Kaupunginhallitus, kokous 19.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 775 Avustusperiaatteiden päivittäminen

PRIDno-2022-6756

Valmistelija

  • Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi

Perustelut

Porin kaupungin uudet avustusperiaatteet otettiin käyttöön vuoden 2021 alussa. Uudet avustusmuodot muodostavat toimivan ja kattavan kokonaisuuden ja avustusuudistuksesta on saatu myönteistä palautetta järjestöiltä. Periaatteiden soveltamisesta saadun käytännön kokemuksen myötä niitä muutettiin vähäisesti kahteen otteeseen viime vuoden aikana. 

Nyt valmistellun laajemman päivityksen keskeiset muutokset ovat seuraavat:

  • Kaikkien myönnettävien avustusten tulee liittyä kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, joiden rinnalle on nyt nostettu turvallisuus.
  • Maininta hyvinvointirahan hakemista ja myöntämistä koskevasta aikataulusta on poistettu, mikä tuo joustavuutta mahdollistaen vaikkapa kaksi erillistä hakua vuoden aikana.
  • Periaatteista on poistettu lupaus käsitellä ympäri vuoden haettavat avustushakemukset kahden kuukauden kuluessa, koska toimielinten kokousaikataulu (kokoukset pääsääntöisesti kerran kuukaudessa) ei tue tavoitteen saavuttamista.
  • Periaatteissa on huomioitu avustuspäätösten siirtyminen sivistyslautakunnalta ja elinvoima- ja ympäristölautakunnalta vapaa-ajan lautakunnalle.
  • Tapahtuma-avustusten ja hankeavustusten myöntämisen kriteerit on yhdenmukaistettu elinvoima- ja ympäristölautakunnalle 14.12. esitettävien täydennettävien kriteerien kanssa.
  • Jatkossa yritykset eivät voi hakea kevytavustuksia, jotta avustukset eivät vääristä kilpailua. Tapahtuma-avustuksia ne voivat hakea edelleen.
  • Toimintatonnien myöntämiseen on määritelty aikaisempaa tarkemmat kriteerit, jotta hakemuksen menestymisen mahdollisuudet ovat paremmin etukäteen hakijoiden arvioitavissa.
  • Avustustyöryhmää koskevat maininnat on muutettu muotoon työryhmä, sillä parhaillaan valmistellaan avustustyöryhmän korvaamista nykyistä laajemman tehtäväkentän omaavalla yhdistysyhteistyöryhmällä.

Kaikki periaatteisiin ehdotettavat muutokset on merkitty liitteenä olevaan asiakirjaan.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että päivitetyt avustusperiaatteet tulisivat voimaan vuoden 2023 alusta lähtien, jolloin niitä voidaan soveltaa kaikkiin ensi vuonna haettaviin ja myönnettäviin avustuksiin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä esitetyt muutokset avustusperiaatteisiin tulevaksi voimaan vuoden 2023 alusta lähtien.

Pöytäkirja tämän asian osalta päätetään tarkastaa heti kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Lautakunnat, avustushakemusten käsittelystä ja päätösten valmistelusta vastaavat henkilöt, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.