viimeiseltä tilikaudelta, veroviranomaisen antama verovelkatodistus tarjoajasta ja vakuutusyhtiön antama todistus tarjoajan työntekijöiden tapaturma- ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta.

Kaikki määräaikaan mennessä saadut tarjoukset täyttävät tarjouspyynnön kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset.

Tarjousten vertailu on toteutettu tarkemmin liitteenä olevassa vertailutaulukossa. Tarjousvertailu tulee viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta,​ kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta. Tämän jälkeenkään eivät liikesalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot ole julkisia. Tarjotun palvelun kokonaishinta ei kuitenkaan ole liike-​ tai ammattisalaisuus.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää edullisimman tarjouksen perusteella,​ että reittilentoliikenteen operaattoriksi Pori–Helsinki -yhteysvälille julkisen palveluvelvoitteen mukaiselle sopimuskaudelle 1.1.2023 - 31.12.2024 sekä mahdollisille optiokausille 1.1.2025-31.12.2025 ja 1.1.2026-31.12.2026,​ valitaan Budapest Aircraft Service Ltd (BASe). BASen tarjous alittaa kaupunginvaltuuston hyväksymän määrärahan 3 miljoonaa euroa vuodessa.

Porin kaupungin ja valitun toimittajan kanssa tehdään kirjallinen hankintasopimus. Hankintasopimus syntyy vasta, kun sopimus on allekirjoitettu ja soveltuvuusvaatimukset tarkistettu. Sopimus allekirjoitetaan vasta kilpailutuksen ehtona olleen vakuuden asettamisen jälkeen. Sopimus tulee voimaan väliaikaisena, kunnes valitusaika on kulunut ja hankintapäätös on lainvoimainen. Operointi pyritään aloittamaan aikataulun mukaisesti 9.1.2023.

Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa vs. kaupunginjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

Pöytäkirja tämän asiakohdan osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Kaupunginhallitus hylkäsi äänin 8-3 Laura Pullisen tekemän muutosesityksen, että päätösesitys hylätään yksin Porin kaupungille koituvien kohtuuttomien kustannusten vuoksi ja ulkopuolisesta rahoituksesta käytössä olevien puutteellisten tietojen vuoksi.

Päätökseksi tuli siis pohjaesitys.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Kokouskäsittely

Keskustelun aikana Laura Pullinen teki muutosesityksen, että päätösesitys hylätään yksin Porin kaupungille koituvien kohtuuttomien kustannusten vuoksi ja ulkopuolisesta rahoituksesta käytössä olevien puutteellisten tietojen vuoksi. Jari Hakala kannatti muutosesitystä. Tuomas Koivisto kannatti esittelijän pohjaesitystä.

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, niin oli äänestettävä. Puheenjohtaja antoi seuraavan äänestysesityksen:

EI on Laura Pullisen tekemä ja Jari Hakalan kannattama esitys, että päätösesitys hylätään yksin Porin kaupungille koituvien kohtuuttomien kustannusten vuoksi ja ulkopuolisesta rahoituksesta käytössä olevien puutteellisten tietojen vuoksi.
JAA on Tuomas Koiviston kannattama pohjaesitys.

Äänestyksessä pohjaesitys sai 8 ääntä ja Laura Pullisen muutosesitys sai 3 ääntä.

Päätökseksi tuli siis pohjaesitys.

Äänestystulokset

Tiedoksi

Tarjouksen jättäneet, Finavia

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.